Arkisto: huhtikuu 2018

Ruuskasen ja Hirvosen tiet erosivat: "Tähän ei liity dramatiikkaa"

Ruuskasen ja Hirvosen tiet erosivat:  "Tähän ei liity dramatiikkaa"

Keihäänheittäjä Antti Ruuskasen ja valmentaja Jarmo Hirvosen yhteistyö on päättynyt. Ruuskasen mukaan yhteinen taival päättyi sopuisissa merkeissä. – Yhdessä asiaa tuumittiin ja pitkä ajanjakso sitä mietittiin. Tähän ei liity dramatiikkaa, Ruuskanen sanoo. Ruuskanen palaa kilpakentille tänä kesänä olkapääleikkauksen tuoman kahden vuoden kilpailutauon jälkeen. Ruuskanen aikoo olla mukana EM-kisoissa elokuussa, mutta tavoitteita on asetettu myös pidemmälle tulevaisuuteen, […]

Arkisto: huhtikuu 2018

Katso leirivideot: Pitkämäen, Keräsen ja Kankaan keihäs lentää ja rauta liikkuu

Team Kangas, eli Hannu Kankaan valmentamat keihäänheittäjät Tero Pitkämäki, Jenni Kangas, Toni Keränen ja kuulantyöntäjä Emilia Kangas ahertavat parasta aikaa Puerto de la Cruzin maisemissa Teneriffalla. Lajiharjoitteluun painottuvalla, kilpailukauteen valmistavalla leirillä on tehty tasokkaita ja onnistuneita harjoituksia, kuten oheisista Kankaan kuvaamista videokoosteista näkyy. Urheilijasta riippuen meneillään olevan leirin pituus on 2,5-3,5 viikkoa. Pitkämäki kävi maaliskuussa […]

Arkisto: huhtikuu 2018

Nummelan taistelu ei riittänyt EM-rajaan, allergiaoireet Mannisen kiusana

Nummelan taistelu ei riittänyt EM-rajaan

HKV:n Aki Nummela kuvaili Hampurin maratonia hyväksi taisteluksi, vaikka tavoıtteena ollut EM-kisojen tulosraja 2.18.00 jäi rikkomatta. Nummela oli viidestoista kotimaisella kärkiajalla 2.19.47. Kilpailun voitti Etiopian Solomon Deksisa, joka tuli maaliin ajassa 2.06.34. Nummela ohitti puolimatkan ajassa 1.09.00, eli tavoitevauhdissa ja sitä hän oli vielä 30 kilometrin kohdallakin, mutta 35 kilometrin jälkeen vauhti alkoi hiipua, vaikka Nummela […]

Arkisto: huhtikuu 2018

McLaughlin junioreiden ME-aikaan, Harrison 12,37, Crouser voitti Walshin

McLaughlin junioreiden ME-aikaan

Yhdysvaltain Sydney McLaughlin juoksi 400 metrin aitojen alle 20-vuotiaiden ME:n 53,60 heti kauden ensimmäisessä 400 metrin aitojen startissaan. McLaughlin, josta odotellaan heinäkuisten Tampereen nuorten MM-kisojen supertähteä, juoksi tuloksen National Relays -kilpailussa Fayettevillessä Arkansasissa. McLaughlinin aika on 0,22 sekuntia parempi kuin edellinen hänen nimissään ollut ME (53,82), jonka hän pinkoi Yhdysvaltain mestaruuskilpailuissa viime vuonna. New Jerseystä lähtöisin olevan […]

Arkisto: huhtikuu 2018

Hassi kiri yhdeksänneksi, virustauti söi terävyyden

Hassi kiri yhdeksänneksi

Oriveden Ponnistuksen Juuso Hassi sijoittui yhdeksänneksi Italian Firenzessä kansainvälisessä kymmenottelussa. Hassi kokosi 7272 pistettä, joka oli tuntuvasti vähemmän, mitä hän harjoitusten perusteella odotti. Ottelija arveli, että hiljattain Kyproksen leirillä kärsitty viruspohjainen vatsatauti saattoi olla syy terävyyden puutteeseen. Tauti vei hänet toviksi tiputukseenkin. – Voi olla, etten ollut vielä ihan palautunut virustaudista. Tekeminen tuntui ihan hyvältä, […]

Arkisto: huhtikuu 2018

Lampinen juhli viestivoittoa Villanovan paidassa

Lampinen ennätysvauhdissa Villanova Openissa

Vılle Lampinen juoksi 800 metrin osuuden, kun Villanovan yliopisto voitti Penn Relays -kilpailussa Philadelphiassa neljän kilometrin mittaisen kestävyysjuoksuviestin. Neljän osuuden DMR-viestin osuudet ovat 1200, 400, 800 ja 1600 metriä. Lampinen juoksi 800 metriä 1.49,78 ja joukkue tuli maaliin ajassa 9.34,37. Villanova voitti viestin ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen. Lampisen lisäksi joukkueessa juoksivat Ben Malone (1200 m/2.58,34), Brian […]

Arkisto: huhtikuu 2018

Pekka Aalto voitti 10 päivän juoksun New Yorkissa

Pekka Aalto voitti 10 päivän juoksun New Yorkissa

Ashprihanal Pekka Aalto voitti neljän vuoden tauon jälkeen uudelleen New Yorkissa 10 päivän Sri Chinmoy -ultrajuoksun. Hänen tuloksensa oli 1329,2 kilometriä. Vuonna 2014 Aalto voitti saman kilpailun maailman kautta aikain toiseksi parhaalla tuloksella 1340,6 kilometriä. Maailmanennätystä 1450 kilometriä pitää hallussaan liettualainen Rimas Jakelaitis vuodelta 2001. Kilpailu tämänvuotisen juoksun voitosta oli tasaväkinen, sillä viimevuotinen voittaja mongolialainen […]

Arkisto: huhtikuu 2018

Suomen mestari Hassi avasi kymmenottelukautensa Firenzessä

Huntington loukkaantui johtoasemassa – Hassi otteli viidenneksi

Miesten kymmenottelun hallitseva Suomen mestari Juuso Hassi Oriveden Ponnistuksesta on aloittanut kilpailukautensa Firenzessä. Hassi sijoittuu avauspäivän jälkeen 15:nneksi Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n moniottelukiertueen avausosakilpailussa. Avauslajissa 100 metrillä Hassi joutui juoksemaan neljästä erästä kaikkein kovimpaan vastatuuleen, mutta sijoittui silti tässä lajissa seitsemänneksi ajalla 11,20. Pituushypyssä uuden hyppytekniikan sisäänajo ei vielä luonnistunut ja tuloksena oli 21:s sija yli […]

Arkisto: huhtikuu 2018

Richardsson puolustaa titteliään, SM-maastojen ilmoittautuminen päättymässä

Richardsson puolustaa titteliään

Maastojuoksun SM-kisojen ilmoittautuminen päättyy sunnuntaina. Hallitsevista yleisen sarjan mestareista Perniön Melassuon maastoissa toukokuun alussa juoksevat Jarkko Järvenpää ja Camilla Richardsson, joka on löytänyt nopeasti toimivan konseptin uuden valmentajansa Jukka Keskisalon kanssa. – Kaikki mennyt niin hyvin kuin mennä voi. Jukka ymmärsi nopeasti, miten minä toimin, Richardsson kuvailee syksyllä alkanutta yhteistyötä.  Richardsson, 24, kohensi talvella halliennätyksiään 1500 ja […]

Arkisto: huhtikuu 2018

Vadlejch haastaa Röhlerin, Vetterin ja Pitkämäen Kuortaneella

Vadlejch haastaa Röhlerin

Keihäänheiton viime kesän maailmantilaston kärkikaksikko Johannes Vetter ja Thomas Röhler kilpailee Kuortaneella yleisurheilun Motonet GP –kilpailussa 23. kesäkuuta. Kaksikkoa ovat haastamassa Tero Pitkämäki ja tshekki Jakub Vadlejch, joka sijoittui viime kesänä Lontoon MM-kisoissa toiseksi. Kuortaneen kentällä peräti neljä eri keihäänheittäjää on vuosien saatossa sivaltanut yli 91 metrin. Kentällä on nähty kaikkiaan seitsemän yli 90 metrin […]