Arkisto: heinäkuu 2015

Ruuskanen lähtee hyvistä asemista Porin stadionille (video)

Antti Ruuskanen teki mainion paluun kilpakentille Joensuussa Loiste Eliittikisojen keihäskilpailussa. Toinen sija kuukauden kilpailutauon jälkeen 84,15 kantaneella heitolla maistui. Sarjaan mahtuivat myös 81,23, 82,87 ja 81,99 kantaneet heitot, joten varmuuttakin löytyi. Kisan voitti tshekki Vitezlav Vesely, joka heitti 85,24. Mitä Ruuskanen ajatteli heitoistaan ja Kalevan kisoista. Siitä oheisessa haastattelussa.

Arkisto: heinäkuu 2015

Wirkkala ja Mannio ratkovat MM-kisapaikan Porin Kalevan kisoissa

Wirkkala ja Mannio ratkovat MM-kisapaikan Porin Kalevan kisoissa

Toholammin Urheilijoiden Teemu Wirkkala tai Lehtimäen Jyskeen Ari Mannio on kolmas kisoihin lähtevä mieskeihäänheittäjä  Suomen joukkueessa yleisurheilun MM-kilpailuissa Pekingissä.  Kumpi kaksikosta lähtee elokuisiin MM-kisoihin ja kumpi on kotiinjäävä varamies, ratkeaa Kalevan kisojen finaalissa Porissa tulevan viikon sunnuntaina 2. elokuuta. – MM-joukkueeseen valitaan näistä kahdesta se, joka heittää Kalevan kisojen loppukilpailussa paremman tuloksen, sanoo valinnasta vastaava […]

Arkisto: heinäkuu 2015

Vattenfall Seuracupin toinen piirikisakierros vauhdissa!

Vattenfall Seuracupin toinen piirikisakierros vauhdissa!

”Pistetilanne on kärjen osalta kohtuullisen tasaisen. Erittäin tiukkaa vääntöä tullaan käymään kaikissa sarjoissa sijoista 14-20 seuroilla, jotka kamppailevat finaaliin pääsemisestä”, SUL:n aluepäällikkö Mika Tyrkkö arvioi. Mika Tyrkön puhelin on soinut viime päivinä ahkerasti. Puhelut seuraihmisten kanssa ovat koskeneet kuluneella viikolla käynnistynyttä Vattenfall Seuracupin toista piirikisakierrosta. – Seuracup on suurelle osalle seuroista tärkeä kilpailumuoto. Joukkueen kokoaminen […]

Arkisto: heinäkuu 2015

Aleksi Saarelainen voitti Toijalan seiväshypyn

Aleksi Saarelainen voitti Toijalan seiväshypyn

(Kotimaankatsaus 23.-24.7.) Suomen parhaat seiväshyppääjät kilpailivat Akaassa Toijalan kesäkisoissa. Yllätysvoittaja oli Espoon Tapioiden Aleksi Saarelainen tuloksella 510. Tampereen Pyrinnön olympiaedustaja Jere Bergius sijoittui toiseksi samalla tuloksella. Bergius ylitti aloituskorkeutensa 510 kolmannella yrityksellään ja pudotti kolmesti korkeudesta 530. Hallitseva Suomen mestari Vehmaan Kiiston Jouni Marjaniemi aloitti kilpailun vasta voittokorkeudesta 510, mutta pudotti tästä kolmesti. Kahden sitä […]

Arkisto: heinäkuu 2015

Bolt todisti kykenevänsä mestaruusjahtiin Pekingissä

Bolt todisti kykenevänsä mestaruusjahtiin Pekingissä

Usain Bolt pinkoi 100 metriä reilun tunnin sisään kaksi kertaa loistoaikaan 9,87 Lontoossa Timanttiliigan kilpailussa. Bolt voitti ensin alkuerän ja sen jälkeen finaalin, jossa jamaikalaisen pikajuoksusankari lähtö jäi erittäin vaisuksi. – Olin tyytyväinen starttiin ja viimeiset 50 metriä kulkivat hyvin alkuerässä. Finaalissa startti oli todella huono ja tavallaan menetin siinä fokuksen toviksi, mutta sai sitten […]

Arkisto: heinäkuu 2015

Eriksson Kalevan kisoihin tekemään hyvää juoksua

Eriksson Kalevan kisoihin tekemään hyvää juoksua

Kestävyysjuoksija Sandra Eriksson odottelee luottavaisena Porissa ensi viikolla käytäviä Kalevan kisoja. Hän ei lähde kisoihin rikkomaan 3000 metrin esteiden MM-tulosrajaa vaan tekemään kesän toistaiseksi parasta juoksuaan. – Juoksen Kalevan kisoissa luultavasti vain esteet. Siellä tavoite ei ole rikkoa MM-raja. Tavoite on juosta hyvä juoksu. Luulen, että aika voisi olla noin 9.30, Eriksson sanoo. Tuo aika […]

Arkisto: heinäkuu 2015

Onko Bolt kunnossa, perjantai kertoo

Bolt valmis Lontoon 200 m:lle: "Takareisi on kunnossa"

Pikaruoka on jäänyt ja elämäntavat ovat entistä terveellisemmät, mutta vammat kiusaavat Usain Boltia jo toista perättäistä kautta. Perjantainen 100 metrin startti Lontoossa Timanttiliigan kilpailussa on pikajuoksutähden ensimmäinen kilpailu puoleentoista kuukauteen. Se antaa viitteitä siitä, onko hän Pekingin MM-kisoissa mestariehdokas. – Tajusin viime vuonna, kun loukkaannuin, että ikää alkaa pikku hiljaa kertyä. Paluu loukkaantumisen jälkeen oli paljon […]

Arkisto: heinäkuu 2015

Möröltä poistettiin tulehtunut hammas, juoksee Porissa

Mörö rennolla juoksulla finaaliin

Valmentaja Atte Pettisen mukaan aitajuoksija Oskari Möröllä oli suussa tulehdus hiljattain Tallinnassa käytyjen 22-vuotiaiden EM-kisojen aikaan.  Vaiva vaikutti 400 metrin aidoissa  kuudenneksi ajalla 50,27 juosseen Mörön vauhtiin. Ongelma korjattiin tiistaina poistamalla viisaudenhammas. – Tuollainen infektio suussa vaikuttaa aika rajusti kuntotilaan, olen sitä kysynyt aika monelta spesialistilta. Se oli nyt meidän kohtalo, Pettinen harmitteli. Hampaan poistamisen […]

Arkisto: heinäkuu 2015

Naiskeihäänheittäjät, Eriksson, Ruuskanen ja Hämäläinen säväyttivät

Naiskeihäänheittäjät

Pielaveden Sammon Antti Ruuskanen oli Joensuun keihäskisan jälkeen tyytyväinen. Hän oli toinen 84,15 kantaneella heitolla, kun tshekki Vítězlav Veselý voitti heitettyään 85,24. Ruuskaselle kilpailu oli ensimmäinen kesäkuun Paavo Nurmi Gamesin jälkeen. Kilpailutauolla hän kuntoutti nivusvaivaa ja selkäkrampin. – Nivunen toipui hyvin, kuten selkään tullut pieni kramppikin. Pystyin heittämään hyvin. Sitä vaan ei etukäteen tiennyt, miten […]

Arkisto: heinäkuu 2015

Neziri tarrasi huippujuoksuilla väkevästi MM-kisapaikkaan

Neziri mukaan MM-joukkueeseen: Oma ennätys minimitavoite

Nooralotta Neziri muisteli kevättalven ankaraa vetoharjoittelua juostuaan Joensuun Loiste Eliittikisoissa 100 metrin aidat 12,94. Tulos syntyi täpärästi ennätyskelpoisuuden rajan ylittävässä myötätuulessa (2,2 m/s). Nezirin nimissä oleva Suomen ennätys on 12,98. – En voisi olla tyytyväisempi, vaikka  jäin alkueräjuoksussa sadasosan MM-rajasta ja nyt finaalissa myötätuulta oli 2,2 metriä sekunnissa, eli 0,2 metriä sekunnissa liikaa, Neziri totesi. – […]