Lempäälän Kisa Yleisurheilu palkittiin Vuoden lasten ja nuorten Tähtiseurana

Lempäälän Kisa Yleisurheilu palkittiin Tähtiseurapäivässä Vuoden lasten ja nuorten Tähtiseurana. Se toi Pirkanmaalla vaikuttavalle 660 jäsenen seuralle Gasumin lahjoittaman 5 000 euron stipendin.

Pääpalkinnon lisäksi Tähtiseurapäivässä jaettiin Gasumin 1 000 euron kannustuspalkintoja 14 urheiluseuralle. Yksi alueellisen kannustestipendin saajista oli Kuivasjärven Aura. Tänä vuonna palkinnon kriteerinä olivat monipuolinen harrastustoiminta ja lapsilähtöisyys.

– Tämä on meille äärettömän hieno tunnustus. Kiitos kuuluu koko seuralle, Lempäälän Kisa Yleisurheilun toiminnanjohtaja Timo Reunanen iloitsi Olympiakomitean tiedotteessa.

– Meille on tärkeää, että teemme seuratyötä ennen kaikkea hyvässä hengessä. Tahdomme olla porukka, johon halutaan kuulua ja meillä viihdytään.

”Palkitsevinta on nähdä lasten ja nuorten ilo ja riemu kentällä”

Lempäälän Kisa Yleisurheilussa lapset ja nuoret ovat keskeinen kohderyhmä. Kausi- ja treenisuunnitelmat laaditaan selkein tavoittein. Lisäksi lasten ja nuorten psyykkinen kehitysvaihe huomioidaan läpi seurapolun. Seurapolun jatkuvuutta pyritään varmistamaan erityisesti nuorten kohdalla. Nuoria kannustetaan mukaan ohjaustoimintaan ja seura kustantaa heidän kouluttautumiskulujaan.

– Palkitsevinta on nähdä lasten ja nuorten ilo ja riemu kentällä. Osallistamalla nuoria, luomme jatkuvuutta toiminnallemme. Nuoret ovat edustettuna johtokunnassamme, ohjaus- ja valmennustoiminnassa ja muissa vastuutehtävissä. Monipuolisen harrastustoiminnan ja lapsilähtöisyyden takaaminen on koko seuran yhteinen asia, Reunanen sanoo.

– Viestimme toiminnastamme avoimesti ja olemme seurayhteisömme ja verkostojemme kanssa tekemisissä aktiivisesti. Näin pidämme huolta yhteishengestämme ja luomme pitkäkestoisia kumppanuuksia. Ilman yhteistyötahojamme emme pystyisi järjestämään yhtä laadukkaita kilpailuja ja tapahtumia kuin nyt. Haluamme myös tulevaisuudessa viedä toimintaa seurassamme eteenpäin.

Gasumin viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Olga Väisänen iloitsee Lempäälän Kisa Yleisurheilun pitkäjänteisestä työstä lasten ja nuorten liikunnan edistämiseksi.

– Lempäälän Kisa Yleisurheilu on hieno esimerkki seurasta, jossa jokainen lapsi ja nuori saa mahdollisuuden löytää oman tapansa liikkua ja harrastaa. Seuran monipuolinen toiminta ja matalan kynnyksen osallistumismahdollisuudet tukevat lasten ja nuorten hyvinvointia sekä innostavat kokeilemaan eri lajeja, Väisänen sanoo.

Artikkelin kuvassa Tähtiseurapäivässä palkitut: Rovaniemen Palloseura, Petteri Seppälä. Rock’n’Swing Dance Club Comets, Milla Peltoniemi ja Susanna Ritala. Lempäälän Kisa Yleisurheilu, Timo Reunanen ja Markku Ruonavaara. Kuva: Suomen olympiakomitea.