Yleisurheileva iltapäivä -kerhon pitäjät valittiin

Yleisurheileva iltapäivä -kerhon pitäjät valittiin

Nestlé Healthy Kids –ohjelman iltapäiväkerhojen pitäjät vuodelle 2017 on valittu. Kuluvan kevään ja tulevan syksyn aikana koulun jälkeen pidettävän Yleisurheileva Iltapäivä -kerhon järjestää 20 seuraa. Mukana on jälleen useita uusia järjestäjiä.

– Yleisurheileva iltapäiväkerho on 10 toimintakertaa sisältävä, helposti toteutettava konsepti, joka on saanut hyvän vastaanoton seuroissa ja koulussa, kertoo projektipäällikkö Tiina Haapanen Suomen Urheiluliitosta.

– Seuroille kerhon järjestäminen on oiva tapa markkinoida yleisurheilua koulussa. Kerhon järjestämiseen seuraa saa valmiin toimintakonseptin ja 1000 euroa toteuttamisrahaa.

Yleisurheileva iltapäivä –kerhossa lapset tutustuvat lajiin ja liikkumisen perusteisiin juoksemiseen, hyppäämiseen ja heittämiseen. Kerhossa jaetaan myös asiantuntevaa tietoa ravinnosta UKK-instituutin Terve Koululainen -hankkeen oppien mukaisesti.

Uudet kerhot liikkeelle keväällä ja syksyllä

Kuluvan kevään aikana kerhon toteuttavat tutut seurat, jotka ovat olleet mukana ohjelmassa jo aiemmin: Pyhäjoen Wirta, Länsi-Uudenmaan urheilijat, Riihimäen Kisko, Viitasaaren viesti, Leppävirran Viri, Säkylän Urheilijat ja Ulvila Sport Team.

Syksyllä kerhon toteuttavat Hämeenlinnan Tarmo, Lauttakylän Luja, Liperin Taimi, Nastolan Naseva, Iitin Pyrintö, Keuruun Kisailijat, Veitsiluodon kisaveikot, Viipurin Urheilijat, Punkalaitumen Kunto, Lieksan Urheilijat, Evijärven Urheilijat, Kenttäurheilijat-58 ja Kuopion Reipas.