Vuonna 2004 perustetun Suomen Yleisurheiluarkiston kevätkokous järjestettiin sunnuntaina 28.5. yhdistyksen omissa tiloissa Littoisten verkatehtaan kulttuuriympäristössä. Puheenjohtaja Mikko Nieminen Porvoosta arvioi katsauksessaan, että vuonna 2015 suoritettu kiinteistöhankinta on osoittautunut onnistuneeksi valinnaksi […]
Tampereen Pyrinnön miesten joukkue urakoi viisi lajivoittoa seurajoukkueiden Euroopan cupin B-ryhmän kilpailussa Leiriassa Portugalissa. Pyrintö sijoittui kilpailussa viidenneksi. Naisten kilpailussa HKV otti yhden lajivoiton ja sijoittui kuudenneksi. Miesten ja naisten […]
Parakeihäänheittäjä Marjaana Heikkinen on kahden kilpailun päässä kilpailukauden huipentumasta. Lontoossa parayleisurheilun MM-kisoissa heinäkuussa tavoite on taistella kärkisijoista. – Mahdollisuuksia on jopa 20 metrin heittoon, mutta silloin kaiken on mentävä kohdalleen. Sellainen 19,50 […]
Category Archives: Kotimaa
Kotimaa
Harala, Lehikoinen, Koilahti, Francis ja Kuusiniemi mainiossa vauhdissa Espoossa
Aiturit Lotta Harala ja Viivi Lehikoinen pitivät hyvää vauhtia Espoon Leppävaarassa Tapiot Games -kilpailussa. Harala juoksi 100 metrin aidat kahdesti tuloksin 13,66 ja 13,47. Haralan kauden avausstartit jäävät kuitenkin tilastoihin […]
Ville Lampinen juoksi 800 metri kauden kotimaisen kärkiajan 1.49,70 Lexingtonissa Yhdysvaltain yliopistosarjan Idän mestaruuskisakarsinnoissa. Paikkaan yliopistosarjan mestaruuskisoissa tulos ei riittänyt. Lampinen oli erässään seitsemäs ja yhteistuloksissa 19:s, kun Eugenessa käytäviin […]
Rauman Urheilijoiden Julia Valtanen voitti Kultainen Keihäs -kilpailun 17-vuotiaiden kilpailun mainiolla tuloksella 55,63. Hänen ennätyksensä on vajaat kaksi viikkoa sitten Tammelassa heitetty 55,92. Valtanen on ennätyksellään, ja olisi myös Vantaan […]
Joensuun Kataja Heidi Nokelaisen siirsi naisten keihäänheiton kauden kotimaisen kärkituloksen lukemiin 57,94 Vantaalla. Hän voitti Kultainen Keihäs -kilpailun. – Keihään hallinnassa oli ongelmia. Kolmessa ensimmäisessä heitossa oli tehoa, mutta ne […]
Category Archives: Kotimaa
Kotimaa
Pitkämäki toinen: Avauskierroksen jälkeen heitto lähti väärille urille
Tero Pitkämäen kotimaisen kilpailukauden avaus koleassa, vastatuuleen siivittämässä säässä toi toisen sijan Vantaan Kultainen Keihäs -kilpailussa. Pitkämäki heitti ensimmäisellään 83,51, eikä sen jälkeen saanut aikaiseksi kunnon heittoa. – Ensimmäinen heitto oli hyvä, […]
Jyväskylän Kenttäurheilijat voitti selvin pistein Helsingin Eläintarhassa käydyn nuorten seuraottelun, jossa sitä vastaan asettuivat Espoon Tapiot, Helsingfors IFK ja Seinäjoen Seudun Urheilijat. Neljä suurseuraa kohtasivat nyt kolmannen kerran 13-, 15- […]
IK Falkenin Karin Storbacka ja Vasa IS:n Camilla Richardsson juoksivat 3000 metrin ennätyksensä uuteen kuosiin Toukokuun kisoissa Helsingissä. Richardsson teki kilpailussa vetojuhdan työt ja Storbacka kiri lopussa voittoon kauden kotimaisella […]