Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Elina Miettinen paransi keskiviikkoiltana Vaajakoskella naisten kuulantyönnön Suomen ennätystä luokassa 57. SE parani kilpailun kuluessa peräti neljästi, ensin tulokseen 5,76, sitten sentillä 5,77, jälleen sentillä 5,78 ja lopuksi vielä tulokseen 5,85.
Aikuisiällä vammautunut Miettinen harrasti nuoruudessaan yleisurheiluakin, kunnes aloitti uudelleen urheilemisen keihäänheittäjänä kaksi vuotta sitten Jasmine Revon opastuksella. Keihäänheiton ohella hänen vahvaksi lajikseen on sittemmin kehittynyt kuulantyöntö.
– Neljä Suomen ennätystä tänään. Näin pääsi käymään, Miettinen totesi iloisena Vaajakosken kilpailun jälkeen.
Miesten luokassa 33 työnsi Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Petri Tarvainen 6,66. Tarvaisen nimissä oleva viimevuotinen Suomen ennätys on vain 13 senttiä tätä parempi.
Kestävyysjuoksulupaus Antti Ristanen voitti 10000 metriä
Avoimissa Työväen Urheiluliiton mestaruuskilpailuissa Eläintarhan urheilukentällä voitti miesten 10000 metrin juoksun Loimaan Leiskun vasta 16-vuotias Antti Ristanen ajalla 31.09,04.
Ristanen ohitti kierroksella yhtä lukuunottamatta kaikki kymmenen kanssakilpailijaansa. Samanikäisenä on häntä nopeammin juossut vain Posion Pyrinnön Risto Pentikäinen, joka kesällä 1974 juoksi 16-vuotiaiden poikien silloisen maailmanennätyksen 30.52,4.
Antti Ristasen isä Kari Ristanen tunnetaan miesten 50 kilometrin hiihdon Suomen mestarina sekä 4×10 kilometrin viestinhiihdon olympiamitalistina.
Kovaan suoritukseen Eläintarhan kentällä ylsi toinenkin 16-vuotias lahjakkuus Anni Jantunen Espoon Tapioista, joka voitti naisten 3000 metriä ajalla 9.54,84 parannettuaan ennätystään yli puoli minuuttia
Anni Jantusen äiti Hanna Jantunen tunnetaan viisinkertaisena maratonin ja puolimaratonin Suomen mestarina.
Viljami Kaasalainen palasi kilparadoille
100 ja 400 metrin juoksujen Suomen mestari Viljami Kaasalainen palasi TUL.n mestaruuskilpailuissa kilparadalle lähes puolentoista vuoden loukkaantumistauon jälkeen kilpailtuaan viimeksi vuoden 2024 helmikuussa hallikaudella.
Kaasalainen juoksi koleassa säässä 100 metrin alkuerien toiseksi nopeimman ajan 10,85, muttei osallistunut enää iltamyöhällä finaaliin.
Arttu Tauriainen Perniön Urheilijoista oli 100 metrin alkuerien nopein ajalla 10,63 ja tämän lisäksi voitti pituushypyn tuloksella 739.
Naisten 100 metriä voitti käsipalloilusta yleisurheiluun siirtynyt Sibbo-Vargarnan Milla Lindroos ajalla 11,85 ja naisten 400 metriä Lahden Ahkeran maajoukkuesprintteri Milja Thureson ajalla 55,08.
(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)
YLEISURHEILUKATSAUS 17.-18.6.
17.6.
ALAVUS, Töysä 17.6.2025 Aikuisurheiluliiton avoimet Etelä-Pohjanmaan mestaruuskilpailut
Miehet,
Seiväs: … 2) Jukka Järvenpää 75 JKU 270.
Paino (5,44 kg): … 2) Aarne Haapala 87 LaihLu 11,17.
Moukari: 1) Juhana Mäkelä 45 KuortKu 53,26.
Moukari (3 kg): … 2) Aarne Haapala 87 LaihLu 23,56.
Naiset,
1500 m: 1) Ritva Mäki-Mantila-Pasanen 56 SeinäjSU 5.43,30.
Pituus: 1) Kirsi Spoof-Tuomi 58 VasaIS 425 … 4) Marja Metsänkylä 74 VSM 302.
Paino (9,08 kg): 1) Merja Korpela 44 SoinSi 15,14 (kkk).
Paino (5,44 kg): 1) Paula Mäkelä 73 KuortKu 12,84.
Moukari: 1) Merja Korpela 44 SoinSi 53,31.
Moukari (3 kg): 1) Kirsi Spoof-Tuomi 58 VasaIS 40,27, 2) Paula Mäkelä 73 KuortKu 27,05.
OULU, Pateniemi 17.6.2025 Pyrinnön moukarikilpailut
Miehet,
Moukari: 1) Petri Rautio 43 OP 59,07, 2) Onni Kukkonen 18 OP 56,45.
18.6.
ESPOO, Leppävaara 18.6.2025 Avoimet Työväen Urheiluliiton mestaruuskilpailut
(16° C. Kova sade lakkasi juuri ennen kilpailuiden alkua.)
Miehet,
100 m (1,4 m/s): 1) Arttu Paananen HIFK 10,94 (ae. 10,92, 1,3 m/s), 2) Rasmus Vuonoranta 19 EsboIF 10,96, 3) Jonathan Hyvärinen 39 HKV 11,10, 4) Verneri Marttila 17 LA 11,18 (ae. 11,09, 1,0 m/s). – Arttu Tauriainen PernU (ae. 10,63, 1,3 m/s) & Viljami Kaasalainen 30 JKU (ae. 10,85, 0,6 m/s) & Edwin Itämeri TuUL (ae. 11,17, 1,0 m/s) & Elias Zetterman TammRy (ae. 11,21, 1,0 m/s) eivät osallistuneet finaaliin. – Alkuerät: … 18) Petri Tauriainen 53 VSM 11,92 (1,0 m/s), 20) Pyry-Hermanni Lahtinen EspTa 12,15 (1,0 m/s, luokka 13), 27) Georg Dunkel 81 HKV 16,77 (0,6 m/s).
400 m: 1) Simeon Vorselman HKV 49,07, 2) Konsta Uuttera TP 49,39, 3) Rasmus Laapas 19 LA 49,74 (B-erän voittaja), 4) Elias Jrad HKV 50,35, 5) Atte Nevala KU-58 50,46, 6) Joni Haapalainen 19 TP 50,83.
3000 m: 1) Tuure Haapanen TuUL 8.22,66, 2) Panu Jantunen 36 HKV 8.27,72, 3) Konsta Saksola LUM 8.29,38, 4) Eden Kotilainen 18 MiKV 8.32,97, 5) Johannes Strömsholm 17 EspTa 8.34,68, 6) Rasmus Krogell KU-58 8.39,03, 7) Juhani Pietarinen KU-58 8.57,87 … Hannu Granberg 35 LA keskeytti.
10000 m: 1) Antti Ristanen 16 LoimLe 31.09,04 (16-v. ka-2), 2) Lauri Miettinen 38 EspTa 31.59,97, 3) Tero Korpi 19 KU-58 32.46,71, 4) Oliver Mulari HKV 33.08,84, 5) Tuomas Aho 40 PudasjU 33.28,81, 6) Rasmus Palmi 36 HKV 33.41,38, 7) Felipe Cañete Arnedo 34 HRC (ESP) 33.50,07 … Aki Nummela 40 HKV keskeytti.
Pituus: 1) Arttu Tauriainen PernU 739 (2,5 m/s), 2) Tomi Valkama TuWe 732 (0,5 m/s), 3) Sami Bärlund TapanilErä 656 (2,6 m/s), 4) Jaakko Lintula EspTa 650 (3,6 m/s).
Naiset,
100 m (3,2 m/s): 1) Milla Lindroos SibVa 11,85 (ae. 11,96, 0,6 m/s), 2) Aava Lajunen KuopRe 12,16 (ae. 12,35, 1,2 m/s), 3) Jenna Vakkilainen EspTa 12,28 (ae. 12,30, 1,5 m/s), 4) Juulia Kokko ImatrU 12,29 (ae. 12,48, 1,2 m/s), 5) Kiira Karttunen 17 ImatrU 12,40, 6) Wilma Jungar EsboIF 12,49 … Milja Thureson 31 LA ei osallistunut finaaliin (ae. 12,10, 0,5 m/s). – Alkuerät: … 25) Hanna Vilmi HKV 14,56 (1,5 m/s, luokka 13), 26) Ingela Nygård Jungar 59 EsboIF 14,58 (1,5 m/s).
400 m: 1) Milja Thureson 31 LA 55,08, 2) Pihla Kössi PaimU 59,86 … 12) Hanna Vilmi HKV 75,76 (luokka 13).
3000 m: 1) Anni Jantunen 16 EspTa 9.54,85, 2) Amanda Virtanen TuUL 10.08,14, 3) Aino Tengvall RekolRa 10.33,24.
10000 m: 1) Jonna Railio 38 HeJy 37.36,26, 2) Minna Pasanen 30 KU-58 37.53,98, 3) Marianne Halonen 31 TuUL 38.30,51, 4) Jonna Tiihonen 32 LA 39.24,65 … Emma Granberg 32 EspTa keskeytti.
3-loikka: 1) Siri Savolainen TuUL 12,02 (1,9 m/s), 2) Johanna Soover Viro (EST) 11,97 (2,4 m/s), myös 11,95, 3) Tilda Lipasti HIFK 11,91 … 7) Marjukka Tuominen 40 RaisKu 10,89.
Moukari: 1) Andrea Österman HIFK 57,35, 2) Anni Sinelampi LA 55,53, 3) Iida Muukka 18 VantSa 52,15, 4) Aino Ikäheimo 19 EspTa 51,79.
HELSINKI, Eläintarha 18.6.2025 Helsingin seuracup
Pojat,
200 m (1,9 m/s): 1) Pyry Heiskanen 16 KUYU 22,36, 2) Aarne Hannikainen 17 HKV 23,09.
3-loikka: 1) Oliver Lindqvist 17 EspTa 13,02.
Kuula (4 kg): 1) Oiva Matikainen 15 EspTa 16,37.
Tytöt,
100 m (0,7 m/s): 1) Olivia Kirjonen 15 EspTa 12,57.
Kuula (3 kg): 1) Emma Valkila 16 HKV 14,46, 2) Isabella Tuulari 16 EspTa 11,88.
4×100 m: 1) EspTa (N15) 50,26 (Veera Niska, Olivia Kirjonen, Mila Sohlo, Julia Sihvonen).
HELSINKI, Pirkkola 18.6.2025 Pomppu-Ukkojen korkeuskilpailut
Miehet,
Korkeus: … 2) Reijo Sundell 77 VihdHM 133.
Naiset,
Kuula (3 kg): 1) Siv Karlström 69 EsboIF 8,57. – (Karlströmillä on 54 vuoden katkeamaton ketju virallisia yleisurheilutuloksia vv. 1972-2025. Hän on myös naisten 4×400 metrin Suomen mestari v. 1982.)
ILMAJOKI, Koskenkorva 18.6.2025 Etelä-Pohjanmaan seuracup
Tytöt,
Seiväs: 1) Silva Hynönen 15 AlavuU 330.
JOENSUU 18.6.2025 Pohjois-Karjalan seuracup
Pojat,
100 m (-1,8 m/s): 1) Toivo Takanen 15 JoKa 11,73.
Kuula (5 kg): 1) Aleksi Tanskanen 17 JoKa 16,56.
JYVÄSKYLÄ, Vaajakoski 18.6.2025 Vaajakoski-cup
(12-14° C. Satoi.)
Miehet,
100 m (0,7 m/s): 1) Pietari Valoranta JKU 11,03, 2) Juuso Toivonen ÄhtärU 11,04, 3) Topi Simonen AlavVi 11,10, 4) Ville Kyrönlahti KangasnKa 11,25.
2000 m: 1) Kasper Ekonoja 15 JKU 5.57,27.
Kuula: Eero Ahola PoYU ilman tulosta.
Kuula (6 kg): 1) Valtteri Paksuniemi 18 JKU 15,94.
Kuula, luokka 33 (3 kg): 1) Petri Tarvainen 56 JKU 6,66.
Kuula, luokka 34 (4 kg): 1) Hennadii Klimov 35 JKU (UKR) 12,61.
Naiset,
100 m (1,8 m/s): 1) Tessa Moisio KaipVi 11,88 (ae. 11,86, 0,3 m/s), 2) Milla Pirkkalainen JKU 12,03, 3) Tuuli Kulju 19 JanJa 12,51, 4) Tilda Korhonen SiilinjPo 12,52.
2000 m: 1) Hilla Ruokostenpohja 14 JKU 6.39,10.
10000 m: 1) Ulla Virtanen 43 JKU 35.40,58, 2) Heli Sampolahti-Hänninen 37 HippMK 38.40,44, Pihla Hokkanen 32 JKU keskeytti.
Kuula: 1) Annukka Vainonen IitPy 13,64.
Kuula (3 kg): 1) Iitu Riekkinen 17 JKU 13,65 … 5) Kristiina Peltola 59 KeurKi 10,41.
Kuula, luokka 55: 1) Jenni Hatzitoliou 32 JKU 5,04.
Kuula, luokka 57: 1) Elina Miettinen 50 JKU 5,85 (luokan 57 SE, ent. 5,70 Miettinen 12.1. Pajulahti / ent. luokkien 55-57 SE 5,73 Nette Kiviranta 2022). – Miettinen (5,68, 5,76 SE, 5,67, 5,77 SE, 5,78 SE, 5,85 SE).
Keihäs: 1) Salla Koskimäki KaustPV 44,35.
KOTKA, Karhula 18.6.2025 Moniotteluiden Kymenlaakson junnumestaruuskilpailut
Pojat,
5-ottelu (80 m aj 83,8 cm aidoin, seiväs, pituus, keihäs, 1000 m): 1) Miro Aatola 14 VehkalVe 2753 (11,75, 260, 570, 36,41, 3.09,24).
LAPPEENRANTA, Joutseno 18.6.2025 Etelä-Karjalan lajipäivä
Tytöt,
Keihäs (400 g): 1) Venla Mattinen 14 JoutsKu 42,01.
LEMPÄÄLÄ 18.6.2025 Pirkanmaan seuracup
Pojat,
100 m (-0,4 m/s): 1) Iivo Lumme 15 HämTa 11,76.
200 m (0,8 m/s): 1) Noel Nikulainen 17 LempKi 22,27.
Seiväs: 1) Samu Tulasalo 15 TP 400.
Kuula (4 kg): 1) Volmari Paananen 15 TP 15,33.
Tytöt,
200 m (0,4 m/s): 1) Venla Vaittinen 17 LempKi 25,67, 2) Vilma Luontila 17 TP 25,93.
Kuula (3 kg): 1) Martta Mattila 16 TP 13,71, 2) Laura Mantila 17 LA 13,01.
PORVOO 18.6.2025 Nyland-Åbolandin seuracup
Pojat,
200 m (-1,5 m/s): 1) Romary Pavlikov 16 EsboIF (EST) 23,16, 2) Okko Viljanen 16 EsboIF 23,25.
Tytöt,
200 m (-1,4 m/s): 1) Iris Nygård 17 HIFK 25,65.
RIIHIMÄKI 18.6.2025 Uudenmaan seuracup
Tytöt,
Kuula (3 kg): 1) Oona Korhonen 17 NurmijYU 13,01.
SIILINJÄRVI 18.6.2025 Pohjois-Savon seuracup
Pojat,
100 m (1,5 m/s): 1) Elias Turunen 14 SiilinjPo 11,73 (debyytti).
Tytöt,
2000 m: 1) Aino Suomalainen 15 VieremKo 6.55,17.