Pilottihankkeella maahanmuuttajia seuratoimintaan – Tarjolla Aloita yleisurheilu -tekstit eri kieliversioina

Suomen Urheiluliitto (SUL) on käynnistänyt yhteistyössä Läpimurtosäätiön kanssa pilottihankkeen maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten tavoittamiseksi ja integroimiseksi pääkaupunkiseudun yleisurheiluseuroihin.

– Tavoitteena on saada lisää maahanmuuttajataustaisia lapsia ja nuoria yleisurheilun pariin, lisätä harrastusmahdollisuuksia ja madaltaa kynnystä osallistua yleisurheilutoimintaan. Se tapahtuu tarjoamalla laadukasta harrastustoimintaa ja edistämällä monikulttuurista yhteisöllisyyttä, kertoo SUL:n nuorisovalmennuspäällikkö Aapo Räntilä.

Osana hanketta SUL ja Läpimurtosäätiö ovat työstäneet yleisurheilun esittelytekstin neljällä eri kielellä – arabiaksi, somaliksi, albaniaksi ja soraniksi. Käännökset on julkaistu ohessa yhdessä aiemmin julkaistujen ukrainan- ja venäjänkielisten tekstien kanssa. Tekstit ovat vapaasti käytettävissä.

– Yhteistyössä kieliasiantuntijoiden kanssa tuotetut käännökset ovat tärkeä osa hanketta. Tarjoamalla tietoa omalla äidinkielellä voimme madaltaa kielimuuria ja kannustaa maahanmuuttajia osallistumaan aktiivisesti seuratoimintaan, Räntilä sanoo.

– Ajatuksena on, että seura voi lisätä tiedostoon omat yhteystietonsa ja logonsa ja toimittaa pdf-tiedoston esimerkiksi kaupungin tai kunnan viranomaisille ja kouluille.Tekstejä kannattaa toki hyödyntää myös seuran sosiaalisessa mediassa ja nettisivuilla.

Tekstin suomenkielinen versio, jossa esitellään yleisurheilua ja mitä se eri-ikäisille nuorille tarjoaa, löytyy tämän artikkelin lopusta.

Aloita yleisurheilu -tekstin kieliversiot:

Aloita yleisurheilu_arabia

Aloita yleisurheilu-sorani

Aloita yleisurheilu_somali

Aloita yleisurheilu_albania  

Aiemmin julkaistut tekstit seuroille:

Ukraina

Venäjä 

Aloita yleisurheilu -tekstin suomenkielinen versio

Yleisurheilua jokaiselle! Tule mukaan harrastamaan yhtä suomen suosituinta urheilulajia, yleisurheilua. Kehity juoksijana, hyppääjänä ja / tai heittäjänä. Yleisurheilusta löytyy laji jokaiselle aina vauhdikkaasta pikajuoksusta, este- ja aitajuoksuihin, kävelyihin, seiväshyppyyn tai esimerkiksi montaa eri lajia yhdisteleviin otteluihin.

Nopeuden lisäksi yleisurheiluharrastus kehittää yhteisöllisyyttä, yhdessä tekemistä ja päämäärätietoisuutta. Yleisurheilua on tarjolla pienistä lapsista senioreihin, erityistä tukea tarvitseville sekä sukupuolesta, uskonnosta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai etnisestä taustasta riippumatta. Jokaiselle löytyy sopiva ryhmä ja oma tapa harrastaa, ikään ja taitotasoon katsomatta.

Yleisurheilu on Suomen kaikkien aikojen menestynein urheilumuoto. Viimeisen kolmen viime vuoden aikana suomalaiset yleisurheilijat ovat voittaneet yhteensä kymmenen yleisen sarjan arvokilpailumitalia. Yleisurheiluharrastus kehittää fyysistä kuntoa monipuolisesti ja urheilupolku toimii todistetusti sekä mahdollistaa menestyksen.

Paikalliset urheiluseurat järjestävät yleisurheiluopetusta, valmennusta ja kilpailutoimintaa eri-ikäryhmissä ympärivuoden. Opetusta ja valmennusta antavat koulutetut ohjaajat – ja valmentajat, jotka osaavat luoda ryhmiin kehittävän, iloisen ja turvallisen ilmapiirin.

Paikkakuntasi yleisurheiluseuraan/-seuroihin kannattaa olla yhteydessä myös, jos haluaisit aloittaa yleisurheilun valmennuksen – tai ohjauksen. Vanhemmat ovat tervetulleita mukaan lastensa tueksi harjoituksiin.

Tule paikan päälle kokeilemaan. Sovi tutustumiskerta soittamalla xxx xxx xxx puh. tai laittamalla sähköpostia osoitteeseen xxxxx@xxx.

________________ (seuran nimi) tarjoaa lapsille ja nuorille laadukasta yleisurheiluharrastusta.

Seuran kontaktihenkilöt ja yhteystiedot:

–––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––

–––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––

–––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––

Lapset ja nuoret voivat osallistua Suomessa myös yleisurheilukilpailuihin. Se vaatii kuitenkin kilpailulisenssin, jota voi kysellä seurasta.

Esimerkkejä yleisurheiluseurojen lasten ja nuorten toiminnasta:

Seuraavassa esimerkkejä yleisurheiluseurojen lasten ja nuorten toiminnasta ja ryhmistä. Toimintaa vaihtelee seuroittain.

Liikuntaleikkikoulu 2-6-v.

– Liikuntaleikkikoulussa opetellaan kehon hallintaa, perusliikkeitä ja yhdessäoloa ja haetaan onnistumisen elämyksiä.

Yleisurheilukoulu 6-9-v.

– Yleisurheilukoulun tavoitteena on liikunta- ja urheilutaitojen oppiminen ja urheilullisuuteen kasvaminen hauskassa ja turvallisessa harjoitusilmapiirissä.

Valmennusryhmät 9-v.

– Kilparyhmissä harjoitellaan eri yleisurheilulajeja ja kilpaillaan seura-, piiri- ja valtakunnallisella tasolla. Kilparyhmissä harjoituksia on yleensä useampia kertoja viikossa. Kilparyhmiin tullaan usein yleisurheilukoulun kautta.

Harrasteryhmät +10-v.

– Harrasteryhmissä harjoitellaan yleisurheilun lajitaitoja, mutta harjoituksia on usein vähemmän viikossa kuin kilparyhmissä.

Yleisurheilun kattojärjestö Suomessa on Suomen Urheiluliitto

Yleisurheilun lajiliitto Suomessa on Suomen Urheiluliitto ry (SUL), jolla on noin 560 jäsenseuraa. SUL on Kansainvälisen yleisurheiluliiton (WA) jäsen.

SUL:n toiminnan tarkoitus on johtaa, innostaa ja tukee laadukasta ja arvostettua yleisurheilutoimintaa lähellä harrastajia, ja kasvattaa kansainvälisesti menestyviä yleisurheilijoita. SUL:n toimintaa ohjaavat arvot ovat rohkeasti uudistaen, avoimesti toimien ja yhdessä onnistuen.

www.yleisurheilu.fi

 

Somalinkielinen pdf-tiedosto:

Aloita yleisurheilu_somali

Arabiankielinen pdf-tiedosto:

Aloita yleisurheilu_arabia

Albaniankielinen pdf-tiedosto:

Aloita yleisurheilu_albania  

Soraninkielinen pdf-tiedosto:

Aloita yleisurheilu-sorani