Arkisto: toukokuu 2015

Tervo, Lakka ja Tuomilehto vauhdissa

Lakka supertuulessa 13

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Elmo Lakka voitti Tähtikisarjan avauksessa Espoossa 110 metrin aidat lupaavalla ajalla 13,92. Lakan juoksun tuulimittauksessa oli kuitenkin ongelmaa, joten kauden kärkitulokseksi aika ei nouse. Espoon Leppävaaran kentällä puhalteli juoksun aikana […]

Arkisto: toukokuu 2015

Suomalaiset keväällä ulkomailla

(Ulkomaankatsaus 1.3.-17.5.) Suomalaisia on kilpaillut kevään mittaan Yhdysvaltain yliopistokilpailuissa ja muualla ulkomailla. Arttu Hirvonen on aitonut 110 metriä tasan 14 sekunnissa, Emma Millard on alittanut 400 metrin aitajuoksussa minuutin rajan, […]

Arkisto: toukokuu 2015

Suomen suurin liikuntatapahtuma tänään

Suomen suurin liikuntatapahtuma tänään

Helsingin Olympiastadionin kupeesta tänään  (24.5.) klo 13 starttaava Naisten Kymppi kokoaa kaiken ikäiset, -kokoiset ja -kuntoiset naiset yhteen, kävelemään tai juoksemaan kymmenen kilometriä yhdessä, kymmenientuhansien muiden kanssa.  Tänä vuonna Naisten […]

Arkisto: toukokuu 2015

Camilla Richardsson juoksi PM-kultaa

Camilla Richardsson juoksi PM-kultaa

Suomen Camilla Richardsson voitti 10 000 metrin ratajuoksun Pohjoismaiden mestaruuden Århusissa Tanskassa. Vasa Idrottssälskapin Richardsson oli ykkönen ensimmäisellä ratakympillään ajalla 33.53,88. Aika on kauden kotimainen kärkitulos ja alittaa 22-vuotiaiden EM-kisarajan roimasti […]