Keskustelu valtion kymmenen miljoonan euron tuesta Helsingin mahdollisille yleisurheilun EM-kisoille vuonna 2030 on herättänyt ymmärrettävästi kysymyksiä. Julkisten varojen käyttöä kuuluu ja pitää arvioida tarkasti.
Samalla olisi kuitenkin syytä kysyä, mitä tapahtuu, jos Suomi ei ole enää valmis investoimaan suuriin kansainvälisiin tapahtumiin? Kyse ei ole vain urheilusta. Kyse on siitä, millaisena maana haluamme näyttäytyä maailmalle.
Jokainen maa kilpailee nykyään investoinneista, osaajista, matkailijoista ja kansainvälisestä näkyvyydestä. Tässä kilpailussa suuret tapahtumat ovat paljon enemmän kuin muutaman päivän urheilujuhlia. Ne ovat käyntikortteja, jotka kertovat, että maa on turvallinen, toimiva, osaava ja kykenee järjestämään maailmanluokan tapahtumia.
Suomella on tästä vahvat näytöt. Helsingin vuosien 1983 ja 2005 MM-kilpailut sekä kolmet EM-kilpailut 1971, 1994 ja 2012 sekä lukuisat muut kansainväliset urheilutapahtumat ovat jättäneet pysyvän jäljen maamme tunnettuuteen ja osaamiseen. Niiden vaikutuksia ei voi mitata pelkästään kisaviikon lipputuloilla. Silti myös taloudelliset vaikutukset ovat merkittäviä.
Miksi valtion pitää osallistua tällaiseen hankkeeseen?
Opetus- ja kulttuuriministeriön selvitysten mukaan vuoden 2030 EM-kisat toisivat Suomeen jopa sadan miljoonan euron taloudelliset vaikutukset. Vierailijat käyttäisivät alueella arviolta yli 40 miljoonaa euroa, kisajärjestelyt toisivat kymmeniä miljoonia euroja kotimaisiin hankintoihin ja valtio saisi osan investoinnistaan takaisin verotuloina.
Kyse ei ole pelkästä kulusta vaan ennen kaikkea investoinnista. Moni kysyy, miksi valtion pitää osallistua tällaiseen hankkeeseen? Vastaus on yksinkertainen: siksi, että ilman julkista kumppanuutta tällaisia tapahtumia ei enää järjestetä missään Euroopassa tai muualla maailmassa.
Kansainväliset vaatimukset ovat muuttuneet nopeasti. Järjestäjien vastuulle kuuluvat nykyään esimerkiksi kansainvälisen televisiotuotannon toteuttaminen sekä urheilijoiden palkintorahojen rahoittaminen. Samalla turvallisuus-, vastuullisuus- ja tekniset vaatimukset ovat kasvaneet merkittävästi.
Yksikään kansallinen lajiliitto ei pysty kantamaan tällaisia investointeja yksin. Siksi lähes kaikki suuret kansainvälisesti laajasti merkittävät urheilutapahtumat Euroopassa rakennetaan julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöllä. Se ei ole suomalainen poikkeus vaan kansainvälinen käytäntö 2020-luvulla. On täysin varmaa, että 2030-luvulla sama kehitys jatkuu.
Jos päätämme, ettei Suomi enää tue kansainvälisten arvokisojen hakemista, meidän on hyväksyttävä päätöksen seuraukset. Silloin emme hae kisoja, emmekä myöskään niitä saa. Tämä on arvovalinta.
On syytä muistaa, ettei valtion tekemä rahoituspäätös tarkoita automaattisesti rahan käyttämistä. Tuki toteutuu vain, jos Helsinki voittaa kisahaun. Päätös tehdään vasta keväällä 2027, ja rahoitus maksetaan vaiheittain usean vuoden aikana. Jos kisoja ei Suomeen myönnetä, myöskään tukea ei käytetä tähän tarkoitukseen.
Urheilun merkitystä ei pidä kaventaa euroihin
Suuret arvokisat synnyttävät vapaaehtoistyötä, innostavat lapsia ja nuoria liikkumaan, vahvistavat yhteisöllisyyttä ja luovat kokemuksia, jotka jäävät ihmisten mieleen vuosikymmeniksi. Harva meistä muistaa yksittäisten kisojen talouslukuja, mutta moni muistaa täsmälleen, missä oli seuraamassa historiallista suomalaisvoittoa tai millaisen tunnelman kansainvälinen suurtapahtuma toi Helsinkiin. Nämäkin ovat yhteiskunnallista pääomaa.
Ymmärrän hyvin, että julkisen talouden aikana jokainen euro herättää keskustelua. Sen kuuluukin herättää. Mutta keskustelussa pitäisi pystyä arvioimaan myös vaihtoehtoiskustannuksia.
Mitä maksaa se, että Suomi jää yhä useammin kansainvälisten tapahtumien ulkopuolelle? Mitä maksaa menetetty näkyvyys, matkailu, osaaminen ja usko siihen, että olemme edelleen maa, joka kykenee järjestämään maailmanluokan tapahtumia?
Meidän vastauksemme on selvä. Suomen kannattaa investoida tapahtumiin, jotka tuovat moninkertaiset taloudelliset vaikutukset, vahvistavat kansainvälistä kilpailukykyämme ja jättävät pysyvän perinnön tuleville sukupolville. Kyse ei ole vain yleisurheilun EM-kisoista. Kyse on siitä, uskallammeko edelleen ajatella, että pieni maa voi tehdä suuria asioita.
Hankkeen valmistelussa on noudatettu täyttä avoimuutta alusta alkaen
Yksi Helsingin 2030 EM-kisojen hakuun liitetty väite vaatii selkeän oikaisun. Hankkeen valmistelussa on noudatettu täyttä avoimuutta alusta alkaen. Ensimmäinen askel ei ollut rahoituksen hakeminen, vaan vaikutusten selvittäminen. Opetus- ja kulttuuriministeriön tuella teetettiin riippumaton vaikutusarvio, jotta päätöksenteon pohjaksi saatiin mahdollisimman realistinen kuva siitä, mitä EM-kisat merkitsisivät Suomelle taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti.
Kun vaikutukset oli arvioitu, kävimme keskustelut ministeriön kanssa. Saimme selkeän viestin: näin suuren hankkeen rahoitusta ei voida rakentaa ministeriön vuosittaisesta tapahtumatuesta, joka on noin 2-2,5 miljoonaa euroa vuodessa. Emme myöskään halunneet vaarantaa muiden arvokkaiden tapahtumien mahdollisuuksia viemällä käytännössä koko tapahtumamäärärahaa yhdelle hankkeelle. Ministeriö neuvoi viemään asian suoraan hallituksen käsiteltäväksi.
Sen jälkeen olemme yhdessä projektipäällikkö Harri Halmeen ja toimitusjohtaja Harri Aallon kanssa tavanneet kymmeniä ja kymmeniä päättäjiä – niin hallituksesta kuin oppositiosta. Olemme esitelleet hanketta avoimesti, kertoneet sen tavoitteista, kustannuksista, hyödyistä ja myös niistä kansainvälisistä vaatimuksista, jotka nykyään liittyvät arvokisojen järjestämiseen.
Tämä ei ole ollut yksittäisten ihmisten eikä yhden puolueen hanke. Tämä on ollut suomalainen hanke. Juuri siksi olen tästä työstä erityisen ylpeä. Olen ylpeä siitä sitoutumisesta, ammattitaidosta ja pitkäjänteisyydestä, jolla koko valmisteluryhmä on rakentanut hakemusta lajiliiton koko henkilökunnan ja yhteistyökumppanien kanssa tähän pisteeseen. Olemme tehneet töitä sen eteen, että Suomella olisi jälleen mahdollisuus järjestää maailmanluokan yleisurheilutapahtuma.
Nyt loppusuora on auki. Keväällä 2027 ratkaistaan, järjestetäänkö vuoden 2030 yleisurheilun EM-kisat Helsingissä vai Brysselissä. Siihen asti teemme kaikkemme, jotta Suomi olisi valinta. Uskon, että tämä on tavoite, jonka taakse meidän kannattaa yhdessä asettua. Kyse ei ole vain yleisurheilusta, vaan siitä, millaista tulevaisuutta haluamme Suomelle rakentaa.
Riikka Pakarinen, puheenjohtaja, Suomen Urheiluliitto
