Arkisto: Lapset ja nuoret

Lounelalle kultaa parayleisurheilun nuorten MM-kilpailuissa, myös Berg ja Paukkeri mitaleille

Suomen Iida Lounela, Sini Paukkeri ja Vilma Berg ylsivät jokainen mitaleille sunnuntaina Sveitsin Nottwilissa päättyneissä parayleisurheilun nuorten MM-kilpailuissa. Näkövammaisten T11-T13 luokassa kilpaillut Iida Lounela voitti jaetun mestaruuden pituushypyssä, jossa ennätyksensä […]

Arkisto: Lapset ja nuoret

Lakka aitoi mestariksi: ”En tuijottele MM-rankingia”, Saarinen ja Latvala 200 metrin valtiaat, Lipsaselle ja Murrolle mestaruus, Savola teki kärkituloksen

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Elmo Lakka ei tuijottele MM-kisojen rankinglistaa. Hän voitti Kalevan kisoissa 110 metrin aidat viidettä kertaa urallaan ja tavoittelee lähiviikkoina MM-tulosrajaa 13,46. Lakka runttasi finaalissa mestaruuden aitoja kolhien ajalla […]

Arkisto: Lapset ja nuoret

Kuusela ja Etelätalo haastavat suosikki-Ruuskasen: ”Mestaruuteen pitää heittää yli 80 metriä”

Antti Ruuskanen voitti Lappeenrannan Kalevan kisojen keihäänheiton karsinnan heitettyään kolmannellaan 76,67. Heitto takkusi kahdessa edellisessä heitossa. Se juonsi Ruuskasen mukaan kahteen verryttelyheittoon, joissa keihään perä pääsi sipaisemaan maahan. – Näitä karsintoja […]

Arkisto: Lapset ja nuoret

Koleus ei vienyt iloa eikä kannustamista Kempeleen Seuracupissa

Iloinen kannustus raikui ja yleisurheiluväki oli suu hymyssä, kun Seuracupin toinen osakilpailu käytiin Kempeleen Sarkkirannan kentällä. Hyvä, hyvä, jaksaa, jaksaa -kannustukset ja onnittelut toisten hyvistä tuloksista kuuluivat useaan otteeseen illassa, […]

Arkisto: Lapset ja nuoret

Seuracupin toinen kierros hyvässä vauhdissa – ”Lasten heittäytyminen seiväshyppyyn oli hienoa”

Seuracupin piirikisojen toinen kierros on jo hyvässä vauhdissa, kun kilpailemaan on ehditty Suomussalmella, Joensuussa, Porissa, Riihimäellä ja Ristiinassa. Kilpailut jatkuvat 7. elokuuta asti, jonka jälkeen finalistit ovat selvillä. Riihimäellä vietettiin […]