Vattulainen ennätysvauhdissa maantiekympillä

Vattulaisen kevättalvi: maantiekisoja ja kymppi Stanfordissa

Joensuun Katajan Arttu Vattulainen pinkoi 10 kilometrin maantiejuoksussa ennätyksensä ja kauden kotimaisen kärkiajan 30.09. Aika syntyi sadesäässä Manchesterin lähelle Traffordissa, Britanniassa juostussa kilpailussa ja toi 14. sijan.

– Ajattelin pystyväni sinne puolen tunnin pintaan ja sinne se meni. Paremmin se sujui kuin edellinen kilpailu, Vattulainen sanoi.

Edellisellä kilpailulla Vattulainen viittasi parisen viikkoa sitten Pohjois-Irlannin Armaghissa juostuun viiden kilometrin katukilpailuun, joka hän selvitti ajassa 14.29.

Vattulaisen, 25, entinen maantiekympin ennätys oli kaksi vuotta sitten juostu 30.26. Kaikkien aikojen kotimaan tilastossa Vattulaisen uusi ennätys yltää jaetulle yhdeksännelle sijalle.

Traffordin kilpailun voitti britti Chris Thompson ajalla 28.55. Hän on vuoden 2010 EM-kisojen 10 000 metrin hopeamitalisti.

Ratakymppi haussa huhtikuulle

Vattulaisella on lonkkanivelen rustorenkaassa pientä repeämää. Se keskeytti viime kesän kilpailukauden. Kunnon harjoittelun makuun hallitseva 10 000 metrin Suomen mestari pääsi vasta lokakuussa. Kesää ajatellen näkymät ovat kirkkaat.

– Olen ollut viimeiset kaksi ja puoli viikkoa harjoitusleirillä Italiassa Rooman lähellä. Menen sinne vielä puoleksitoista viikoksi harjoittelemaan piiloon Suomen pakkasilta, Vattulainen sanoo.

Kevään suunnitelmissa Vattulaisella on 10 000 metrin ratakilpailu huhtikuussa.

– Sitä mietitään nyt valmentajan kanssa, missä sen juoksen, Vattulainen  sanoo.

Trafford, Britannia:

10 km maantiejuoksu:

Miehet, 10 km: 1) Chris Thompson Britannia 28.55, 2) Richard Horton Britannia 29.27,…14) Arttu Vattulainen Suomi 30.09 (kkk).