Miesten kolmiloikalla komea historia – Tuulos, Meriluoto, Rajasaari ja Lipsanen Kalevan kisojen parhaat pisteurheilijat

Kalevan kisojen parhaat seurat ja urheilijat lajeittain -tilastoihin perustuvassa juttusarjassa Jarmo Mäkelän tarkastelukohteena on miesten kolmiloikka. Sarja perustuu Pentti ”Pesa” Vuorion tekemiin tilastoihin, joita hänen kuolemansa, vuoden 2022 jälkeen on täydentänyt Esa Kaihlajärvi.

Suomalaisten kolmiloikkaajien arvokilpailujen historia on komea. 1920-lukua hallitsi lajin kansainvälinen supertähti, Tampereen Pyrinnön ”Hämeen heinäsirkaksi” tai ”Pohjolan heinäsirkaksi” tituleerattu Vilho Tuulos. Maailmanennätyksen tuntumaan Euroopan ennätyksellään (15.48, Borås 1923) loikannut tamperelainen voitti olympiakultaa Antwerpenissa 1920, sekä -pronssia Pariisissa 1924 ja Amsterdamissa 1928. Hämmästyttävän pitkän uran urheillut Tuulos on yhä ainut suomalainen hyppylajien olympiavoittaja.

Euroopan mestaruuskilpailujen alkuhistoria oli suomalaisloikkaajien juhlaa. Niin ikään maanosan ennätystä hallussaan pitänyt (15.55, Lahti 1939) hankolaislähtöinen ekonomi Onni Rajasaari nousi pronssikorokkeelle Torinossa 1934, ja oli ylivoimainen maanosan mestari neljä vuotta myöhemmin Pariisissa. Jouko Norèn nousi Pariisissa hopeakorokkeelle, palasi kaksinkertaiseksi Suomen mestariksi loukkaannuttuaan Talvisodassa, ja menehtyi Jatkosodassa.

Jatkosodassa kranaatin sirpaleita polveen, käteen ja kasvoihinsa saanut Vaasan Vasaman Valdemar Rautio toipui Euroopan mestariksi Osloon 1946, missä ”Vallen” voittotulos 15.17 oli ensimmäisen sotien jälkeisen vuoden maailman kärkitulos. Neljä vuotta myöhemmin Brysselissä vaasalaisen kaulaan pujotettiin EM-hopeaa.

HKV:n loikkaajilla 40 Kalevan kisamitalia, ensimmäisenä Suomen mestarina puheenjohtaja Juho Halme

Helsingin Kisa-Veikkojen miesloikkaajat ovat saavuttaneet Kalevan kisoissa 17 kultaa, 12 hopeaa, 11 pronssia, sekä ison tukun pistesijoja. Lajin ensimmäinen, kaksinkertainen Suomen mestari oli monipuolinen Juho Halme 1910 ja 1911. Suomen Urheilulehden toimitussihteeri Halme oli HKV:n ensimmäinen puheenjohtaja (1909-1918). Punakaarti teloitti hänet Suomen sisällissodan alkuvaiheessa.

1910-luvulla Suomen mestareiksi ylsivät lisäksi Arvo Järvinen kerran ja Emil Liljeberg kahdesti. Siviilissä Noormarkussa syntynyt lääkintäeverstiluutnantti Järvinen toimi Saarijärven kunnanlääkärinä. Liljeberg aloitti sotilasuransa ensimmäisessä maailmansodassa, vapaaehtoisena Venäjän keisarillisessa armeijassa, palasi ennen sisällissotaa Suomeen suojeluskuntalaiseksi, sekä palveli Talvi- ja Jatkosodissa Suomen armeijan kapteenina.

Vaahteralehtisten seuraavaksi Suomen mestariksi nousi Toimi Tulikoura Viipurissa 1929, vuotta aiemmin hän oli sijoittunut viidenneksi Amsterdamin olympiakisoissa. 1950- ja 1960-luvuilla varatuomari Tulikoura toimi useiden arvokilpailujoukkueiden johtajana, muun muassa Rooman ja Tokion olympiakisoissa. Suomen Urheiluliiton puheenjohtajana hän toimi 1964, minkä tehtävän hoitaminen osoittautui tuon ajan liikenneyhteyksien myötä työlääksi kuopiolaiselle Itä-Suomen hovioikeudenneuvokselle. Kansainvälisen Yleisurheiluliiton IAAF:n hallituksessa hän vaikutti 1964-1968. Urheiluinnostuksen Tulikoura tartutti poikaansa Ilkkaan, joka toimi aktiivisesti yleisurheilijoiden lääkärinä hyvinkin puolen vuosisadan verran 1970-luvun alkuvuosista.

Amsterdamin olympialaisten kahdeksan parhaan joukossa neljä suomalaista, vaahteralehtisistä Toimi Tulikoura ja Väinö Rainio

Amsterdamin olympialaista kolmiloikkaa voidaan pitää Suomen hyppylajien historian parhaana kokonaissuorituksena. Tuuloksen pronssin ja Tulikouran viidennen sijan ohella kuudenneksi sijoittui Lahden Ahkeran Erkki Järvinen ja kahdeksanneksi HKV:n Väinö Rainio, joka neljä vuotta aiemmin oli Pariisissa hyppäämällään ennätyksellä 15.01 vallannut arvokkaan olympiasijoituksen kisan nelosena. Rainio oli Kalevan kisoissa kahdesti hopealla ja viidesti pronssilla 1918-1929.

Yhdistetyn hiihtäjän ja suksitehtailija Esko Järvisen velimies, Erkki Järvinen liiteli Eläintarhan heinäkuisessa myötätuulessa 1928 uskomattomat lukemat 15.40, ME oli tuolloin 15.52. Monipuolinen, joskin vamma-altis Järvinen oli mäenlaskun Suomen mestari 1928, joka lahtelaisen tilastoekspertin Arto Pasasen mukaan jätettiin lähettämättä Sankt Moritzin talviolympialaisiin, kun haluttiin varmistaa miehen pysymistä terveenä kohti vuoden päätavoitetta, kolmiloikkaa Amsterdamin olympialaisissa.

Viipurin kisoissa 19-vuotias kauppakorkeakoululainen Onni Rajasaari valtasi Tulikouran jälkeen hopeakorokkeen, tuolloin kasvattajaseuransa, Hangon Hyrskyjen edustajana. Vuoteen 1943 ulottuneella Kalevan kisaurallaan Rajasaari hankki hankolaisseuralleen lisäksi viisi mestaruutta. Vaahteralehtisille hän kirjautti yhden mestaruuden ja kolme hopeaa, lisäksi vuoden 1942 mestaruuden Viipurin Urheilijoille. 1931 ja 1932 kultamitalin otti Kiikassa syntynyt Heikki Mäkinen, jonka kolmas loikan kulta oli tullut 1930 Tyrvään Voiman kilpailuasussa. Myöhemmin 1930-luvulla hän nousi palkintokorokkeelle kolmesti myös ratakierroksen juoksijana.

Matti Kekkonen avasi HKV:n 1950-luvun mitaliputken, sitä seurasi Kari Rahkamon valtakausi

Mäkisen ja Rajasaaren jälkeen vaahteralehtisten loikkamestaruuksia odotettiin 1950-luvulle, Kari Rahkamon valtakauteen saakka. Ennen sitä, Porissa 1953 kolmannelle palkintokorokkeelle nousi Presidentti Kekkosen kaksospojista poliitikon ja virkamiehen uran sittemmin tehnyt Matti Kekkonen. Tuleva Helsingin kaupunginjohtaja Rahkamo aloitti Kalevan kisauransa teekkarina, Turusta 1954. Mittava kisaputki alkoi kahdella hopealla ja pronssilla.  Melbournen olympiaedustus oli sinetöitynyt Rahkamolle, kun hän Inkeroisten huipputuloksellaan (15.79) passitti Rajasaaren 17 vuotta kestäneen SE:n historiaan.

1957-1960 Tampereella, Kouvolassa, Helsingissä ja Hämeenlinnassa Rahkamo hallitsi lajiaan suvereenina Suomen mestarina. Hän jatkoi urheilu-uraansa vuoteen 1962, ja tuli käyneeksi kolmet EM-kisat ja kahdet olympialaiset. Maanosan mestaruuskilpailuissa Bernissä 1954 ja Tukholmassa 1958 Rahkamo sijoittui kuudenneksi, Rooman olympialaisissa kahdeksanneksi. Viimeisissä Kalevan kisoissaan, ennen siirtymistään HKV:n puheenjohtajaksi hän taipui Yrjö Tammisen voittamissa kisoissa hopealle, Mikkelissä ja Lappeenrannassa 1961 ja 1962.

HKV:n Pertti Pousi hätyytteli lajinsa maailmanennätystä

Kun Rahkamo lopetti, ilmaantui kentille pian koripallokentillä paljon aikaansa viettänyt Pertti Pousi, jonka 186-senttisessä ja vain 65-kiloisessa kropassa oli uskomaton määrä kimmoisuutta ja nopeutta. Lahjakkaan hyppääjän potentiaali noteerattiin 1964, kun 18-vuotias nuorukainen paransi edelliskesän pituustulostaan yli puoli metriä ja loikkatulostaan yli metrin tuloksiin 731 ja 15.48.

Huipputuloksensa Pousi löysi opiskellessaan Yhdysvalloissa Brigham Youngin yliopistossa Utahissa 1966-1970. Kuortaneen kaksipäiväisten juhannuskisojen 804 ja 17,00 vuodelta 1968 eivät unohdu, loikkatulos jäi vain kolme senttiä Puolan kaksinkertaisen olympiavoittaja Jozef Szmidtin maailmanennätyksestä. Arvokilpailuissa Pousi ei parhaalla tavalla onnistunut, Tokion Universiadeista 1967 tuli mitalisijat, loikan hopea ja pituuden pronssi, Yhdysvaltojen yliopistomestaruudet tuleva Invalidien Urheiluliiton toiminnanjohtaja valtasi pituudesta 1968 ja loikasta vuotta myöhemmin.

Kalevan kisojen mitaliputkensa Pousi avasi hopealla Jyväskylästä 1965, sen jälkeen hän nousi neljästi peräkkäin korkeimmalle palkintokorokkeelle, Tampereella, Porissa, Varkaudessa ja Helsingissä. Kolmella viimeksi mainitulla paikkakunnalla nuori helsinkiläinen valtasi kultaa myös pituudessa.

Rahkamo ja Pousi olivat ensimmäisinä murskaamassa luutuneita valmennuskäsityksiä

HKV:n kolmiloikkaajat Rahkamo ja Pousi olivat yleisurheilumme edelläkävijöitä. Rahkamo paransi Suomen ennätystä kuudesti, kansainvälisiin lukemiin 15.79:stä 16.40:jään 1956-1960. Pousi teki saman kahdesti, 1968 tuloksin 16.76 ja 17.00.

Pitkälle 1960-lukua vallitsi yleisurheilussa yleinen valmennuskäsitys, jonka mukaan painonnostoharjoittelu on – heittolajeja myöten – turmiollista, se hidastaa ja kangistaa harjoittajaansa. Tietokirjailija Matti Hannus kirjoittaa teoksessaan Kultaiset kentät – Suomen yleisurheilun vuosisata Kari Rahkamosta, ”Yhtenä harvoista suomalaisista yleisurheilijoista – hyppääjistä varsinkin – hän uskoi painonnostoharjoittelun voimaan. Kesän 1960 jälkeen uskoi moni muukin.”

Pertti Pousi kertoo Huippu-Urheilu-Uutisten 1/2021 haastattelujutussa nostaneensa kimmoisuutensa ja nopeutensa korkealle tehostuneen voimaharjoittelun myötä Brigham Youngin punttisalilla, ”voimatreenien pääliike oli terävät kuutoset isoilla painoilla vapaalla tangolla kyykkyhäkissä, sekä korkeina että puolikyykkyinä, joissa ykköstoisto, sarjan käynnistäminen oli aina tiukin”.

Kolmiloikka ei viimeisten vuosikymmenten aikana ole kuulunut Kisa-Veikkojen paraatilajeihin. Pousin jälkeen muutamien pistesijojen myötä mitalisijoituksia saatiin odottaa 35 vuotta, kunnes Mikael Inkeroinen valtasi vaahteralehtisten kilpailupaidassa hopeaa Vaasasta 2004 ja pronssia Porista seuraavana vuonna. Viimeisin finaalikierrosten loikkaaja on Elias Mäkelä, viidennellä sijallaan Oulusta 2016.

Tampereen Pyrinnön pistelinko Tuulosta nähtiin Kalevan kisoissa 19 vuoden aikana

Tampereen Pyrinnön kolmiloikkamenestys painottuu vahvasti Kalevan kisojen ensimmäisiin vuosikymmeniin. Seuran supertähti Vilho Tuulos on saalistanut seuran 196 pisteestä 100. Pitkän uran tehnyt olympiavoittaja avasi mitalitilinsä kahdella pronssilla, Turun ja Tampereen kisoista 1913 ja 1917. Tuuloksen kymmenvuotinen valtakausi alkoi Turusta 1919 päättyen Helsinkiin 1928, ja piti sisällään yhdeksän mestaruutta, vuoden 1926 kotikisoista hänelle kirjattiin hopea Erkki Järvisen voittamasta kisasta. Ennen mitaliputkea 17-vuotiaan nuorukaisen Kalevan kisojen ura oli käynnistynyt Turusta 1912, neljännellä sijalla, Finlaysonin Voimistelu- ja Urheiluseuran edustajana. Saman sijan 36-vuotias veteraani saavutti vielä Helsingistä 1931, Tampereen Kisa-Veikkojen urheiluasussa.

Pyrinnön ensimmäiset mitalit tulivat ennen Tuulosta, 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Etelä-Pohjanmaalta Tampereelle muuttaneet, useissa lajeissa menestyneet Eino Pekkala ja Juho Soini olivat kolmiloikan hopealla, Pekkala 1907 ja Soini 1909. Juristi ja poliitikko Eino Pekkala nousi kansanedustajaksi ja ministeriksi, 1919-1927 hän toimi Työväen Urheiluliiton ensimmäisenä puheenjohtajana, sekä jatkosodan jälkeen sotasyyllisyysoikeudenkäynnin erikoistuomioistuimen jäsenenä.

Hugo Lahtinen ja Akilles Järvinen ylsivät palkintokorokkeelle myös kolmiloikkaajina

Tuuloksen monipuoliset seurakaverit menestyivät leipälajeissaan erinomaisesti ja vierailivat kolmiloikankin palkintokorokkeella kerran. Kaikki hyppylajit hallinnut lääkäri Arvo Virtanen ennätti ennen HKV:hen siirtymistään kimmahtaa pronssia punapaidoille 1914. Seuraavana vuonna oli Hugo Lahtisen vuoro nousta hopeakorokkeelle. Antwerpenin viisiottelun pronssimitalisti rikkoi ensimmäisenä suomalaisena seitsemän metrin haamurajan pituudessa, ja piti ratakierroksenkin Suomen ennätystä hallussaan. Tamperelainen voimistelunopettaja toimi 1920- ja 1930-lukujen taitteessa yleisurheilun Amsterdamin ja Los Angelesin olympiavalmentajana.

1921 ja 1925 nousivat hopeakorokkeelle Yrjö Lönn ja Akilles Järvinen. Työuransa varatuomari Lönn teki Tampereen kaupungin lakimiehenä, 1934-1942 hän toimi Pyrinnön puheenjohtajana. Verner ”isä” Järvisen kuulun urheiluperheen vesa, Akilles oli yleisurheilun tuhattaituri, kymmenottelun kaksinkertainen olympiakakkonen, Amsterdamista ja Los Angelesista, lisäksi pitkien aitojen hopeamitalisti EM-Torinosta 1934.

Seuraavaa pyrintöläistä loikkamitalia saatiin odottaa tasan kaksi vuosikymmentä, kunnes myös pituuden hallinnut Esko Jalava nousi korkeimmalle palkintokorokkeelle Turussa 1945. Mitaleilla ei Pyrinnön loikkaajia ole sen jälkeen nähty, viimeisin finaalikierroksille yltänyt on Tommi Evilä, joka Helsingin kisoissa 2003 kävi kokeilemassa sivulajia viidennen sijan arvoisesti.

LUM:n Suomela loikkasi ja työnsi kuulaa 1936 yli 15 metriä, Lipsasella SE, 7 mestaruutta ja 4 muuta mitalia

Lappeenrannan Urheilumiesten lajin alkuhistoria on ohut, viimeisten vuosikymmenten panos sitäkin vahvempi, 181 pisteestä yli puolet on Simo Lipsasen tuomia. LUM:n ensimmäinen tähtiloikkaaja, Olavi Suomela on urheilijana erityinen. Hän on edelleen ainut suomalainen, joka on ylittänyt 15 metriä sekä kolmiloikkaajana (15.03) että kuulantyöntäjänä (15.04). Kumpikin tulos syntyi olympiakesänä 1936, jolloin kummankin lajin maaottelumiehestä tuli loikkaajana olympiaurheilija, Berliinissä hän sijoittui yhdeksänneksi.

Ennen Lipsasen valtakautta palkintokorokkeelle nousivat kotikaupunkinsa kunnallispolitiikassa pitkään vaikuttanut Jyri Hänninen, pronssille Tampereella 1996, Pasi Takki pronssille Seinäjoella 1999 ja hopealle vuotta myöhemmin Lahdessa, sekä Mika Purmonen pronssille Kajaanissa 2010.  

Simo Lipsanen nousi lajinsa Kalevan kisojen palkintokorokkeelle 11 kertaa peräkkäin 2014-2024, seitsemän kertaa korkeimmalle, kolmesti hopealle ja kerran pronssille. Pertti Pousin 49 vuotta kestäneen Suomen ennätyksen hän rikkoi 16.7.2017 Puolan Bydgoszcz’ssa nousten tuolloin alle 23-vuotiaiden Euroopan mestaruuskilpailussa hopealle. Lukuisissa yleisen sarjan arvokilpailuissa hänen paras sijoituksensa on seitsemäs, sisäratojen EM-kisoissa Serbian Belgradissa 2017. Maaottelu- tai Euroopan Cup-kilpailuedustuksia Lipsasella on yhteensä 25, niistä voittoja 11.

Finaalikierroksille Simon seurakavereista Arttu Tyystjärvi on yltänyt neljästi ja Antti Inkinen kahdesti. Kasvattajaseurassaan Imatran Urheilijoissa Arttu oli pronssilla Oulussa 2016, sekä lisäksi kahdesti pistesijoilla. Imatran Urheilijoiden kilpailuasussa Antti ennätti olla pistesijoilla seitsemästi.

Ahkeralla kolme vahvaa loikkaajaa: Erkki Järvinen, Tapio Lehto ja Janne Harju

Lahden Ahkera kirjaa historiaansa kolme menestynyttä kolmiloikkaajaa. Aiemmin mainittu kolmiloikkaajamäkihyppääjä Erkki Järvinen oli 1920- ja 1930-luvuilla lajin palkintokorokkeella yhdeksästi, mestarina Tampereella 1926, lisäksi viidesti hopealla ja kolmesti pronssilla.

1950-luvulla, ennen Kari Rahkamon valtakautta voittajaksi nousi kolmesti peräkkäin voimistelunopettaja, sittemmin loikkaajien lajivalmentajana toiminut Tapio Lehto. Turun, Kuopion ja Lahden 1954-1956 voittoisten kisojen jälkeen Lehto nähtiin vielä Kouvolassa 1957 pronssilla.

2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Janne Harju nousi palkintokorokkeelle viidesti peräkkäin. Kultamitali ojennettiin hänelle Vaasassa 2004, kaksissa kisoissa ennen sitä ja kaksissa sen jälkeen Janne sai joka kerta hopeaa, ja kätellä Johan Meriluotoa voittajana. Ennen Ahkeraan siirtymistään Janne oli vasta juniori-ikäisenä loikannut kasvattajaseuralleen, Hyvinkään seudun Urheilijoille hopean ja pronssin. Viimeinen Kalevan kisojen mitali, hopea Kajaanista 2010 kirjattiin hänelle Leppävaaran Sisun edustajana.

Järvisen valtakauden jälkeen Heikki Simola valtasi keltapaidoille loikkamitalin, pronssin Viipurista 1936. Oulussa 1971 kymmenottelija Heikki Kyösola yllätti urheiluyleisön liitelemällä myötätuulessa peräti 16.30, hopealle Pentti Kuukasjärven jälkeen. Urheilumanageri Jukka Härkösen oma laji oli kolmiloikka, Turussa 1976 hänen mitalijuhlansa pilasi Helsingin Kisa-Tovereiden Erik Jansson pudottamalla Jukan viimeisellä kierroksella nurmikkopaikalle, neljänneksi.

Kenttäurheilijat-58:n voimamiehet, yhteensä 20 mitalin Markku Rokala ja Tuomas Kaukolahti, Rokala venytti 16 metrin paremmalle puolelle peräti 14 vuotena

Kenttäurheilijat 58 Vantaan komeat 168 pistettä ovat kahden urheilijan show. Kun Markku Rokala oli saalistanut 11 mitaliaan 1981-1994, kului kymmenen vuotta, kunnes Tuomas Kaukolahti aloitti yhdeksän mitalin saldonsa 2014 ja päätti sen, samalla urheilu-uransa, Espooseen viime kesänä.

Rokala nousi Suomen mestariksi 1982 Kouvolassa, 1991 Helsingissä ja 1992 Jyväskylässä. Hopeamitaleita hänelle kertyi kolme ja pronsseja viisi. Ateenan EM-kisoissa 1982 hän sijoittui seitsemänneksi, pitkällä urallaan hän edusti Suomea yhteensä 37 maaottelussa. 16 metrin rajan Rokala ylitti peräti 14 vuotena, mikä on ”lajissaan” Suomen ennätys.

Kaukolahti valtasi Kalevan kisojen korkeimman palkintokorokkeen Oulussa 2016 ja Vaasassa 2024, muut seitsemän mitalisijaa ovat kaikki hopeisia. Maaotteluedustuksia väkivahvalle vantaalaiselle kertyi yhteensä 23.

VU:n pisterohmut: Hannes Sonck 1930- ja 1940-luvuilla, Stefan von Gerich neljä vuosikymmentä myöhemmin, Marko Leino viimeisin mitalisti 1998

Viipurin Urheilijoiden pistepotista valtaosa kerättiin 1940- ja 1970-luvuilla. Hannes Sonck keräsi mestaruuden, kaksi hopeaa ja kolme pronssia, aloitti loikkansa pronssilla 1938 ja päätti ne pronssiin 1951, sekä nousi korkeimmalle palkintokorokkeelle 1943, kaikki nämä kisat järjestettiin Helsingissä. Oslon EM-kisoissa nuori arkkitehti sijoittui viidenneksi, Lontoon olympialaisten avajaisissa hän kantoi Suomen lippua, ei kuitenkaan menestynyt kymmenottelussa, jota tuolloin piti päälajinaan. Teoksessaan Kultaiset kentät Matti Hannus kertoo, kuinka Hannes Sonck voitti talvella 1952 kolmiloikan Otahallin vihkiäiskisoissa, ja menehtyi toukokuussa, 32-vuotiaana nopeasti edenneeseen leukemiaan.

Stefan von Gerich aloitti Jyväskylästä 1974 viiden peräkkäisen hopeamitalin putken kätellen mestarina Pentti Kuukasjärveä joka kerta. Lappeenrannassa 1980 Stefan venytti ennätyksekseen 16.32, kuudennen hopeamitalin arvoisesti, Olli Pousin voittamassa kisassa. Kaikki hyppylajit hallinnut jumppamaikka keräsi Yhdysvalloissa opiskellessaan keväällä 1975 kymmenottelussakin 7120 pistettä.

VU:n ensimmäisen loikkamitalin hankki seuran ensimmäiseen johtokuntaan kuulunut konttoristi Ilmari Sandberg, pronssin kotikisoista 1920. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin loikkasi Tampereella pronssille Kaarlo Ilovaara, joka 1930-luvun jälkipuoliskolla oli muita pääkaupunkiseudun seuroja edustaessaan yltänyt kahteen hopeaan ja kahteen muuhun pronssiin. 1942 Euroopan mestari Onni Rajasaari edusti Viipurin Urheilijoita Kalevan kisojen hopeamitalin arvoisesti.

Viipurin viimeisin mitali, hopeinen on Oulusta 1998, sen toi Marko Leino. Aiemmin, edustaessaan Puistolan Pyryä nousi Marko Suomen mestariksi ennätyksellään 16.21 Tampereella 1996. Kolme muuta hopeaa hän kirjautti kasvattajaseuralleen Mikkelistä 1993, Tuusulasta 1994 ja Lappeenrannasta 1997.

Viime kesänä Leppävaarassa VU:n nuori Jamier Okafor nähtiin lupaavasti finaalikierroksilla, kilpailun kuudentena.

Ilkka Tulikoura, Tuomas Sallinen ja Hannu Rautala saattelivat Johan Meriluodon uskomattomaan 12 mitalin ja 10 mestaruuden putkeen

Borgå Akilleksen ensimmäisen mitalin, pronssisen, valtasi kemiläissyntyinen Armas Petäjistö Tuuloksen voittamasta kisasta Tampereelta 1922. Sotavuosien jälkeen oli Henning Åkermarckin vuoro nousta Akilleksen edustajana palkintokorokkeelle, kolmesti hopealle, Tampereella 1947, Kymissä 1949 ja Jyväskylässä 1950.

Urheiluliiton hallituksessa parasta aikaa ja pitkään seuransa johtotehtävissä vaikuttanut Lars Fagerholm ylsi 1980-luvun puolivälissä kahdesti lähelle mitalia, kuudenneksi Lahdessa 1985 ja viidenneksi Vaasassa 1986.

Johan Meriluodon uskomaton mitaliputki käynnistyi Tampereen hopealla 1996, se päättyi 12 vuotta myöhemmin samaan kaupunkiin ja samanväriseen mitaliin. Tampereen hopeoiden välissä Johan saavutti kymmenen mestaruutta, vain 2004 jäi väliin. Uskomattoman vaativan lajin mitaliputkesta tekee erityisesti se, että nuori porvoolainen oli katkaissut akillesjänteensä kahdesti, ensin 1994, ja seuraavana vuonna toisesta jalasta. Ilkka Tulikouran operaatiot, Tuomas Sallisen sekä Hannu Rautalan taitava kuntoutus ja valmennus, ennen kaikkea Johanin valtaisa tahdonvoima saivat ihmeitä aikaan.

Yleisen sarjan arvokilpailuissaan nykyinen valmentaja ylsi kahdesti loppukilpailuun, Budapestin EM-kisoissa 1998 ja Edmontonin MM-kisoissa 2001. Maaotteluita tai Euroopan Cup kilpailuja Meriluoto keräsi pitkältä uraltaan yhteensä 33, nousten niissä korkeimmalle palkintokorokkeelle 11 kertaa.

Valle Rautio ja Reino Hiltunen hallitsivat lajiaan sotavuosien jälkeen, Oliver Kärki kärkkyy nousua palkintokorokkeelle

Sotien jälkeen, 1944-1953 Vaasan Vasaman Valle Rautio ja Reino Hiltunen loikkasivat seuralleen yhteensä 11 Kalevan kisamitalia, Rautio neljä kultaa, hopean ja pronssin, Hiltunen kaksi kultaa, kaksi hopeaa ja pronssin. Seurakaverit olivat kahdesti palkintokorokkeella yhtä aikaa, kotikisoissa Vaasassa 1948 kaksoisvoittajina Hiltusen voittamassa kisassa, lisäksi eteläpohjalaisen yleisön riemua täydensi seinäjokisen Pentti Uusihaudan pronssi. Jyväskylässä 1950 vaasalaisten osat vaihtuivat, Rautio voitti ja Hiltuselle ojennettiin pronssi.

Helsingin olympialaisissa sotainvalidista huippu-urheilijaksi nopeasti toipunut Euroopan mestari Rautio ja neljä vuotta nuorempi Hiltunen kuuluivat Suomen joukkueeseen. Kumpikin selviytyi loppukilpailuun, joskaan ei finaalikierroksille.

Juniorisarjoissa hyvin menestynyt, lahjakas Mika Rantala ylsi Turussa 1989 seitsemänneksi ennätyksekseen jääneellä tuloksella 15.59. Vasaman kolmiloikan tätä päivää edustaa toisen polven hyppääjä, Oliver Kärki, joka on neljänä viime vuotena nähty lajin finaalikierroksilla, ei kuitenkaan mitaleilla vielä.

Utriaisen ja Lämsän johdolla Oulun Pyrinnön loikkaajia Kalevan kisojen finaalikierroksilla katkeamattomasti parikymmentä vuotta vuodesta 1985

Ammattisotilaana sotavuodet ja työuransa niiden jälkeen tehnyt Yleisesikuntaeversti Eino Suorsa oli ensimmäinen loppukilpailussa kilpaillut Oulun Pyrinnön kolmiloikkaaja, Tampereen kisojen viides 1934. Hänen jälkeensä seuran hiljaiselo lajissa jatkui puolisen vuosisataa.

Miesten kolmiloikka kukoisti Oulun Pyrinnössä pari vuosikymmentä. Vuodesta 1985 vuoteen 2005 jokaisen Kalevan kisan finaalikierroksilla loikki vähintäänkin yksi pyrintöläinen.

Seuran ensimmäisen loikkamitalin, hopeisen, valtasi Timo Utriainen Lahdesta 2005, toiseen hopeaan Utriainen ylsi Hämeenlinnassa kolme vuotta myöhemmin. Timon harjoittelu- ja kilpakaveri Jari Lämsä jatkoi hopealinjaa Helsingissä 1991, mestaruudeksi Jarin mitali kirkastui Lapualla 1995.

Marko Siurua jatkoi mitaliketjua valtaamalla pronssimitalit Lahdessa 2000 ja Vaasassa 2004. Oululaisseuran pistepottia kasvattivat lisäksi Markku Piilola olemalla finaalikierroksilla kuudesti 1994-2001, ja Jani Parkkinen, ollen viides 1998 kotikisoissa Oulussa sekä kolme vuotta myöhemmin Turussa.

Helsingin Kisa-Tovereiden Helminen, Rinne ja Jansson keräsivät 12 vuodessa yhteensä 11 mitalia

Helsingin Kisa-Toverien loikkaajien pistepotti kerättiin Kaj Helmisen, Esa Rinteen ja Erik Janssonin toimesta 12 vuodessa, 1965-1977. Tuon aikaikkunan 13 peräkkäisessä Kalevan kisoissa HKT:n kolmikon jäseniä nähtiin finaalikierroksilla yhteensä 20 kertaa, niistä 11 kertaa palkintokorokkeella.

Rahkamon jälkeen Suomen toinen 16 metrin ylittäjä Kaj Helminen avasi seuransa mitaliputken, mestaruudella Jyväskylässä 1965. Pousin noustua hallitsemaan lajia oli Helmisen tyytyminen hopeaan seuraavana vuonna Tampereella. Lisäksi hän kartutti kasvattajaseuransa mitalitiliä kahdella pronssilla, Varkaudessa ja Helsingissä 1968 ja 1969.

Esa Rinteen loikkia nähtiin finaalikierroksilla 12 peräkkäisenä vuotena 1963-1974, kolmena ensimmäisenä vuotena kasvattajaseuransa, Äänekosken Urheilijoiden kilpailuasussa. Rinteen kuudesta mitalista kaksi on hopeista, 1969 Helsingissä hän kärsi Pousille parinkymmenen sentin tappion, kolme vuotta myöhemmin Joensuussa Pentti Kuukasjärven ja Rinteen tiukka kilpailu oli komea, tulokset 16.47 ja 16.45. Pronssimitalit ojennettiin Münchenin olympiaedustajalle Varkaudessa 1968, Oulussa 1971, Hyvinkäällä 1973 ja Jyväskylässä 1974.

Myös Erik Jansson teki vaativassa lajissa pitkän uran, 1965-1982 hänet nähtiin Kalevan kisoissa peräti 16 kertaa, niistä yhdeksästi finaalikierroksilla. Pitkäaikainen sitoutuminen lajiin tuli palkituksi pronssimitalilla Turussa 1976.

Myös Pentti Kuukasjärvi, Aleksi Tammentie ja Esa Viitasalo pisteiden kerääjinä kymppikärkeen

Edellä esille tuotujen urheilijoiden ohella kymmenen eniten Kalevan kisapisteitä keränneisiin loikkaajiin kuuluvat Pentti Kuukasjärvi, Aleksi Tammentie ja Esa Viitasalo.

Pousin vetäydyttyä varhain loikkaradoilta, 1970-luvun lajin valtikan otti haltuunsa tämän ikätoveri Kuukasjärvi. Oululaisopettaja nähtiin Kalevan kisoissa 12 vuotena peräkkäin, 1968-1979, niistä yhdeksänä peräkkäisenä mitaleilla. Pudasjärven Urheilijoiden kasvatin mitaliputki käynnistyi Kouvolan kisojen hopealla 1970, hopeaa hänelle ojennettiin lisäksi Hyvinkäällä 1973. Suomen mestarina Kuukasjärvi palkittiin seitsemästi, 1971 ja 1972, sekä 1974-1978.

Viidestä arvokilpailustaan Kuukasjärvi sijoittui parhaiten sisäratojen EM-kisoissa Münchenissä 1976, viidenneksi. Maaotteluissa tai Euroopan Cup kilpailuissa hän edusti Suomea yhteensä 60 kertaa, voittaen niistä 14.

Vetäydyttyään kilpakentiltä Kuukasjärvi jatkoi työtänsä lajin parissa ohjaten Pohjois-Suomen loikkaajia alueellisena lajikouluttajana, sekä valmentaen henkilökohtaisesti muun muassa Timo Utriaista, Jari Lämsää ja Jani Parkkista.

Tampereen Urheilijat -38:n Aleksi Tammentie käynnisti mitaliputkensa hopealla Lappeenrannasta 2007. Tämän jälkeen tamperelainen valtasi seitsemän peräkkäistä Suomen mestaruutta, voittotulosten kirjautuessa Kajaanin 15.80:sta (2010) Kuopion 16.55:teen (2014).

Helsingin ja Zürichin EM-kisojen lisäksi Tammentie puki Suomen kilpailuasun yhteensä 24 maaotteluun tai Euroopan Cup kilpailuun, niistä kahdeksassa hän nousi korkeimmalle palkintokorokkeelle.

Karijoen Tapparan Esa Viitasalon peräkkäisten vuosien mitaliputki kattoi kuusi mestaruuskilpailua 1983-1988. Putki alkoi kolmella mestaruudella, Porissa, Kajaanissa ja Lahdessa. Kotikaupunkinsa kisoissa, Vaasassa 1986, liikunnanopettajalle ojennettiin pronssimitali. Kuopion 1987 mestaruus kääntyi kahdella sentille hopeaksi Heikki Hervaa vastaan, kunnes 1988 Hämeenlinnassa Esa valtasi neljännen mestaruutensa ennätystuloksellaan 16.62.

Junioreiden EM-kisojen Bydgoszcz’ssa 1979 ja Helsingin MM-kisojen 1983 lisäksi Viitasalo kilpaili lajissaan 15 maaottelussa tai Euroopan Cup kilpailussa, niistä hän voitti neljä.

Juoksunopeus ei korreloi kolmiloikkatuloksiin samalla mitalla, kuin sukulaislajiin pituushyppyyn

Kaikkien aikojen kymmenen parhaan suomalaismiehen kolmiloikkatulokset ovat haarukassa 16.48-17.14, keskiarvon ollessa 16.80, lähellä Olli Pousin ennätystä. Nuorimpana, 21-vuotiaana, ennätystuloksensa saavutti Olli Pousi, varttuneimpina ennätyksiinsä ylsivät 29-vuotiaat Pentti Kuukasjärvi ja Esa Rinne. Tämän otannan keskiarvo on 25,0 vuotta, jota lähimpänä edustaa Johan Meriluoto.

Otannan suurikokoisin urheilija on 201-senttinen ja 80-kiloinen Olli Pousi. Lyhyin on 179-senttinen Esa Rinne. Kevein, suhteessa pituuteensa selvästi kevein urheilija on 186-senttinen ja 65-kisoinen Pertti Pousi. Antropometrian keskiarvot ovat 186,2 cm ja 74,0 kg, koko lailla Meriluodon ja Aleksi Tammentien mitat.

Oheiseen taulukkoon on kirjattu kunkin urheilijan paras Tilastopajan tietokannoista löytyvä pikajuoksutulos, kuin myös pituushyppyennätys. Pikajuoksutulokset, myös se, että loikkaajat ovat niitä vain harvoin noteeranneet, kertovat siitä, että loikkaajat eivät ole ”juoksunopeita”. Kun peilataan tätä pituushyppyennätyksiin, on johtopäätös saman suuntainen, Pertti Pousi poikkeaa arviosta eniten.

Kolmiloikan törmäysvoimien ”sietäminen” ja harjoittaminen on voimantuottomallina koko lailla päinvastainen niille ”törmäyksille”, joita pikajuoksussa, myös pituushypyssä harjoitetaan. Puuttuva absoluuttinen nopeus on paljolti korvattavissa lajitaidolla – jo ennen ponnistuslankkua. Se on vauhdin ja askelpituuden oikeaoppista rytmittämistä ja ponnistuslankun nopeaa ”ylittämistä”.

Kymmenen parhaan listalle ensimmäisenä ylsi Pertti Pousi, juhannuksena 1968. Toistaiseksi viimeisimpänä listalle ponnisti pohjoisen poika Aaro Davidila, Lappeenrannassa 2023. Kun määritetään vuosikymmenet vuodesta yksi vuoteen nolla, 1970-luku oli tämän otannan mukaan kolmiloikan valta-aikaa. Silloin kymppikärkeen ylsi kolme urheilijaa. 1980-luvulla heitä oli kaksi ja 1990-luvulla yksi. Uuden vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä ei listalle ylletty. 2010-luvulla oli Tammentien ja Lipsasen vuoro.

Teksti: Jarmo Mäkelä

Miesten kolmiloikan Kalevan kisojen parhaat seurat                                                                                                                                  

Miesten kolmiloikan Kalevan kisojen parhaat pisteurheilijat:                                                                                                                                               

Miesten kolmiloikan kaikkien aikojen kymmenen parasta: tulos, sen tekovuosi, ikä, mitat, parhaan pikajuoksusuorituksen ja pituuden ennätykset: