Eero Ahola kuulamestari ja Antti Pränni kiekkomestari – Daniel Kosonen ylivoimainen – Vilma Itälinna johtaa Kalevan kisojen seitsenottelua

Miesten kuulantyöntö ratkesi heti Porin Yleisurheilun Eero Aholan avaustyöntöön 18,12. Viidennellä kierroksella Ahola vielä paransi tuloksekseen 18,27. Hän voitti nyt uransa kolmannen Suomen mestaruuden. Edelliset olivat vuosilta 2020 ja 2022.

– Kerrankin olen fyysisesti hyvässä kunnossa, ensimmäinen ehjä kausi pitkään aikaan. Hankalaa oli silti saada osumaan teknisesti, Ahola sanoi.

– Alkukaudesta maajoukkueiden EM-kilpailut jäi väliin, vaikka olin parhaassa kunnossa, koska nousi kuume juuri ennen kilpailua. Olen siitä palautunut, huonoillakin työnnöillä menee yli 18 metriä. Puoli metriä tai metri lisää ja oma ennätys on mahdollinen.

Muut mitalit ratkaistiin viimeisellä kierroksella, kun mestaruutta puolustanut Lielahden Kipinän Arttu Korkeasalo ja Espoon Tapioiden 19-vuotias Aatu Kangasniemi pukkasivat 18,08 ja 17,66.

Alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuihin tähtäävä Kangasniemi oli tyytyväinen:

– Halusin kilpailla täällä, onhan Kalevan kisojen mitali hieno saavuttaa. Aina painekattilassa on vaikeampi työntää kuin pikkukilpailuissa. Viimeiseen työntöön sain jo vähän enemmän painetta, Kangasniemi sanoi.

Neljänneksi sijoittui toissavuoden mestari Nico Oksanen Turun Urheiluliitosta tuloksella 17,31.

Kahdeksan parhaan joukkoon kolmelta ensimmäiseltä kierrokselta pääsi varsin vaatimattomalla tuloksella 15,12.

Antti Pränni voitti ensimmäisen kiekkomestaruutensa

Pudasjärven Urheilijoiden Antti Pränni voitti miesten kiekonheitossa ensimmäisen Suomen mestaruutensa. Toissa vuonna Pränni oli toinen ja viime vuonna kolmas.

Pränni siirtyi johtoon jo avausheitollaan 54,87, mutta mestaruutta puolustanut vantaalaisen Kenttäurheilijat-58:n Mico Lampinen meni ohi toisella heitollaan 55,55. Viidennellä kierroksella Pränni kuitenkin sinkautti uransa toiseksi pisimmän heiton 57,79 ja voitti kultaa.

– Tosi hyvällä mielellä. Monta syksyä on Suomen mestaruus laitettu sisään tavoitteisiin, riemuitsi Pränni.

– Koko ajan oli siinä hilkulla. Viides lähti oikein myötätuuleen ja se oli varmaan urani paras heitto. Vielä keväällä oli pieni solisluun leikkaus enkä ollut varma heitänkö koko kesänä.

Tampereen alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuihin tähtäävä Lampinen sai nyt tyytyä pronssimitaliin, sillä vuoden 2019 mestari Oskari Perälampi Espoon Tapioista nousi toiseksi viimeisen kierroksen heitollaan 55,58.

Lampinen voitti viime viikonloppuna alle 20-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuden 1,75-kiloisella kiekolla, kävi nyt välillä Kalevan kisoissa heittämässä täyspainoista kahden kilon kiekkoa ja ensi viikonloppuna Tampereen EM-kilpailuissa palaa takaisin 1,75-kiloiseen.

Neljänneksi Leppävaarassa sijoittui 53,98 heittänyt Rami Kankaanpää Ilmajoen Kisailijoista, viides oli Piikkiön Kehityksen Juho Suominen ja kuudes Janakkalan Janan Jussi Heikkiniemi, joka on valittu Lampisen seuraksi Tampereen EM-kilpailuihin.

Daniel Kosonen uusi mestaruutensa – Nuoret Koskelat paransivat ennätyksiään

Miesten korkeushypyn ylivoimainen mestari oli Tampereen Pyrinnön Daniel Kosonen tuloksella 220, jonka hän ylitti ensimmäisellä yrityksellään. Voittotulos on Kalevan kisojen paras yhdeksään viime vuoteen.

Kosonen aloitti korkeudesta 207, ylitti sen ensimmäisellään ja varmisti jo sillä Suomen mestaruuden. Korkeuden 210 hän ylitti myös ensimmäisellään, mutta 215 vasta viimeisellään. Kilpailun päätteeksi Kosonen teki vielä kolme yritystä korkeudesta 225.

– 215 oli ihan ookoo. 220 oli huono, mutta silti meni yli tollakin vauhdilla. Arttua jäi kaipaamaan, aina se tuo terävyyttä, kun on kova kilpailu, Kosonen viittasi viisinkertaiseen mestariin Arttu Mattilaan, joka ei loukkaantumisensa vuoksi päässyt nyt kilpailemaan.

Hopeamitalilla palkittiin yllättäen Kuivasjärven Auran 18-vuotias Teemu Koskela, joka paransi ennätystään yhdeksän senttiä tulokseen 207. Pronssimitalin jakoivat 204 ylittäneet Lempäälän Kisan Matias Mustonen ja mestari Kososen seuratoveri Teemu Laurikainen.

Kilpailun neljäs oli vasta 16-vuotias Kangasalan Kisan Pekka Koskela, joka paransi ennätystään viisi senttiä ja ylitti ensi kerran kahden metrin korkeuden.

Vilma Itälinna johtaa Kalevan kisojen seitsenottelua

Leppävaaran Kalevan kisojen naisten seitsenottelussa kilpailtiin perjantaina neljä ensimmäistä lajia. Tampereen Pyrinnön Vilma Itälinna johtaa avauspäivän jälkeen pistein 3497 ja tavoittelee vakavasti uransa ensimmäistä Suomen mestaruutta.

Itälinna pinkoi 100 metrin aitajuoksussa ja 200 metrin juoksussa mainiot ajat 13,34 ja 23,78, joita molempia hivenen avitti myötätuuli yli kaksi metriä sekunnissa. Korkeushypyssä ja kuulantyönnössä hän teki perustulokset 164 ja 11,65.

– Juoksu on tänään kulkenut. Tekniikkalajit kuului sinne väärään päivään. Huomenna lähden parantamaan jokaista Bergenin nuorten EM-kilpailujen tulostani, sanoi Itälinna.

Toisena ottelee Esbo IF:n Jessica Rautelin 187 pistettä Itälinnaa jäljessä. Rautelin voitti kuulantyönnön tuloksella 12,41 ja aitoi ensi kerran alle 14 sekunnin 13,97. Korkeushypyn ja 200 metrin juoksun tuloksetkin olivat aivan hänen ennätystensä tuntumassa.

– Mulla on ehkä Vilmaa vahvempana huomenna keihäs ja 800 metriä. Pituushypyssä en saa jäädä liikaa, ei se ole mahdotonta. Olen nauttinut tästä kilpailusta ja se on näkynyt tuloksissa, Rautelin sanoi.

Hämeenlinnan Tarmon Emmi Hietanen teki kolmessa lajissa neljästä uransa parhaan tuloksen eikä kuulantyönnön ennätyskään jäänyt kuin sentin päähän. Aidat ylittyivät ajassa 13,74, korkeushypyssä ylittyi 164 ja 200 metriä kulki 25,74. Hietanen on kolmantena pistein 3265.

Neljäntenä vaanii Espoon Tapioiden Jenna Vakkilainen pistein 3151. Vakkilainen voitti avauslajin 100 metrin aitajuoksun upealla ajalla 13,31, mutta hänen sarjaansa rasittaa kehnoksi jäänyt 146 sentin korkeushyppytulos.

Kilpailussa yhdeksäntenä on 37-vuotias Helsingin IFK:n Miia Lindholm pistein 2918. Hän on tämän lajin Suomen mestari vuodelta 2013.

 

ESPOO, Leppävaara 1.8.2025 Kalevan kisat, 1. päivä

Finaalit:

Miehet,

1500 m: 1) Joonas Rinne SaarijPu 3.41,24, 2) Joonas Kumpulainen OrimJy 3.43,16, 3) Mikko Kauppinen VieremKo 3.43,57, 4) Leonard Markén IFVOM 3.43,87, 5) Samu Mikkonen TP 3.49,65, 6) Aleksi Kivelä LempKi 3.50,40, 7) Joni Virkkala LA 3.51,23, 8) Tuure Haapanen TuUL 3.51,34, 9) Joonatan Venäläinen ImatrU 3.53,21, 10) Sisu Moilanen TuUL 3.53,23, 11) Leo Rajaniemi LA 3.53,80.

10000 m: 1) Mika Kotiranta JoKa 30.08,92, 2) Niko Putkinen LA 30.19,18, 3) Hannu Granberg LA 30.36,75, 4) Konsta Saksola LUM 30.38,80, 5) Jarkko Järvenpää TP 30.48,39, 6) Ali Abdulrahman TuUL 30.53,54, 7) Ossi Kekki LA 31.08,57, 8) Topi Alahuhta LimingNM 31.16,84, 9) Julius Taskinen LUM 31.23,09, 10) Rasmus Krogell KU-58 31.32,82, 11) Aki Nummela HKV 32.19,02, 12) Lauri Miettinen EspTa 32.21,46, 13) Tero Korpi KU-58 32.25,76, 14) Eero Helenius JKU 32.29,52, 15) Juho Latvala PosPy 32.43,00, 16) Ilari Arponen EspTa 33.11,49, 17) Kristian Lindroos KU-58 33.11,98, 18) Kevin Sandell PedersFa 33.30,68, Antti Ristanen LoimLe & Tuomas Aho PudasjU keskeyttivät.

110 m aj (1,3 m/s): 1) Elmo Lakka JKU 13,64, 2) Santeri Kuusiniemi JKU 13,66 (ae. 13,60), 3) Juuso Peltola JKU 14,09, 4) Matias Komi SibVa 14,29 (ae. 14,17), 5) Konsta Kankainen TP 14,35, 6) Oliver Oksanen NoormNo 14,77 (ae. 14,63), 7) Joonas Lapinkero JKU 14,81, 8) Pyry Santahuhta KankaanpSL 15,08 (ae. 14,54).

Korkeus: 1) Daniel Kosonen TP 220, 2) Teemu Koskela KuivasjAu 207, 3-4) Teemu Laurikainen TP & Matias Mustonen LempKi 204, 5) Julius Kuusela LUU 200, 6) Pekka Koskela KangKi 200, 7) Johan Grönroos SjuIF 195, 8) Alec Isaacs MalaxIF 195, 9-10) Anton Grönroos & Jesse Huttunen SavitaipU 190, 11) Lauri Sinkkonen JKU 190, 12) Joonatan Veijola HämTa 190, 13) Elmer Keinänen EsboIF 185.

Kuula: 1) Eero Ahola PoYU 18,27, 2) Arttu Korkeasalo LielKi 18,08, 3) Aatu Kangasniemi EspTa 17,66, 4) Nico Oksanen TuUL 17,31, 5) Panu Tirkkonen KeitKu 16,62, 6) Mikko Toiviainen LoimJa 16,54, 7) Linus Nurminen TeuvRi 15,53, 8) Mika Flinkkilä SeinäjSU 15,35, 9) Hannu Jalonen ParkU 14,81, 10) Jussi Tukeva JalasjJa 14,53, 11) Valtteri Paksuniemi JKU 14,46, 12) Pyry Selin LA 14,00, 13) Mico Ekman PiikKe 13,24, 14) Kaapo Kolari VarkKV 13,18.

Kiekko: 1) Antti Pränni PudasjU 57,79, 2) Oskari Perälampi EspTa 55,58, 3) Mico Lampinen KU-58 55,55, 4) Rami Kankaanpää IlmajKi 53,98, 5) Juho Suominen PiikKe 52,09, 6) Jussi Heikkiniemi JanJa 49,08, 7) Kalle Kivioja NokU 48,12, 8) Olli Niemi KangKi 45,86 (kars. 47,15), 9) Timo Kööpikkä KuivasjAu 44,07 (kars. 45,72), 10) Mikko Martinmäki RaahVe 43,90 (kars. 44,75).

Naiset,

1500 m: 1) Kristiina Sasinek Mäki LA 4.15,90, 2) Hannah Anderson HIFK 4.16,84, 3) Ilona Mononen LA 4.17,73, 4) Siiri Rainio JKU 4.18,28, 5) Veera Mensonen MaaningMa 4.20,29, 6) Heini Ikonen JKU 4.21,87, 7) Aino Suni TuUL 4.22,70, 8) Saija Seppä SuolUrho 4.26,85, 9) Kaisa Honkaharju KälvTa 4.30,03, 10) Iiris Koski KuopRe 4.32,59, 11) Noora Hukka JoKa 4.43,68, 12) Elsa Stadig ValkealKa 4.50,85.

10000 m: 1) Liina Winborn TuWe 34.41,64, 2) Cecilia Österblad VasaIS 34.52,52, 3) Ulla Virtanen JKU 34.55,33, 4) Anne Rajaniemi LA 35.42,59, 5) Laura Manninen KU-58 35.49,23, 6) Emma Ranta LempKi 36.13,23, 7) Suvi Miettinen HKV 36.35,27, 8) Ella Hulkki VasaIS 36.55,59, 9) Iida Haataja OP 37.17,22, 10) Veera Mantere PudasjU 37.57,23, 11) Jonna Railio HeJy 38.02,11, 12) Jenni Judin UllavKi 38.05,73, 13) Saara Ylisaukko-oja HRC 38.35,57, 14) Marianne Halonen TuUL 38.37,99, 15) Minna Pasanen KU-58 39.26,20, 16) Krista Lindholm PudasjU 39.43,39, Vilma Sorvisto LimingNM & Emilia Siltanen JKU & Taru Palsa HKV keskeyttivät.

100 m aj (1,6 m/s): 1) Lotta Harala TP 12,67 (kkk & kisaennätys, ent. 12,76 Reetta Hurske 2024), 2) Nooralotta Neziri JKU 12,73, 3) Saara Keskitalo EspTa 12,90, 4) Reetta Hurske TP 12,94, 5) Vilma Mäki KuortKu 13,10, 6) Essi Vehmaa LUM 13,28 (ae. 13,19), 7) Essi Niskala KuivasjAu 13,32, 8) Mila Heikkonen HIFK 13,37 (ae. 13,21).

Kuula: 1) Emilia Kangas KuortKu 17,82, 2) Eveliina Rouvali KuopRe 17,31, 3) Senja Mäkitörmä VarpaisjVi 16,91, 4) Minttu Laurila TuUL 15,85, 5) Tuuli Kammonen MiKV 15,34, 6) Vilma Kerälä HämTa 14,91, 7) Kaisu Eskelinen MaaningMa 14,63, 8) Oona Viljanen OrivPo 14,14, 9) Annukka Vainonen IitPy 14,14 (kars. 14,55), 10) Linn Sund VasaIS 13,14 (kars. 14,09).

7-ottelu, tilanne 1. päivän jälkeen (100 m aj, korkeus, kuula, 200 m): 1) Vilma Itälinna TP 3497 (13,34/2,6, 164, 11,65, 23,78/2,5), 2) Jessica Rautelin EsboIF 3310 (13,97/2,6, 164, 12,41, 25,34/2,5), 3) Emmi Hietanen HämTa 3265 (13,74/2,6, 164, 11,78, 25,74/2,5), 4) Jenna Vakkilainen EspTa 3151 (13,31/2,6, 146, 11,85, 25,46/2,5), 5) Saima Kossa SauvU 3092 (14,34/2,6, 158, 12,20, 26,26), 6) Iina Holopainen HIFK 2991 (14,07/2,6, 158, 9,31, 25,66), 7) Janette Hanski KarhU 2962 (14,53, 152, 11,84, 26,41), 8) Nea Lento TP 2952 (15,44, 167, 10,62, 26,20), 9) Miia Lindholm HIFK 2918 (15,15, 170, 11,32, 28,08), 10) Minttu Mattinen LUM 2903 (15,14, 161, 11,26, 26,89), 11) Iida Kujanpää TP 2865 (14.35/2,6, 140, 11,70, 26,16), 12) Sanni Säntti IlmajKi 2841 (14,60, 152, 10,06, 26,32), 13) Lotta Putkiranta EspTa 2749 (15,80, 161, 11,28, 27,77), 14) Laura Lepistö PoYU 2663 (15,59, 12,23, 27,82), 15) Jutta Heino KarkkPo 2635 (15,07, 149, 8,92, 26,73), 16) Ronja Koivisto TP 2517 (16,73, 149, 11,14, 27,44), 17) Lumia Laakso HKV 1743 (hylättiin, 137, 10,72, 27,32).

Alkukilpailut:

Miehet,

400 m, alkuerät:

1. alkuerä: 1) Konsta Alatupa JKU 47,34, 2) Eemeli Välimäki NoormNo 47,62, 3) Simeon Vorselman HKV 47,92, 4) Christian Vänttinen TuUL 48,63, 5) Aapo Mäkiniemi LimingNM 48,87, 6) Elias Jrad HKV 49,13, 7) Albin Söderman JakobstDr 49,86.

2. alkuerä: 1) Lesley Mahlakoane LA 47,72, 2) Eljas Aalto SibVa 48,07, 3) Peetu Toivonen TuUL 48,25, 4) Samu Käyhkö PolvijU 48,67, 5) Tommi Mäkinen HKV 49,13, 6) Joni Haapalainen TP 49,61.

3. alkuerä: 1) Asseri Välimäki NoormNo 48,25, 2) Juho Venäläinen LUM 48,43, 3) Konsta Uuttera TP 48,68, 4) Mikael Granqvist SibVa 49,09, 5) Juho Pirskanen HKV 49,47.

110 m aj, alkuerät:

1. alkuerä (3,1 m/s): 1) Santeri Kuusiniemi JKU 13,60, 2) Juuso Peltola JKU 14,22, 3) Pyry Santahuhta KankaanpSL 14,54, 4) Konsta Kankainen TP 14,96, Joni Järvinen LA hylättiin (vilppilähtö).

2. alkuerä (1,8): 1) Elmo Lakka JKU 13,67, 2) Matias Komi SibVa 14,17, 3) Oliver Oksanen NoormNo 14,63, 4) Joonas Lapinkero JKU 15,19, Aapo Nikkola HKV hylättiin (kaatui).

Pituus, karsinta: 1) Otto Pulkkinen ImatrU 766 (2,4 m/s), 2) Kalle Salminen JoKa 765 (2,4 m/s), 3) Kristian Pulli OP 756 (2,4 m/s), 4) Eetu Jokela AlavVi 752 (3,5 m/s), 5) Kasperi Vehmaa LUM 743 (2,5 m/s), 6) Tuomas Rättö HämTa 735 (2,3 m/s), 7) Tomi Valkama TuWe 732 (2,8 m/s), 8) Karim Echahid LA 715, 9) Pyry Heiskanen KU-58 714 (2,6 m/s), 10) Arttu Tauriainen PernU 707 (2,6 m/s), 11) Pyry Keränen TuWe 703 (2,6 m/s), 12) Samuel Jussila NoormNo 701 (2,8 m/s), myös 684, 13) Eelis Kuusjärvi LempKi 694 (3,2 m/s), 14) Kristian Peltola TU-38 691 (2,9 m/s), 15) Otso Nyyssönen JoKa 688 (2,7 m/s), myös 673, 16) Alexander Mannerkorpi HKV 675 (2,2 m/s), myös 670, 17) Noel Nikulainen LempKi 663, 18) Konsta Tynkkynen TP 663.

Kiekko, karsinta: 1) Antti Pränni PudasjU 53,51, 2) Rami Kankaanpää IlmajKi 51,71, 3) Oskari Perälampi EspTa 51,60, 4) Mico Lampinen KU-58 50,68, 5) Juho Suominen PiikkKe 49,84, 6) Kalle Kivioja NokU 47,76, 7) Jussi Heikkiniemi JanJa 47,64, 8) Olli Niemi KangKi 47,15, 9) Timo Kööpikkä KuivasjAu 45,72, 10) Mikko Martinmäki RaahVe 44,75, 11) Juuso Sillanpää JKU 44,37, 12) Benjamin Holmbäck KronÅs 43,85, 13) Ville Posio PudasjU 43,50, 14) Mika Ruhtinas JKU 43,01, 15) Ville Kattelus YlihJu 41,79, Manu Kankaanniemi VammSV ilman tulosta.

Moukari, karsinta: 1) Henri Liipola TammRy 71,80, 2) Tuomas Seppänen NoormNo 70,52, 3) Max Lampinen KU-58 70,35, 4) Aaron Kangas KankaanpSL 68,98, 5) Juhana Karjanlahti AlajAn 68,78, 6) Roope Auvinen EsboIF 68,21, 7) Arttu Härkönen SavRi 67,63, 8) Marco Kammer HIFK 67,22, 9) Juha Närhi LempKi 64,35, 10) Jaakko Tenhunen LappajVe 64,01, 11) Markus Kokkonen JoKa 63,70, 12) Kimi Rinnekari NurmijYU 62,88, 13) Arttu Väänänen VarpaisjVi 62,05, 14) Risto Kauppinen KangKi 61,75, 15) Petri Rautio OP 60,36, 16) Fredrik Fröberg SjuIF 59,72, 17) Simon Solvin PedersFa 57,83, 18) Reko Tuominen TarvasjU 56,31, 19) Elmeri Eskola SäkylU 55,05, 20) Samuel Puustinen BorgåAk 52,64.

Naiset,

400 m, alkuerät:

1. alkuerä: 1) Mette Baas JoKa 54,08, 2) Aino Venäläinen JoKa 56,59, 3) Ronja Koskela KuivasjAu 56,74, 4) Iina Alatupa JKU 57,26, 5) Silja Filenius EspTa 57,27, 6) Suvi Reunanen LA 57,73.

2. alkuerä: 1) Emmi Savenius VehmaistU 55,43, 2) Milja Thureson LA 55,55, 3) Reetta Ryynänen JoKa 56,39, 4) Riika Tirkkonen JoKa 57,20, 5) Minttu Rinne SaarijPu 57,39, 6) Sointu Oinas PohjanKo 59,37.

100 m aj, alkuerät:

1. alkuerä (0,8 m/s): 1) Nooralotta Neziri JKU 12,93, 2) Reetta Hurske TP 13,14, 3) Essi Niskala KuivasjAu 13,36, 4) Meeri Riiali ImatrU 13,52, 5) Roosa Toivonen HKV 13,85, 6) Wilma Jungar EsboIF 14,23, 7) Charlotte Kajander HIFK 14,60.

2. alkuerä (2,9 m/s): 1) Saara Keskitalo EspTa 12,80, 2) Vilma Mäki KuortKu 13,10, 3) Niina Karttunen SavRi 13,60, 4) Anni Siirtola HKV 13,66, 5) Pinja Lehtinen LempKi 13,73, 6) Laura Koivukoski EurajVe 14,04, 7) Erika Juselius HämTa 14,35, Anna Pyykkö LUM keskeytti.

3. alkuerä (1,9 m/s): 1) Lotta Harala TP 12,74, 2) Essi Vehmaa LUM 13,19, 3) Mila Heikkonen HIFK 13,21, 4) Sonja Stång KuivasjAu 13,50, 5) Emmi Valtonen TuUL 14,04, 6) Eveliina Lehtola OP 14,15, 7) Reetta Hämäläinen LA 14,31.

Seiväs, karsinta: 1-6) Maria Kytölä NurmijYU & Tuuli Järvinen KeurKi & Elli Rantala EspTa & Saga Andersson EsboIF & Elina Lampela OP & Laura Ollikainen VarkKV 375, 7) Nuppu Willman NoormNo 375, 8) Vilma Mikkola KUYU 375, 9) Ellen Andtfolk VasaIS 375, 10-11) Miisa Koskiaho KarijTa & Venla Lehtinen TuUL 375, 12) Hanna Vornanen HimangU 365, 13) Tuuli Kujala SeinäjSU 365, 14) Taika Kuusela FoSa 365, 15-16) Venla Salminen JKU & Edith Rikala VasaIS 355, 17) Aino Suorsa OrivPo 355, 18) Frida Blomfelt EsboIF 355, 19) Fiinu Puustinen JKU 355, 20) Vanessa Lindberg RiihimKi 340.

Kuula, karsinta: 1) Senja Mäkitörmä VarpaisjVi 16,32, 2) Emilia Kangas KuortKu 16,20, 3) Eveliina Rouvali KuopRe 15,81, 4) Minttu Laurila TuUL 15,33, 5) Tuuli Kammonen MiKV 14,97, 6) Annukka Vainonen IitPy 14,55, 7) Kaisu Eskelinen MaaningMa 14,52, 8) Vilma Kerälä HämTa 14,47, 9) Oona Viljanen OrivPo 14,09, 10) Linn Sund VasaIS 14,09, 11) Pinja Naula TuUL 13,87, 12) Gita Reinholm KarhKa 13,61, 13) Tiia Viitanen JoKa 13,05, 14) Enni Aula PudasjU 12,96, 15) Riikka Purho LUM 12,94, 16) Emma Valkila HKV 12,87, 17) Julia Nystrand EsboIF 12,03, Minna-Marjatta Liimatainen HimangU ilman tulosta.

Keihäs, karsinta: 1) Rebecca Nelimarkka NoormNo 52,10, 2) Pilke Kössi PaimU 51,93, 3) Vivian Suominen HIFK 51,81, 4) Jatta-Mari Jääskeläinen TuUL 50,32, 5) Cecilia Österberg Korsh5 49,59, 6) Emilia Karell SjuIF 49,14, 7) Salla Koskimäki KaustPV 49,05, 8) Sanne Erkkola TuUL 49,03, 9) Malin Karell SjuIF 48,96, 10) Laura Pesola JKU 48,77, 11) Siiri Elomaa HKV 47,99, 12) Fanny Taira KurikRy 46,86, 13) Erica Syrjälä TammRy 45,50, 14) Nita Nupponen HIFK 44,17, 15) Saga Vanninen TP 43,63, 16) Minka Nurro HKV 43,39, 17) Emilia Rouvinen HyvinkSU 40,80.