Camilla Richardsson juoksi PM-kultaa

Camilla Richardsson juoksi PM-kultaa

Suomen Camilla Richardsson voitti 10 000 metrin ratajuoksun Pohjoismaiden mestaruuden Århusissa Tanskassa. Vasa Idrottssälskapin Richardsson oli ykkönen ensimmäisellä ratakympillään ajalla 33.53,88. Aika on kauden kotimainen kärkitulos ja alittaa 22-vuotiaiden EM-kisarajan roimasti kahdella minuutilla.

Hopeaa juoksi Tanskan Anna Holm Baumeister vajaat kolme sekuntia Richardssonille hävinneenä. Kolmanneksi tuli Tanskan Simone Glad ajalla 34.04,36. Forssan Salaman Janica Mäkelä oli seitsemäs ajalla 34.31,11 ja Joensuun Katajan Meri Rantanen ensimmäisellä ratakympillään yhdeksäs ajalla 35.18,04.  

Richardsson juoksi ensimmäiset 5000 metriä aikaan 17.05 ja jälkimmäisen puoliskon 17 sekuntia nopeammin.

– Juoksu tuntui yllättävän helpolta. Peesasin kovassa tuulessa melkein koko matkan ja menin kärkeen 500 metriä ennen maalia. Kaksisataa metriä ennen maalia tunsin, että voitan. Olen hyvässä kunnossa, Richardsson iloitsi.

Guy Storbackan valmentaman21-vuotiaan Richardssonin päälaji on 3000 metrin estejuoksu. Hän sijoittui viime vuonna Kalevan kisojen estejuoksussa toiseksi ja juoksi viime kesänä ennätyksekseen 9.56,44. Pekingin MM-kilpailujen tulosraja on 9.44,00.  

– Juoksen esteet tällä kaudella ensimmäistä kertaa Lappeenrannassa kesäkuun alussa. Tavoitteeni on alittaa MM-raja, Richardsson kertoi.

Suomalaisista vain Annemari Sandell-Hyvärinen, Kirsi Valasti, Maria Söderström, Laura Markovaara ja Johanna Lehtinen ovat juosseet tällä vuosituhannella ratakympin nopeammin kuin Richardsson.  Samanikäisenä tai nuorempana nopeammin ovat juosseet Kristiina Iisakkila, Satu Levelä, Sandell-Hyvärinen ja Tuula Laitinen.

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Jaakko Nieminen oli miesten kilpailussa parhaana suomalaisena kahdeksas ajalla 30.20,03. IF Länkenin Andes Lindahl tuli yhdeksänneksi ajalla 30.34,47. Voiton vei Tanskan Abdi Hakin Ulad ajalla 28.58,89. Nieminen  juoksi huhtikuussa Yhdysvalloissa kauden kotimaiseksi kärkiajaksi 29.58,81.

(Jyrki Repola.)

ÅRHUS (DEN) 23.5.2015 10 000 metrin ratajuoksun PM-kilpailut

Miehet,

10 000 m: 1) Abdi Hakin Ulad Tanska 28.58,89, 2) Johan Larsson Ruotsi 29.11,83, 3) Thijs Nijhuis Tanska 29.19,17, 4) Henrik Them Andersen Tanska 29.59,37, 5) Ebba Tulu Chala Ruotsi 30.03,38, 6) Jesper Farschou Tanska 30.13,34, 7) Dadafo Dhaqabi Tesama Norja 30.18,63, 8) Jaakko Nieminen Suomi  30.20,03, 9) Anders Lindahl Suomi 30.34,47, 10) Andreas Åhvall 30.37,27, 11) Jacob Markussen Tanska 30.43,70, 12) Stien Bekkevold Norja 30.44,35, 13) Gabriel Steffensen Ruotsi 31.19,89, 14) Jonathan Welchbrodt Ruotsi 31.55,70, 15) Rune Solli Norja 32.10,21.

Naiset,

10 000 m: 1) Camilla Richardsson Suomi 33.53,88, 2) Anna Holm Baumeister Tanska 33.56,55, 3) Simone Glad Tanska 34.04,36, 4) Frida Lundén Ruotsi 34.20,75, 5) Louise Nilsson Ruotsi 34.24,82, 6) Anna Emilie Möller Tanska 34.29,41, 7) Janica Mäkelä Suomi 34.31,11, 8) Sylvia Kiberenge Kenia/Tanska 35.06,29, 9) Meri Rantanen Suomi 35.18,04, 10) Sara Holmgren Ruotsi 35.45,07, Lisa Öhberg Ruotsi keskeytti.