Keihäänheiton SE:n tekijälle superbonuksena Ford Mustang

Keihäänheiton SE:n tekijälle superbonuksena Ford Mustang

Suomalaisilla keihäänheiton huippunimillä on mahdollisuus hankkia autotalliinsa Ford Mustang – henkilöauto Paavo Nurmi Games -kilpailussa 25. kesäkuuta. Se onnistui, jos heitto kantaa pidemmälle kuin Aki Parviaisen vuonna 1999 tekemä Suomen ennätys 93,09.

Tyhjin käsin ei Turun Paavo Nurmen stadionilta lähde muissakaan lajeissa Suomen ennätyksen tekevä urheilija. Hänet palkitaan kultaharkolla, jonka arvo on 10 000 euroa.

Hiljattain Dohassa 86,61 kiskaissut Euroopan mestari Antti Ruuskanen sanoo, että Mustangille löytyisi käyttöä. Hänen mielestään jo yksin Paavo Nurmi Gamesin tasokas osanottajalista ja Turun heittopaikalle usein puhaltavat suotuisat tuulet takaavat kovatasoisen kilpailun.

– Viime vuonna sain omalla kohdalla tason nousemaan Turussa yli 85 metrin. Toivotaan, että taso jatkaa nousua nytkin, Ruuskanen sanoo.

Paavo Nurmi Gamesien taustayhtiö PN Turku Oy:n toimitusjohtaja Jari Salonen sanoo innostuvansa sitä mukaan enemmän, kun kilpailun osanottajalistat täyttyvät.

– Nyt näyttää siltä, että talvella esitetty ajatus tason nostosta kohti maailman luokan kisoja näyttää ihan todelliselta, Salonen sanoo.

Väite on helposti todennettavissa vilkaisemalla tilastoja.

– Miesten 100 metrillä kahdeksan parhaan urheilijan ennätysten keskiarvo on 10,13. Moukariheitossa se on 81,15 ja keihäänheitossa peräti 88,21, Salonen ottaa esimerkiksi lajeja, joissa listat ovat jo aika lailla täynnä.

Viisi suomalaista keihäskilpailussa

Turussa 100 metrillä nähdään muun muassa brittipikajuoksun kärkinimiin lukeutuva Chijindu Ujah, 21, joka on juossut matkan 9,96. Miesten moukari on Kansainvälisen yleisurheiluliiton (IAAF) Challenge-kilpailu, joten mukaan mahtuu vain maailmanrankingin 12 parasta heittäjää. Heidän joukossaan on David Söderberg.

– Keihäänheitossa meillä on Ruuskasen ja Tero Pitkämäen lisäksi kolme muuta suomalaista, eli Ari Mannio, Lassi Etelätalo ja Teemu Wirkkala, Salonen sanoo.

Ulkomaisista nimistä mukana ovat viime vuonna 89,21 heittänyt Egyptin Ihab Abdelrahman, Timanttiliigan keihään viimevuotinen lajivoittaja Saksan Thomas Röhler sekä hiljattain 85,52 kiskaissut tshekki Petr Frydrych.

Lisätietoja: http://paavonurmigames.fi

 


png-kultaharkko-poster_draft1.jpg