Arkisto: marraskuu 2015

HUU: KIHU jalkautti asiantuntija-apua Helsinkiin

HUU: KIHU jalkautti asiantuntija-apua Helsinkiin

Tapani Keräsen työpiste on elokuusta lähtien ollut Helsingin urheiluakatemian Urhean tiloissa. Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU jalkautti urheilubiomekaniikan asiantuntijansa pääkaupunkiseudulle. Työmaa löytyy pääosin pituushypyn, uinnin ja telinevoimistelun parista. Keränen on ahertanut KIHU:n leivissä reilut kaksi vuosikymmentä. Pitkä kokemus hänellä on myös valmennustyöstä yleisurheilun parissa. Keräsen nykypestissä koko tuon kokemusrepun sisältö on hyötykäytössä. – Etupäässä teen […]

Arkisto: marraskuu 2015

Rodriguesin valmennettavat pysyvät kilpailuvauhdin tuntumassa

Rodriguesin valmennettavat pysyvät kilpailuvauhdin tuntumassa

Maratonin maailmanmestarin Ghirmay Ghebreslassien ja puolimaratonin viisinkertaisen maailmanmestari Zerzenay Tadessen valmentaja Jeronimo Bravo Rodrigues oli yksi Pajulahden kansainvälisen kestävyysseminaarin odotetuimmista esiintyjistä. Rodriquesin urheilijat ahnehtivat juoksukilometrejä kahdesti päivässä. Kevyilläkään lenkeillä ei hissutella, sillä esimerkiksi Tadessen keskiverto lenkin kilometrivauhti on 3.20 pintaan. – Bravon mukana Tadessella on poikkeuksellisen hyvä hapenotto ja taloudellinen juoksutekniikka. Hiljaisemmalla vauhdilla juokseminen ei kuulemma kehitä häntä. […]

Arkisto: marraskuu 2015

Richarsson hakee nopeutta Söderbergin voimatreeneistä

Richarsson hakee nopeutta Söderbergin voimatreeneistä

Heinäkuinen Amsterdamin EM-kisojen estefinaali ja Rio de Janeiron olympiakisat on piirretty tavoitteeksi Camilla Richardssonin harjoitusohjelmiin.  Valmentaja Guy Storbacka esitteli estejuoksijansa selkeälinjaista harjoittelua Pajulahdessa. Uutena elementtinä mukana on David Söderbergin johtama voimaharjoittelu. Storbackan ja Richardssonin kaksivuotias yhteistyö etenee kuin raiteilla. Juoksemista on paljon, mutta kun vauhdit on mietitty tarkasti, ylilyönnit on vältetty. Viime kesänä vaasalainen insinööriopiskelija pisti liki […]

Arkisto: marraskuu 2015

Etelätalo: Leirille tammikuussa, Ojala: Olympiaraja maaliskuussa

Etelätalo: Leirille tammikuussa

Pajulahti-tiimiin nimetyt keihäänheittäjä Lassi Etelätalo ja kävelijä Aleksi Ojala etenevät kohti elokuussa Rio de Janeirossa huipentuvaa olympiakesää toiveikkaina, mutta erilaisista lähtökohdista. Etelätalon mielii palaa jo päästä kiinni keihään narukerään. Sitä hän joutuu kuitenkin odottelemaan vielä helmi-maaliskuulle. Häneltä operoitiin kyynärpää huhtikuussa ja uudelleen syyskuussa, jolloin korjattiin sivusiteen repeämä. – Nyt kädellä pystyy tekemään jo aineenvaihduntajumppaa, eli pienemmällä vastuksella pidempiä sarjoja. Jaloille […]

Arkisto: marraskuu 2015

Vainio: EM-maastoissa kaikki mahdollista, jos hyvin menee

Vainio: EM-maastoissa kaikki mahdollista

Kestävyysjuoksija Alisa Vainion ajatukset ovat visusti joulukuun 13. päivä Toulonin lähellä Hyeresissä Ranskassa juostavissa EM-maastoissa. – Jos hyvin menee niin, tottai kai, Vainio arvioi mahdollisuuksiaan taistella junioreiden kilpailussa mestaruudesta. Hyeresissä kilpaillaan laukkaradalle rakennetulla kilpailuareenalla. Se on tasainen, mutta juoksijoiden menoa vaikeutetaan pienillä esteillä. Vainion pirtaan rata sopii. Hän voitti hiljan maastojuoksun juniorisarjan PM-kultaa märän niljakkaalla ja paikoin mutaisella radalla Göteborgissa, […]

Arkisto: marraskuu 2015

Coe jätti Nike-pestin, Venäjän paluulle ei ole aikarajaa

Coe jätti Nike-pestin

Kansainvälisen yleisurheiluliiton (IAAF) puheenjohtaja Sebastian Coe päätti jättää ”lähettilään roolinsa” amerikkalaisen urheiluvarustejätti Niken palkkalistoilla. Coen mukaan päätös ei syntynyt siksi, että se olisi aiheuttanut eturistiriitaa liittyen hänen työhönsä IAAF:n johdossa. Coe totesi Guardianille, että hän jätti 100 000 dollaria vuodessa tuoneen Nike-pestin, koska siitä oli tullut hänelle ”häiriötekijä”. Coen kaksoisroolin Niken ja IAAF:n palkkalistoilla nostatti keskustelua liittyen […]

Arkisto: marraskuu 2015

Hassi ei anna kylkivaivan kiusata: EM-kisat kesän ykköstavoite

Kymmenottelija Juuso Hassi ei anna kylkivaivan kiusata. Ajatuksissa on harpata ensi kesänä kukonaskel urallaan eteenpäin ja nousta Amsterdamin EM-joukkueeseen. Veljensä Laurin valmentama ottelija kasvatti päättyneellä kaudella ennätystään 7621 pisteeseen, joka toi Tallinnassa 22-vuotiaiden EM-kilpailuissa yhdeksännen sijan. Ensi kesänä EM-joukkueeseen nousu edellyttäisi vajaa 200 pisteen parannusta ennätykseen. Se ei ole mahdoton tavoite, jos kylkivaiva väistyy. – Kylkivaiva tuli viime talvena hallikisoissa, kun törmäsin juoksijan kanssa. Kylki on vaivannut […]

Arkisto: marraskuu 2015

Eaton ja Dibaba Vuoden parhaat, Eaton myös urheilijakomissioon

Eaton ja Dibaba Vuoden parhaat

Kymmenottelun ME-mies Ashton Eaton nimettiin IAAF:n hallituksen kokouksen yhteydessä Vuoden miesyleisurheilijaksi. Vuoden naisyleisurheilijan tittelin vei Etiopian Genzebe Dibaba. Eaton, 27, voitti Peking MM-kisoissa kymmenottelun ME-pistein 9045. Se oli hänelle ensimmäinen kymmenottelu kahteen vuoteen. Dibaba voitti 1500 metrin maailmanmestaruuden ja juoksi heinäkuussa Monacossa matkan ME:n 3.50,07.  Eaton kukisti Vuoden miesyleisurheilijan taistossa Pekingin pikajuoksusankarin Usain Boltin ja […]