Manni karsiutui niukasti 100 metrin MM-finaalista

Pyörätuolikelaaja Henry Manni oli paraurheilijoiden MM-kilpailuissa Delhissä 100 metrin alkueränsä neljäs ajalla 15,63. Erien kolme parasta selviytyi suoraan finaaliin. Manni oli nopein alkueristä karsiutunut jääden finaalista vain 0,06 sekunnin päähän.

Mannin lähtökiihdytys ei sujunut toivotulla tavalla, mutta viimeisillä kymmenillä metreillä hän nousi eränsä neljänneksi.

– Aivan alku oli ihan hyvä, mutta sen jälkeen lähtökiihdytys meni yliyrittämisen puolelle. Veto oli paljon huonompi kuin verkassa rento avausveto. Huonoa tuuria myös tuulioloissa. Huono tuuri ja huono kelaus eivät ole hyvä yhdistelmä, Manni totesi.

Luokan 34 kahdesta alkuerästä ensimmäinen kelattiin myötätuuleen 1,3 metriä sekunnissa, mutta Mannin erään osui vastatuulta 0,3 metriä sekunnissa.

Suomen joukkue teki alkueristä myös protestin, joka olisi vienyt Mannin aikavertailusta finaaliin. Se ei kuitenkaan mennyt läpi:

– Ekan erän ensimmäisessä starttiyrityksessä tapahtui näkemyksemme mukaan selkeä varaslähtö. Urheilijat selvisivät kuitenkin vihreällä kortilla, kertoi valmentaja Leo-Pekka Tähti.

Manni on aiemmin tänä vuonna kelannut Euroopan ennätyksen 15,22 ja oli Delhissäkin paras eurooppalainen. Alkuerien nopein oli Thaimaan Chaiwat Rattana uudella kisaennätyksellä 14,71. Rattana voitti kaksi päivää aiemmin kultamitalin 400 metrin kelauksessa.

Viikonloppuna on vuorossa 800 metriä

Manni kilpailee Delhissä vielä 800 metrin matkalla, jolla hän sijoittuu tämän vuoden maailmantilastossa neljänneksi. 800 metrin alkuerät kelataan lauantaina ja finaali sunnuntaina Suomen aikaa aamulla kello 7.30.

– Tänään meni liiaksi puristamiseksi. Nyt kohti kolmatta viimeistä matkaa. 800 metrin viimeistely Briteissä oli oikein onnistunut ja täällä tuli 400 metrillä Euroopan ennätys. Kaikin puolin odotan innolla, Manni sanoi.

(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)

DELHI (IND) 1.10.2025 Paraurheilijoiden MM-kilpailut, 5. päivä

Miehet,

100 m, luokka 34, alkuerät (erien 3 parasta ja 2 aikavertailusta finaaliin): 1) Chaiwat Rattana Thaimaa 14,71 (kisaennätys / 1,3 m/s), 2) Roberto Michel Mauritius 14,93, 3) Rheed McCracken Australia 14,95, 4) Walid Ktila Tunisia 15,02, 5) Mohamad Othman Arabiemiraatit 15,16, 6) Austin Smeenk Kanada 15,26, 7) Ali Radi Arshid Qatar 15,41, 8) Ahmed Nawad Arabiemiraatit 15,57, 9) Henry Manni Suomi 15,63. – (Manni oli 2. erän 4:s.)