Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue voitti Uppsalassa oman ikäluokkansa Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa kymmenen kultamitalia ja sijoittui Pohjoismaisessa maaottelussa Ruotsin jälkeen toiseksi sekä miesten että naisten sarjoissa.
Suomen joukkueen parhaimman tuloksen sunnuntaina teki kiekonheittäjä Mico Lampinen heittämällä ikäluokkansa uuden Suomen ennätyksen 62,74. Lampinen voitti lauantaina myös moukarinheiton Pohjoismaiden mestaruuden.
Suomen miesten joukkue venyi sunnuntaina neljään mestaruuteen ja nousi epäonnisen ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen Norjan ohi toiseksi Pohjoismaisessa maaottelussa. Lauantaina kolme suomalaista oli jäänyt ilman tulosta omassa lajissaan.
Juho Venäläinen voitti sunnuntaina 200 metriä kauden parhaalla ajallaan 21,13. Rasmus Laapas yllätti 800 metrin loppukirissä lauantaisen 1500 metriä voittaneen Norjan Andreas Dybdahlin ajalla 1.51,12. Kymmenottelija Aleksi Hilska voitti yllättäen keihäänheiton uudella ennätyksellään 68,48.
Suomen joukkueen suurimman yllätyksen järjesti Kerttu Rantakangas, joka naisten kolmiloikan viimeisellä kierroksella kovaan myötätuuleen paransi tulostaan yli metrin ja voitti Pohjolan mestaruuden tuloksella 12,69.
Naisten joukkueen parhaimmistoa sunnuntaina olivat myös 800 metrillä hopeaa uudella ennätyksellään 2.10,06 juossut Taimi Vallinoja ja niin ikään hopealle yltänyt 4×400 metrin viestijoukkue, joka rikkoi Tampereen alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuiden tulosrajan ajalla 3.47,34.
Aleksi Hilska: ”Kymmenottelu on tämän kauden päälaji”
– Oma ennätys tuli kahdesti. 70 metriä tavoittelin, mutta pikku hiljaa se lähestyy. Aamukymmeneltä oli sopiva lämpötila ja heitettiin myötätuuleen, mikä sopii minulle.
– Harjoituskausi oli aika vaihteleva. Ominaisuudet kehittyivät, mutta oli aika paljon vaivoja, nilkka vaivasi kaksi-kolme kuukautta. Siksi olen juossut tosi vähän. Keväästä alkaen on mennyt parempaan päin. 400 metrin kuntoa haetaan kilpailujen kautta.
– Kalevan kisoihin en osallistu. Tampereen EM-kilpailuissa kymmenottelu on tämän kauden päälaji. Pitää miettiä keihäänheittoa vielä, jos joukkueeseen valitaan ja aikataulu ja palautuminen sen mahdollistaa.
Rasmus Laapas: ”500 metrin kohdalla kaasu pohjaan”
– Lähdettiin sopivan hyvää vauhtia, eka kierros 55 sekuntiin. 500 metrin kohdalla kaasu pohjaan ja ohitin kaksi ruotsalaista ja norjalaisen. Takasuoran alusta täysillä maaliin on aika kova taktiikka.
– Olin ehjänä koko talven. Ei tarvinnut säätää harjoittelua oikeastaan minkään takia. Pientä asteettaista lisäystä harjoitteluun.
– Kalevan kisoissa ensimmäinen tavoite on päästä finaaliin ja finaalissa mahdollisimman hyvä sijoitus. Tampereella EM-kilpailuissa sitten mahdollisimman pitkälle.
Kerttu Rantakangas: ”Vaihteleva tuuli toi vaikeuksia vauhtijuoksuun”
– Verkassa tuntui jo, että jalat hyvässä kunossa ja juoksu tuntui kulkevan, mikä näkyi ekoissa neljässä hypyssä jotka meni yliastutuiks. Vaihteleva tuuli toi myös vaikeuksia vauhtijuoksuun, mutta viidennellä hypyllä askelmerkki alkoi löytyä. Viides hyppy kuitenkin epäonnistui kun nilkka pyörähti kinkan alastulossa.
– Kuitenkin viimeisessä hypyssä sain hypyn vielä kasattua ja moni asia osui kohdalleen, joten tulos oli sen mukainen. Vähän jäi vielä hampaankoloon, kun yliastuttujen hyppyjen joukossa oli teknisesti parempia hyppyjä kuin viimeisen kierroksen hyppy, mutta niille ei tänään saatu mittaa.
Leena Paldanius, Suomen joukkueenjohtaja: ”19 omaa ennätystä hieno saavutus”
– Maaottelun ajankohta oli haasteellinen viikko ennen Kalevan kisoja ja kaksi viikkoa ennen Tampereen EM-kilpailuja. Ihan kaikki eivät päässeet paikalle, mutta olen hyvin tyytyväinen tulokseen, varsinkin urheilijoiden omiin ennätyksiin. 19 omaa ennätystä on hieno saavutus.
– Aika lämmintä oli, niin kuin Suomessakin on ollut. Lauantaina kilpailujen alussa oli hiukan pilvipoutaa, mutta sunnuntai oli kuuma. Islannin kilpaileminen omalla joukkueella johti siihen, että osa juoksuista kilpailtiin kahdessa erässä. Toivotan Islannin tervetulleeksi mukaan!
– Mico teki Suomen ennätyksen ja kisaennätyksen. Joelin aika oli myös kisaennätys. Voitimme 10 Pohjoismaiden mestaruutta ja pikaisesti laskien yhteensä 31 mitalia.
LIVE-Tulospalvelu: https://www.friidrott.se/landskamper/nordiska-juniorlandskampen
Laji lajilta:
M 100 m, oheislaji
Viestijoukkueiden jäsenille järjestettiin erillinen 100 metrin juoksu maaottelun ulkopuolella. Siinä Tomi Mäkitalo juoksi Suomen lauantaisia maaotteluedustajia nopeamman ajan 10,69.
N 400 m aj
Iida Kastarinen kamppaili pitkään pronssimitalista, mutta joutui lopulta jäämään viidenneksi ajalla 62,20. Mitali olisi edellyttänyt uutta omaa ennätystä. Jonna Jäkkö tuli seitsemäntenä maaliin.
M Keihäs
Kaksoisvoitto Suomeen!
Kymmenottelija Aleksi Hilska paransi kahdesti ennätystään ja voitti Pohjoismaiden mestaruuden tuloksella 68,48. Alle 20-vuotiaiden EM-tilaston viitonen Juho Soikkeli sijoittui toiseksi heitettyään 65,24. Soikkelin ennätys on 73,16.
M 400 m aj
Hannu Sjöblom aitoi uransa toiseksi parhaan ajan 54,65 ja sijoittui neljänneksi. Mitali jäi puolen sekunnin päähän. Daniel Kaurila juoksi B-erässä uuden ennätyksensä 58,79 ja sijoittui kahdeksanneksi.
M 800 m
Kultaa Suomeen!
Rasmus Laapas yllätti miesten 800 metrin loppukirissä Norjan Andreas Dybdahlin, joka lauantaina voitti 1500 metriä. Laapaksen voittoaika oli 1.51,12. Lauri Mononen sijoittui viidenneksi.
M 3-loikka
Niklas Piirainen kävi kovan kaksinkamppailun Tanskan Jonathan Sass Mœlleriä vastaan. Johtopaikka vaihtui useaan kertaan, mutta lopulta tanskalainen oli parempi tuloksella 15,19. Piiraisen hopeamitalitulos oli 14,95.
Shankar Uuksulainen venyi tasan 14 metrin tulokseen ja sijoittui kuudenneksi. Hänen ennätyksenään säilyi silti 13,66, koska 14-metrisen hän hyppäsi voimakkaaseen myötätuuleen.
N Kuula
Carmen Welling johti kilpailua viidennelle kierrokselle saakka työnnettyään avauskierroksella uuden ennätyksensä 13,58. Ruotsin Elin Runemar kuitenkin ohitti hänet omalla ennätyksellään 13,80. Aada Vuoriaho oli tasaväkisen kilpailun kahdeksas tasan 12 metrin tuloksella.
N 800 m
Taimi Vallinoja yllätti kirimällä hopeamitalin naisten 800 metrillä. Se edellytti häneltä uutta omaa ennätystä 2.10,06. Karoliina Olli toi Suomen joukkueelle arvokkaita pisteitä sijoittumalla vauhdinjaoltaan rikkonaisessa juoksussa neljänneksi ajalla 2.13,51.
N 3000 m
Ruotsalaiskaksikon matkavauhti oli muille liikaa ja lauantaina estejuoksun voittanut Norjan Sara Abid joutui jäämään kolmanneksi. Freja Bjerströmin voittoaika oli 9.42,88.
Elsa Stadig ja Iina Ahola tulivat maaliin viidentenä ja kuudentena. Stadig juoksi ennätyksensä 10.17,92 eikä Aholakaan jäänyt ennätyksestään kuin alle sekunnin.
M Kiekko (1,75 kg)
Mico Lampinen rikkoi toisella kierroksella alle 20-vuotiaiden Suomen ennätyksen heittämällä 62,74. Pyry Niskalan entinen ennätys vuodelta 2009 parani 42 senttiä. Lampisen viiemisen kierroksen heittokin oli erittäin pitkä 61,66.
Tämän vuoden EM-tilastossa Lampinen nousee jaetulle kolmannelle tilalle. Lampisen tulos on myös uusi kisaennätys. Kilpailu heitettiin kiekonheittäjille otolliseen sivuvastaiseen tuuleen.
Kilpailu oli erittäin korkeatasoinen, sillä myös Ruotsin Ludvig Ellgren paransi ennätyksensä yli 60 metrin heitettyään 60,15. Manu Kankaanniemi oli kolmas viimeisen kierroksen heitollaan 57,85.
M 200 m
Juho Venäläinen voitti korkeatasoisen miesten 200 metrin mestaruuden kauden parhaalla ajallaan 21,13. Norjan Christopher Ekene Nordlie hävisi hänelle vain 0,08 sekuntia.
Matias Salminen urakoi Suomen joukkueelle pisteitä kolmessa lajissa. 200 metrillä Salminen juoksi uuden ennätyksensä 21,72 ja oli seitsemäs.
N 200 m
Erittäin kovavauhtisen kilpailun voitti Islannin lahjakkuus Eir Chang Hlésdóttir ajalla 23,42. Toinen oli lauantaina 100 metriä uudella kisaennätyksellä voittanut Ruotsin Filippa Engström.
400 metrin juoksijoiden Emmi Saveniuksen ja Silja Fileniuksen perusnopeus ei riittänyt lyhyemmän matkan spesialisteille ja he olivat kilpailun kaksi viimeistä ajoin 24,97 ja 25,32.
N Seiväs
Ruotsin Leonie Mörstam voitti tuloksella 386. Suomalaiset olivat monivaiheisen kilpailun kolmas ja neljäs tuloksin 379 ja 372.
Nuppu Willman ylitti 379, minkä jälkeen hän jätti voittokorkeuden 386 väliin ja yritti vain kerran omasta ennätyskorkeudestaan 393, siirsi sitten kaksi muuta yritystään korkeuteen 400, muttei tätä kyennyt enää ylittämään. Edith Rikala puolestaan ylitti 372 pudottaen kolmesti korkeudesta 386.
N 3-loikka
Kerttu Rantakangas yllätti kaikki voittamalla Pohjoismaiden mestaruuden viimeisen kierroksen hurjalla myötätuulihypyllään 12,69. Siihen saakka hänen paras tuloksensa oli yli metrin vähemmän 11,58. Rantakankaan ennätys on viimevuotinen 12,46 ja tämän kesän tilastotulos 12,30.
Tuuli Kiviniemi oli neljäs tuloksella 12,45, mikä oli erikoislaatuisen kilpailun toiseksi pisin ennätyskelpoinen hyppy. Rantakankaan lisäksi myös toiseksi sijoittunut Ruotsin Stella Lundström hyppäsi tuloksensa myötätuuleen. Parhaan ennätyskelpoisen hypyn 12,48 teki kolmanneksi sijoittunut Ruotsin Lovisa Ulvenstam.
M 5000 m
Eden Kotilainen kiri pronssimitalin ajalla 14.52,80 ja Tero Korpi sijoittui kuudenneksi. Lauantaina toiseksi 1500 metrillä juossut Norjan Magnus Øyen voitti hellekilpailuksi hyvällä ajalla 14.21,44.
M Korkeus
Viimevuotinen alle 18-vuotiaiden Euroopan mestari Ruotsin Svante Svensson oli ylivoimainen tuloksella 214.
Suomalaisetkin hyppäsivät hyvin. Alec Isaacs ylsi sentin päähän ennätyksestään ja voitti pronssimitalin tuloksella 201. Teemu Koskela paransi ennätystään yhden sentin ja oli neljäs tuloksella 198.
N Moukari
Ruotsin Patricia Kamga heitti huipputuloksen 66,22, joka on uusi kisaennätys. Venla Kärhä voitti pronssimitalin tuloksella 52,64 ja Sanni Jokela sijoittui viidenneksi.
Venla Kärhän kaksoissisko Pinja Kärhä ei ollut mukana Suomen joukkueessa, vaan keskittyy jo kahden seuraavan viikonlopun Kalevan kisoihin ja alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuihin. Tämän ikäluokan EM-tilastossa Patricia Kamga on toinen ja Pinja Kärhä kolmas.
N 4×400 m
Suomen joukkue venyi hopeamitaliin Ruotsin edellä ja rikkoi Tampereen EM-kilpailuiden tulosrajan juoksemalla 3.47,34. Norjan erittäin kova joukkue voitti ylivoimaisesti ajalla 3.40,65.
Suomen hopeajoukkueessa juoksivat Silja Filenius, Emmi Savenius, Sointu Oinas ja Vanessa Store.
M 4×400 m
Erittäin tasaväkisessä kilpailussa kaikki neljä joukkuetta saapuivat maaliin yhden sekunnin sisään ajoin 3.14,35 – 3.15,35. Suomen joukkueen kohtaloksi jäi jäädä neljänneksi.
Ankkuriosuudella vahvin oli 400 metrin henkilökohtaisen kilpailunkin voittanut Tanskan Christoffer Banke Jœrgensen.
Suomen joukkueessa juoksivat Topi Timonen, 200 metrin Pohjoismaiden mestari Juho Venäläinen, 800 metrin Pohjoismaiden mestari Rasmus Laapas ja ankkurina Joni Haapalainen.
(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)
UPPSALA (SWE) 27.7.2025 Alle 20-v. PM-kilpailut & Pohjoismainen maaottelu, 2. päivä
(25-26° C.)
M19,
Pisteet: Ruotsi 299 – Suomi 258 – Norja 248 – Tanska 158 – Islanti 51.
200 m (1,9 m/s): 1) Juho Venäläinen S 21,13, 2) Christopher Ekene Nordlie N 21,21, 3) Even Grannes Pedersen N 21,38 (B-erän voittaja, 0,8 m/s) … 7) Matias Salminen S 21,72.
800 m: 1) Rasmus Laapas S 1.51,12, 2) Andreas Dybdahl N 1.51,44, 3) Vilmer Karlsson R 1.51,75 … 5) Lauri Mononen S 1.54,40.
5000 m: 1) Magnus Øyen N 14.21,44, 2) Aleksander Hauge Øyen N 14.50,17, 3) Eden Kotilainen S 14.52,80 … 6) Tero Korpi S 15.40,15.
400 m aj: 1) Sigge Bergentz R 52,60, 2) Rasmus Arnell R 54,12, 3) Jonas Mælund Rosholt N 54,13, 4) Hannu Sjöblom S 54,65 … 8) Daniel Kaurila S 58,79.
Korkeus: 1) Svante Svensson R 214, 2) Fredrik Walemo R 204, 3) Alec Isaacs S 201, 4) Teemu Koskela S 198.
3-loikka: 1) Jonathan Sass Mœller T 15,19 (1,5 m/s), 2) Niklas Piirainen S 14,95 (1,3 m/s), 3) Oliver Ericsson R 14,72 (4,0 m/s) … 6) Shankar Uuksulainen S 14,00 (4,1 m/s).
Kiekko (1,75 kg): 1) Mico Lampinen S 62,74 (kisaennätys & alle 20-v. SE, ent. 62,32 Pyry Niskala 2009), 2)
Ludvig Ellgren R 60,15, 3) Manu Kankaanniemi S 57,85. – Lampinen (59,21, 62,74 SE, x, x, 57,28, 61,66).
Keihäs: 1) Aleksi Hilska S 68,48, 2) Juho Soikkeli S 65,24, 3) Hannes Johansson R 63,44.
4×400 m: 1) Tanska (Villads Fredsted Andersen, Simon Winther Tœrring, Mads Vincentsen, Christoffer Banke Jœrgensen) 3.14,35, 2) Ruotsi 3.14,82, 3) Norja 3.15,03, 4) Suomi (Topi Timonen, Juho Venäläinen, Rasmus Laapas, Joni Haapalainen) 3.15,35.
N19,
Pisteet: Ruotsi 312 – Suomi 247 – Norja 206 – Tanska 131 – Islanti 78.
200 m (2,8 m/s): 1) Eir Chang Hlésdóttir I 23,42, 2) Filippa Engström R 23,57, 3) Line Al-Saiddi N 24,06 … 8) Emmi Savenius S 24,97, 9) Silja Filenius S 25,32. – (Savenius ja Filenius juoksivat B-erässä tuuleen 0,5 m/s).
800 m: 1) Hannah Kinane R 2.07,14, 2) Taimi Vallinoja S 2.10,06, 3) Ebba-Stina Bjuve R 2.10,28, 4) Karoliina Olli S 2.13,51.
3000 m: 1) Freja Bjerström R 9.42,88, 2) Anastasia Nilsson R 9.47,93, 3) Sara Abid N 9.49,29 … 5) Elsa Stadig S 10.17,92, 6) Iina Ahola S 10.23,54.
400 m aj: 1) Julia Swerin R 60,62, 2) Mari Skraastad N 61,47, 3) Emilia Hermansson R 61,71 … 5) Iida Kastarinen S 62,20, 7) Jonna Jäkkö S 65,63.
Seiväs: 1) Leonie Mörstam R 386, 2) Klara Bjerregaard T 386, 3) Nuppu Willman S 379, 4) Edith Rikala S 372.
3-loikka: 1) Kerttu Rantakangas S 12,69 (3,9 m/s), 2) Stella Lundström R 12,65 (2,8 m/s), myös 12,42, 3) Lovisa Ulvenstam R 12,50 (2,3 m/s), myös 12,48, 4) Tuuli Kiviniemi S 12,45 (1,2 m/s), 5) Liza Sofia Aune N 12,45 (3,0 m/s).
Kuula: 1) Elin Runemar R 13,80, 2) Carmen Welling S 13,58, 3) Helene Ramslien N 12,88 … 8) Aada Vuoriaho S 12,00.
Moukari: 1) Patricia Kamga R 66,22 (kisaennätys), 2) Erica Lejon R 60,30, 3) Venla Kärhä S 52,64 … 5) Sanni Jokela S 49,48.
4×400 m: 1) Norja (Borglind Oline Hulstad, Line Al-Saiddi, Sunniva Indahl, Lilje Lopes Patey) 3.40,65, 2) Suomi (Silja Filenius, Emmi Savenius, Sointu Oinas, Vanessa Store) 3.47,34, 3) Ruotsi 3.48,21, 4) Tanska 3.57,33.
Oheislajit:
M19,
100 m (2,0 m/s): 1) Hugo Kündig R 10,51, 2) Magnus Kyster Göhring T 10,52, 3) Tomi Mäkitalo S 10,69.
N19,
100 m (2,0 m/s): 1) Celina Hagihara T 11,84, 2) Vilma Knutar S 12,42, 3) Krista Lehti S 12,44.