Vainio: EM-maastoissa kaikki mahdollista, jos hyvin menee

Vainio: EM-maastoissa kaikki mahdollista

Kestävyysjuoksija Alisa Vainion ajatukset ovat visusti joulukuun 13. päivä Toulonin lähellä Hyeresissä Ranskassa juostavissa EM-maastoissa.

– Jos hyvin menee niin, tottai kai, Vainio arvioi mahdollisuuksiaan taistella junioreiden kilpailussa mestaruudesta.

Hyeresissä kilpaillaan laukkaradalle rakennetulla kilpailuareenalla. Se on tasainen, mutta juoksijoiden menoa vaikeutetaan pienillä esteillä.

Vainion pirtaan rata sopii. Hän voitti hiljan maastojuoksun juniorisarjan PM-kultaa märän niljakkaalla ja paikoin mutaisella radalla Göteborgissa, jossa kuitenkin riitti pitkiä suoria. Niillä Vainion sai tehtyä eroa muihin.

– Maastojuoksu tuo kivaa vaihtelua. Minä tykkään siitä, Vainio sanoo. 

Vainio, 18, juoksi viime kesänä junioreiden EM-kisojen estejuoksusta pronssia, voitti Kalevan kisoissa 10 000 metriä ja oli 5000 metrillä toinen. Syksyllä syntyi vielä huippuaika maratonilla.

Kaikki tuo poiki rutkasti julkisuutta ja haastattelujen virran, mutta muuten syksy on juoksijan mielestä edennyt koko lailla entiseen tapaan.

– Ei tämä muuten poikkea normaalista kuin, että vähän on tullut menestystä. Normaalisti olen treenannut ja kilpaillut, Vainio sanoo pienen hymyn kera.

Jääkiekkoa ja jääpalloa vain höysteeksi

Vainio viihtyy juoksemisen ohella myös muiden lajien parissa, mutta ne ovat olleet syksyn mittaan taka-alalla.

– Jääkiekkoa olen käynyt pelaamassa pari kertaa. Pikaluistelu on nyt tarkoitus aloittaa, kun tuli jäätä, Vainio sanoo.

Vainio on piipahtanut jäällä myös jääpallomailan kanssa, mutta sitä kuten jääkiekkoakin hän on käynyt vain treenailemassa.

– Käyn jäällä, mutta en pelaa (otteluita), koska siinä on niin iso loukkaantumisriski, Vainio tarkentaa jääkiekkoharrastustaan.

 Joukkuelajit tuovat juoksijalle hieman vaihtelua arkeen. Pikaluistelun hän katsoo tuovan myös jalkoihin voimaa.

– Joukkuelajeissa on se hyvä, että pääsee välillä porukkaan tekemään yhteistyötä. Juoksu ja luistelu taas tukevat toisiaan, sanoo Vainio, joka pikaluistelussakin keskittyy pidemmille matkoille.

Kymppi kesän ykkösjuttu

Ensi kesän kisoja Vainio ei ole vielä hirveästi miettinyt, vaikka niistä tuon tuosta kysytään, ja hänet on jo valittu heinäkuisten Amsterdamin EM-kisojen 10 000 metrille.

– 10 000 metriä on se päämatka, mutta kyllä minä esteitäkin juoksen, Vainio sanoo.

Hyvän menestyksen mukana yritysmaailma on kiinnostunut nuoresta juoksijasta. Uusin yhteistyökumppanuus nosti Vainion Olympiakomitean ja Liikuntakeskus Pajulahden yhteiseen Pajulahti-tiimiin. 

Samaan tiimiin nimettiin myös keihäänheittäjä Lassi Etelätalo, kävelijä Aleksi Ojala, paratriathlonisti Liisa Lilja, judoka Katri Kakko ja paralumilautailija Matti Suur-Hamar.

Samalla julkistettiin Liikuntakeskus Pajulahden saama Olympic Training Center -status, jota on tarkoitus käyttää ennen muuta kansainvälisessä markkinoinnissa. Liikuntakeskus Pajulahti on nyt virallinen olympia- ja paralympiaharjoituskeskus.