Seiväshyppääjä Minna Nikkanen ja pituushyppääjä Arttu Pajulahti käynnistävät Suomen joukkueen taipaleen Lontoon MM-kisoissa perjantaina. Kahdentoista urheilijan joukkueen tavoite on kolme sijoitusta kahdeksan parhaan joukkoon. – Se on tavoite, jota pidän mahdollisena, […]
Category Archives: Ulkomaat
Ulkomaat
Kuivisto ja Paunonen juoksivat 800 metrillä ennätyksensä Antwerpenissä
Sara Kuivisto ja Aino Paunonen juoksivat kumpikin ennätyksensä 800 metrillä Antwerpenissä. Kuivisto oli joukon nopein ajalla 2.03,87 ja Paunonen kellotti 2.05,18. Kuiviston aiempi ennätys oli viime viikonloppuna Kalevan Kisoissa juostu […]
Karhulan Urheilijoiden Tomas Wecksten nosti seiväshypyn kauden kotimaisen kärkituloksen lukemiin 551 Saksan Leverkusenissa. Tulos ylittää sentillä Weckstenin vuosi sitten tekemän oman ennätyksen. Leverkusenin kilpailun voitti 576 ylittänyt Hollannin Menno Vloon. […]
Kaikkiaan 21 yleisurheilijaa kilpailee Suomen joukkueessa elokuisissa universiadeissa Taiwanin Taipeissa. Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö täydensi joukkueetta torstaina. Kisat käydään 19.-30.8.2017. Tämän vuoden kesäuniversiadeissa kilpaillaan kaikkiaan 22 lajissa ja kisoihin odotetaan yhteensä 10 000 […]
Category Archives: Ulkomaat
Ulkomaat
Mattila ponnisti EYOF-mestariksi, Lahtinen moukarifinaalin viides
Äänekosken Urheilijoiden Arttu Mattila oli Suomen joukkueen sankari Nuorten Olympiafestivaaleilla Unkarin Györissa torstaina. Hän vei korkeushypyn mestaruuden ylittämällä 208. – Ensimmäinen arvokisa ja heti mestaruus. Se tuntuu hyvältä, Mattila hehkutti. […]
Moukarinheittäjä David Söderberg ja pituushyppääjä Arttu Pajulahti kilpailevat ensi viikolla Lontoossa alkavissa yleisurheilun MM-kilpailuissa. Kansainvälinen yleisurheiluliitto (IAAF) kutsui kaksikon MM-kilpailuihin rankingjärjestelmään perustuen. Rankingilla MM-kilpailuihin otetaan urheilijoita, jos tulosrajan saavuttaneita ei jossakin […]
Category Archives: Ulkomaat
Ulkomaat
Laine mestariksi avausheitolla, Kytölä taivutti EYOF-hopean, Hirviselle pronssi
HKV:n Topias Laine ei antanut haastajilleen armoa keihäänheiton finaalissa Nuorten olympiafestivaaleilla Unkarin Györissä. Laine sivalsi ensimmäisellään ennätyksensä 74,74, joka riitti ylivoimaiseen mestaruuteen. Toiseksi sijoittunut Turkin Acar Methean heitti 69,88. – […]
Kaustisen Pohjan-Veikkojen Julia Kivinen voitti moukarinheiton Nuorten olympiafestivaaleilla Unkarin Györissä. Hän heitti kolmannella kierroksella 64,22 ja otti ylivoimaisen voiton. Toiseksi sijoittunut Ukrainan Valeria Ivanenko sai parhallaan moukarinsa lentämään lukemiin 61,64. […]
Euroopan nuorten olympiafestivaaleille osallistuvien yleisurheilijoiden urakka Unkarin Györissä alkaa maanantaina (24.7.). Joukkue rakensi kisavireen kisoihin valmistavalla leirillä Slovakian Samorinissa, X-bionic Sphere -harjoituskeskuksessa, joka on 65 kilometrin päässä Györistä. – Puitteet leirillä […]
Category Archives: Ulkomaat
Ulkomaat
Lehikoiselle SE:llä EM-pronssi, viestimiehet, Seppä ja Koilahti pisteille
Viivi Lehikoinen juoksi 400 metrin aidoissa 19-vuotiaiden EM-pronssia Italian Grossetossa. Mitali heltisi ikäluokan Suomen ennätyksellä 56,49. Aika vie Lehikoisen naisten kaikkien aikojen tilastossa viidenneksi. – Tiesin, että pystyn juoksemaan paremmin […]