Henry Manni kelasi myös 200 metrin Euroopan ennätyksen! – ”Nopee, hyvä fiilis”

Euroopan mestari ja paralympiamitalisti Henry Manni Länsi-Uudenmaan Urheilijoista kelasi Sveitsin-kiertueellaan jo toisen Euroopan ennätyksen.

Manni voitti helatorstaina ylivoimaisesti miesten 200 metrin kelauksen luokassa 34 Arbonin kansainvälisissä kilpailuissa. Voittoaika 26,80 on uusi EE. Omaa kymmenen vuotta vanhaa EE:tään Manni paransi roimasti 0,36 sekuntia.

Viisi päivää aikaisemmin Nottwilissä Manni kelasi myös 100 metrin EE:n 15,22.

– Nopee, hyvä fiilis. Pääsin lähtemään sisäradalta ja ajoin kaarteessa kaikki muut kiinni. Loppusuoralla oli sitten aika yksinäistä, Manni kertoi.

400 metrin EE jäi kymmenyksen päähän

Kolmaskin Euroopan ennätys oli lähellä, sillä myöhemmin iltapäivällä Manni voitti 400 metrin kelauksen ajalla 51,17. Hänen viime kesänä Jämsänkoskella kelaamansa EE on vain sekunnin kymmenyksen parempi 51,07.

– Tyhmä aika. Tavoite oli korkeampi, Manni sanoi itsekriittisesti.

– Takasuoralla oli vastaista. Enkä saanut satasen jälkeen oikein lämpöä pysymään päällä. Mutta viikonloppuna on vielä yksi 400 metrin kilpailu!

Esa-Pekka Mattilakin lajivoittoon 200 metrillä

Arbonissa kilpaili helatorstaina kaksi muutakin suomalaista.

Leo-Pekka Tähden valmennuksessa Henry Mannin tavoin harjoitteleva Esa-Pekka Mattila voitti miesten 200 metrin kelauksen luokassa 54. Mattilan aika 25,78 on kauden kotimainen kärkitulos.

Lisäksi Niko Ristiranta Kuusankosken Kisasta sijoittui Mattilan voittamassa luokassa viidenneksi uudella ennätyksellään 27,93. Ristiranta kelasi myös 400 metriä ennätykseensä 53,10.

(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)

 

ARBON (SUI) 29.5.2025 Daniela Jutzelerin muistokilpailut

Miehet,

200 m kelaus, luokka 34 (0,8 m/s): 1) Henry Manni Suomi 26,80 (EE & SE, ent. SE 27,16 Manni 2015), 2) Eskil Hermann Sveitsi 31,07.

200 m kelaus, luokka 54 (0,4 m/s): 1) Esa-Pekka Mattila Suomi 25,78 (kkk), 2) Mohammad Vahdani Arabiemiraatit 26,02 … 5) Niko Ristiranta Suomi 27,93.

400 m kelaus, luokka 34: 1) Henry Manni Suomi 51,17 (kkk).

400 m kelaus, luokka 54: 1) Nathan Maguire Britannia 45,53 … 14) Niko Ristiranta Suomi 53,10.