Senni Salmisen suuri unelma on liittyä joskus niiden naisten kolmiloikan suurimpien mestarien joukkoon, jotka ovat kimmahdelleet 15 metriä tai enemmän. – Jos lähitulevaisuutta miettii, unelmana ovat aina olleet olympiakisat ja […]
Jos Silja Kososen kesän tavoitteet toteutuvat, moukarinheiton 19-vuotiaiden ME siirtyy hänen nimiinsä ja hän kilpailee Tokion olympialaisissa. – Kun kesällä tulee lisää kisoja, uskon, että se tulee jossain niistä menemään rikki, […]
Saara Hakanen on kaivanut naftaliinista vanhan suosikkilajinsa korkeushypyn ja lisännyt sen lajirepertuaariinsa Yhdysvaltain yliopistokilpailuissa. Kolmiloikka ja pituushyppy ovat toki etusijalla. – Korkeushypyn taso on täällä aika paljon matalampi, joten siitä […]
Yleisurheilun 17-vuotiaiden EM-kilpailut on peruttu. Kisojen piti olla Italian Rietissä elokuussa, mutta ne peruuntuivat useissa Euroopan maissa korkeina pysyneiden koronatartuntalukujen takia. – Rietin kisojen peruminen perustui vahvasti Italian viranomaisten näkemykseen. Euroopan […]
Fristadsin työnsankarit -projekti huomioi ja palkitsee yleisurheilukilpailuiden toimitsijoiden työtä ensi kesänä. Projekti tuo samalla uuden ulottuvuuden Fristadsin ja Suomen Urheiluliiton (SUL) väliseen yhteistyöhön, joka jatkuu nyt kolmatta vuotta. Kesällä valitaan […]
Kimmo Saaristo, Raimo Vilén ja Antti Rajamäki sekä Helsingin Kisa-Veikot, Tampereen Pyrintö ja Helsingin IFK ovat miesten 100 metrin kärjessä Pentti ”Pesa” Vuorion Kalevan kisojen parhaat seurat ja urheilijat -tilastokartoituksessa. Jarmo […]
Pääkaupunkiseudulla opiskelevilla yleisurheilijoilla on nyt mahdollisuus hakea asuntoa huippupaikalta Urhean kampukselta Helsingistä. Kampuksen yhteyteen rakentuu Urhea-koti -asuintalo opiskeleville urheilijoille. Urhea-hallista ja Mäkelänrinteen lukiosta on suora yhteys opiskelijoiden asuintaloon, joten treenimatkoihin […]
Sara-Elise Ruokonen on Suomen lupaavimpia nuoria kestävyysjuoksijoita. Nuorten eri ikäluokissa hän on saavuttanut yhteensä 14 SM-kilpailuiden mitalia kahdeksalla eri juoksumatkalla parhaana lajinaan estejuoksu. Ruokonen on tämän ohella kuurojen Suomen ennätysjuoksija […]
Maantiejuoksun SM-kilpailut järjestetään 17. huhtikuuta Pyhtään Siltakylässä, Huutjärven koulun alueella. Kilpailunjohtaja Erkki Huhtisen mukaan kilpailu viedään läpi tiukkojen koronavarotoimien kera. – Olemme toimittaneet koronavarotoimia koskevan suunnitelman Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen […]
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 1 983 200 euroa korona-avustuksina urheiluseuroille. Avustuksen tavoitteena on lievittää koronapandemian seuroille aiheuttamia taloudellisia menetyksiä. Avustusta saivat myös useat yleisurheiluseurat. Avustuksella turvataan urheiluseurojen toimintaa sekä […]