Richardsson ja Pullola loihtivat säpinää Hietalahden koulun jumppasaliin

Turbokeihäs löysi maaliin, pituushypyn hauskuus kirkastui ja viestijuoksu maistui Vaasan Hietalahden koulun 5A-luokan Hese-treenipäivässä. Liikuntapäivän koululla vetivät Hese-kisojen kummiurheilija, estejuoksija Camilla Richardsson ja kolmiloikkaaja Emma Pullola.

– Tosi hauska päivä. Aina kun sanoin mitä seuraavaksi tehdään, lasten vastaus oli, että jee. Oli helppoa vetää treenit noin iloiselle ja innokkaalle luokalle ja heti huomasi, että siellä on lahjakkaita nuoria, Richardsson kiitteli.

Richardssonin ja Pullolan johdolla viriteltiin kroppa treenipäivän vaatimaan lämpöön ja vireeseen. Sitten päästettiin energiat liikkeelle. Tarjolla oli monenmoista liikuntaa. Oli reaktiolähtöjä, pituushyppytreeniä jumppamatolle ja sukkulaviestiä.

Richardssonin oma laji on kestävyysjuoksu, mutta pätevät neuvot löytyivät myös keihäänheittoon. Pystyyn nostettuun jumppamattoon teipillä syntynyt risti palveli maalina, ja Richardssonin johdolla haettiin heittoon oikeaa liikerataa.

Camilla Richardssonin keihäsopissa Ville Kakko, Eliel Ahlvik, Julius Koitto, Sebastian Seppälä,, Tilda Huhtala, ja Säde Nyrhinen. Kuva: Linus Lindholm

Hietalahden koulun liikuntavastaavan ja 5A-luokan opettajan Pia Siltalan mukaan Richardssonin ja Pullolan treenipäivä täytti niin oppilaiden kuin opettajan toiveet.

– Siinä oli paljon kivoja juttuja. Erityisesti mieleen jäi vähän toisenlainen viesti, josta lasten kanssa puhuttiin, että sitä kokeillaan liikuntatunnilla. Siinä kierrettiin salia ympäri ja yritettiin saada toista joukkuetta kiinni, Siltala sanoo.

 

”Vitsi kun sä syöt paljon”

Hese-treenipäivän liikunnallisen osuuden lisäksi 5A-luokan oppilailla oli mahdollisuus kysellä ja keskustella Camilla Richardssonin kanssa, eikä aiheista ollut pulaa.

Millainen sinun arkipäiväsi on? Onko rankkaa olla urheilija, kyseltiin. Ja kun Richardsson kertoi, että huippujuoksijan arkipäivä sisältää aamupalan, aamutreenin, lounaan, välipalan, toiset treenit ja päivällisen, se herätti kommentoimaan.

– Vitsi sä syöt paljon, kuuluu yksi kommentti, Richardsson hymyilee.

Mikä sitten oli EM- ja MM-kisoissa kilpailleen ja useita Suomen mestaruuksia voittaneen estejuoksijan viesti nuorille?

– Kerroin, että minä en ollut kovin lahjakas, kun olin nuori, mutta tein useita eri lajeja, kunnes löytyi oma. Samaa suosittelin nuorille, että kannattaa kokeilla eri lajeja, eikä aina tarvitse voittaa. Tärkeintä on, että haluaa liikkua, Richardsson sanoo.

 

Hese-kisa on yleisurheilun joukkuekilpailu 5.–6.-luokkalaisille ja osa Suomen Urheiluliiton (SUL) ja Hesburgerin H-hetki koululiikuntaohjelmaa. Kaikki ohjelmaan ilmoittautuneet joukkueet ovat mukana arvonnassa, josta luokka voi voittaa kummiurheilijan vetämän treenipäivän.

Iida Kakon tyylinäyte pituushyppytreenistä. Kuva: Linus Lindholm
Camilla Richardsson opissa: Sänon Kuusaru, Julius Koitto, Emilia Linqvist, Iida Kakko, Eliel Ahlvik, Kaarlo Alho ja Sebastian Seppälä. Kuva: Linus Lindholm
– Moi vaan, huikkaa Julius Koitto. Kuva: Linus Lindholm