Teijo Kööpikkä sivulajissaan kiekonheitossa MM-finaalin kuudes

Luokassa 57 kilpaileva Teijo Kööpikkä sijoittui Delhin MM-kilpailuiden miesten kiekonheitossa kuudenneksi uransa toiseksi parhaalla tuloksella 43,83. Kilpailu jouduttiin rankan ukkossateen vuoksi välillä puoleksitoista tunniksi keskeyttämään.

– Tulos oli toiseksi paras, mitä olen heittänyt. Muttei tänne tulla mitään toiseksi parhaita heittämään. Enemmän odotin, kyllä mä hiukan pettynyt olen, Kööpikkä sanoi.

– Sää oli meille kaikille ihan sama. Keskeytys oli hyvä asia, muuten olisi ainakin omalta kohdaltani mennyt ihan säheltämiseksi. Keskeytyksen jälkeen olosuhteissa ei ollut vikaa.

Erittäin korkeatasoiseksi kohonneen kilpailun voitti Libyan Mahmoud Rajab uudella kisaennätyksellä 46,73 ja toiseksi sijoittui ME-mies Brasilian Thiago Paulino dos Santos tuloksella 45,69. Kööpikkä oli kilpailun paras eurooppalainen.

Rauman Urheilijoita kotimaassa edustava Kööpikkä heitti tasaisen sarjan, jonka lyhinkin heitto kantoi 41,22. Paras tulos syntyi kolmannella heittokierroksella.

Kööpikkä kilpailee seuraavaksi päälajissaan kuulantyönnössä lauantaina kello 16.45 Suomen aikaa.

– Tiukka kisa tulee mitaleista. Taso tulee olemaan korkea. Iranin Khosravi ja kaksi intialaista ovat varmasti kovia, Kööpikkä arvioi.

– Mennään nyt ensin syömään. Aika rauhallisesti huominen ja sitten kilpailuun hyvät verryttelyt.

Iida Lounela karsiutui ukkossateessa juostuissa 100 metrin alkuerissä

Näkövammaisten naisten luokassa 12 juostiin torstaina 100 metrin alkuerät, joissa Suomea edusti Helsingin Kisa-Veikkojen Iida Lounela. Päälajissaan pituushypyssä Lounela kolme päivää aikaisemmin saavutti hopeamitalin.

Sivulajissaan Lounela oli oman alkueränsä kolmas ja sijoittui 11:nneksi ajalla 13,65. Jatkopaikka jäi yli sekunnin päähän, mutta eurooppalaisista sprinttereistä Lounelan aika oli toiseksi nopein.

Kilpailu jouduttiin ukkossateen vuoksi keskeyttämään, kun kaksi alkuerää oli juostu.

– Venattiin melkein tunti extraa, minkä aikana yritettiin verrytellä ja pelata sanaselityspeliä. Pakko sanoa, että jalat tuntui hieman tönköiltä. Tiedän että pystyn parempaan, Lounela kertoi.

Lounela osallistuu Delhin MM-kilpailuissa kolmeen lajiin. Jäljellä on vielä 200 metrin juoksu.

– 200 metrille lähden hakemaan parempaa juoksua. Ja toivottavasti olosuhteetkin ovat vähän paremmat.

Iida Lounelan avustajana pikajuoksuissa toimii hänen veljensä Henrik Lounela, joka tänä vuonna 18-vuotiaana on juossut 100 metrillä omaksi ennätyksekseen 11,04.

Amanda Kotaja olisi normaalituloksellaan voittanut kultaa

Naisten 100 metrin kelaus luokassa 54 päättyi yllätyksellisesti, kun Mauritiuksen Noemi Alphonse voitti maailmanmestaruuden ajalla 16,07.

Sairastumisen vuoksi MM-kilpailuista vetäytymään joutunut Amanda Kotaja on tänä kesänä kelannut kuudessa eri kilpailussa Alphonsen voittoaikaa nopeammin, parhaimmillaan 15,66.

(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)

 

Suomalaistulokset Delhin MM-kilpailuissa 2.10.

Miehet,

Kiekko, luokka 57 (1 kg): 1) Mahmoud Rajab Libya 46,73 (kk & kisaennätys), 2) Thiago Paulino dos Santos Brasilia 45,69, 3) Atul Kaushik Intia 45,61, 4) Yorkinbek Odilov Uzbekistan 45,05, 5) I Kadek Dwi Purwana Yasa Indonesia 44,60, 6) Teijo Kööpikkä Suomi 43,83, 7) Hussein Khazaee Irak 43,03, 8) Priyans Kumar Intia 42,52. – Kööpikkä (41,22, 42,19, 43,83, 41,47, 42,70, 42,56).

Keihäs, luokka 34 (600 g): 1) Saeid Afrooz Iran 41,52 (ME, ent. 41,16 Afrooz 2024), 2) Diego Meneses Medina Kolumbia 39,19 (Amerikan ennätys), 3) Mauricio Valencia Kolumbia 37,94, 4) Zhang Zhongqiang Kiina 34,27, 5) Lin Wenbang Kiina 33,40, 6) Muhsin Kaedi Turkki 30,74, 7) Tomáš Horáček Tšekki 29,53, 8) Karolis Virkutis Liettua 25,21, 9) Pasi Heikkilä Suomi 25,03. – Heikkilä (x, x, 25,03, 23,86, 24,98, 24,32).

Naiset,

100 m, luokka 12, alkuerät (erävoittajat ja 4 aikavertailusta välieriin): 1) Liang Yanfen Kiina 12,11 (-0,5 m/s), 2) Simran Intia 12,13, 3) Nagore Folgado Espanja 12,18, 4) Darlenys de la Cruz Dominikaaninen tasavalta 12,29, 5) Alejandra Pérez Venezuela 12,29, 6) Lorraine Gomes Brasilia 12,29, 7) Manuela Jacinto Dominikaaninen tasavalta 12,49, 8) Shen Yaqin Kiina 12,51 … 11) Iida Lounela Suomi 13,65 (-0,5 m/s). – (Lounela oli 3. erän 3:s.)