Mattila kelasi kauden parhaalla ajallaan MM-satasen seitsemänneksi

Esa-Pekka Mattila kelasi Delhin MM-kilpailuissa perjantaina kauden parhaan aikansa sekä alkuerissä että finaalissa. Se riitti kovatasoisen MM-finaalin seitsemänteen sijaan.

Mattila paransi luokan 54 miesten 100 metrin alkuerässään kauden kotimaista kärkitulosta 0,05 sekuntia aikaan 14,26 ja finaalissa vielä 0,11 sekuntia lisää tulokseen 14,15.

– Ihan vähän kovempaa olisi voinut mennä. Kaikkien aikojen toiseksi paras tulos, mitä olen kelannut. Mutta tuntui, että nyt olisi voinut kutitella 14 sekunnin alitustakin, Mattila sanoi.

– Kauden parhaat täällä. Kunnonajoitus on onnistunut. Siihen voi olla tyytyväinen.

Thaimaan ME-mies Athiwat Paeng-Nuea voitti maailmanmestaruuden ajalla 13,66. Kilpailun aikana mitattiin kevyttä myötätuulta 0,7 metriä sekunnissa.

Espoon Tapioita kotimaassa edustava Mattila oli kovatasoisen finaalin toiseksi paras eurooppalainen. Edellä oli vain kolmanneksi sijoittunut Portugalin Mamudo Balde.

Ratkaiseva ero mitalikolmikkoon syntyi jo lähtökiihdytyksessä, mutta loppuosuudella Mattila silminnähden tavoitti kärkiryhmää.

– Startti oli nyt vähän parempi kuin aamulla. Se mitä jäin kaipaamaan oli alkuerän täysin rento veto 20-60 metrin välisellä osuudella. Teknisesti annan itselleni suorituksesta ”kasi-kasipuoli”.

Mattilan ura jatkuu. Seuraavaksi tavoitteena ovat ensi kesän EM-kilpailut.

– Äärimmäisen pitkä kausi takana. Rehellinen loma tulee tarpeeseen. Marraskuussa taas treenaamaan. Kunto tähdätään ensi kesän EM-kilpailuihin.

(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)

 

Delhin MM-kilpailuiden 3.10. iltakilpailuiden suomalaislajit:

Miehet,

100 m kelaus, luokka 54 (0,7 m/s): 1) Athiwat Paeng-Nuea Thaimaa 13,66, 2) Hu Yang Kiina 13,81, 3) Mamudo Balde Portugali 13,86 (ae. 13,76), 4) Albaraa Al Qarni Saudi-Arabia 13,98, 5) Zhang Ying Kiina 14,08, 6) Jamaan al Zahrani Saudi-Arabia 14,13, 7) Esa-Pekka Mattila Suomi 14,15 (kkk), 8) Phiphatphong Sianglam Thaimaa 14,38.