Vilma Väliharju ja Joonas Lapinkero ottelivat PM-kultaa Seinäjoella – Vakkilaiselle pronssi

Vilma Väliharju voitti 19-vuotiaiden naisten seitsenottelun ennätyspisteillään 5277 moniotteluiden PM-kisoissa Seinäjoella. Joonas Lapinkero puolestaan voitti saman ikäluokan miesten kymmenottelun mestaruuden ennätyspisteillään 7170.

Väliharju paransi ennätystään hulppeasti 199 pisteellä. Toiseksi viimeisessä lajissa, keihäänheitossa Väliharju kolmanneksi, mutta nousi komealla 800 metrin juoksulla takaisin ykköseksi.

– Hyvältä tuntuu. Tämä oli kiva viikonloppu, Väliharju riemuitsi.

Nuorten MM-raja jäi sadan pisteen päähän.

– Ottelun MM-raja oli jossain korvan takana, mutta en ottanut siitä turhaa stressiä. Hienoa, että olen tänä kesänä jo kahdesti saavuttanut MM-rajan 100 metrin aitajuoksussa, Väliharju sanoi.

Väliharju rikkoi pika-aitojen MM-rajan toisen kerran ottelun ensimmäisenä päivänä.

Ottelun toisen päivän Väliharju aloitti hyppäämällä pituutta 561.

– Pituudessa oli vaikeuksia tuulien kanssa, kun välillä oli myötäistä ja välillä vastaista. Jäin ennätyksestäni parikymmentä senttiä.

Väliharju heitti keihäskisassa ennätyksensä 32,18.

– Keihäs oli toisen päivän kohokohta. Arvasin oikein, että siinä tulee turpaan, kun muut heittävät yli 40 metriä, mutta ei kuitenkaan niin pahasti kuin luulin.

800 metriä Väliharju voitti ennätyksellään 2.18,90. Hän löi pahimman kilpailijansa Tanskan Karla Schärfen 9,36 sekunnilla.

– ­En uskonut, että voisin voittaa hänet yhdeksällä sekunnilla. Luotin kyllä siihen, että voin nousta 800 metrillä hopealle. Peesasin muita 600 metriä ja aloitin sitten loppukirin, kun heidän vauhtinsa hyytyi, Väliharju kertoi.

Hopeamitalisti Schärfe hävisi Väliharjulle lopulta vain 28 pistettä. Hän heitti keihästä 11 metriä enemmän kuin Väliharju. Väliharju voitti Schärfen neljässä lajissa.

Joonas Lapinkero kokosi Seinäjoella 7170 pistettä.

Lapinkero vei mestaruuden ennätyksellään

Joonas Lapinkero nousi toisena päivänä 19-vuotiaiden miesten kymmenottelun Pohjoismaiden mestariksi. Tulos 7170 on Lapinkeron ennätys ja ylittää alle 20-vuotiaiden MM-rajan. MM-raja on 7134 ja Lapinkeron entinen ennätys 6869. Hän oli ensimmäisen päivän jälkeen vasta neljäntenä 117 pistettä kärkeä perässä.

Lapinkero juoksi toisen päivän aluksi 110 metrin aitojen ennätyksensä 14,30. Sarjassa ylitetään metrin korkuisia eli 7,7 senttiä matalampia aitoja kuin miesten sarjassa. Lapinkero lohkaisi ennätyksestään peräti 0,46 sekuntia.

– Aitajuoksu oli onnistunut, ehjä suoritus, Lapinkero kertoi.

Lapinkero heitti kiekkoa 37,43 ja hyppäsi seivästä ulkorataennätyksensä 400.

– Kiekko oli pettymys, oli mahdollisuuksia pidempään heittoon. Seivästulos oli hyvä.

Lapinkero ratkaisi mestaruuden edukseen heittämällä keihästä 55,11 ja juoksemalla 1500 metriä 4.39,12. Kumpikin on hänen ennätyksensä.

– Keihäs lähti yllättävän hyvin. Sain siinä korjattua kiekon epäonnistumisen. Ennen tonnivitosta laskettiin, että aika 4.42 riittää MM-rajan rikkomiseen, mutta meni samantien 4.39, Lapinkero iloitsi.

Hopealle otteli Ruotsin Malte Fuchs Edberg. Hän hävisi Lapinkerolle 79 pistettä. Ensimmäisen päivän jälkeen johtanut Ruotsin Vincent Arousell keskeytti jäätyään kiekossa ilman tulosta. Miro Tanninen sijoittui viidenneksi.

Vilma Väliharju matkalla mestariksi.

Vakkilaiselle pronssia – Hilska nousi neljänneksi

Jenna Vakkilainen sijoittui 17-vuotiaiden tyttöjen seitsenottelussa kolmanneksi pistein 5049. Ruotsin Doris Theander voitti kultaa pistein 5293. Vakkilaisen ennätys on 5231.

Vakkilainen oli ensimmäisen päivän jälkeen neljäntenä ja ohitti kolmantena olleen Sara-Sofia Hyvösen 800 metrin juoksussa. Hyvönen sijoittui neljänneksi ennätyksellään 5026. Vakkilainen hyppäsi pituutta 556, heitti keihästä 31,80 ja juoksi 800 metrillä ennätyksensä 2.25,32.

Aleksi Hilska nousi 17-vuotiaiden poikien kymmenottelussa toisena päivänä kuudennelta sijalta neljänneksi saalistaen ennätyspisteensä 6516. Mestariksi otteli Ruotsin Leo Göransson kovalla tuloksella 7371. Myös Ruotsin Victor Törnström ja Erik Larripa Taxell ylittivät 7000 pistettä.

Hilska juoksi jaardin korkuiset 110 metrin aidat 15,71, sinkautti puolentoista kilon kiekkoa 34,30, hyppäsi seivästä 400, heitti keihästä 65,02 ja rutisti1500 metriä 5.01,64. Kaikki muut paitsi seivästulos ovat 15-vuotiaan nuorukaisen ennätyksiä. Seipäässäkin hän jäi ennätyksestään vain viisi senttiä. Hilska voitti keihäänheiton miltei kymmenen metrin erolla. Kiekonheiton tuloksella 43,79 voittanut Olavi Halonen sijoittui ottelussa kuudenneksi.

Mitalikorokkeella Ruotsin Alva Back ja Doris Theander sekä Jenna Vakkilainen.

YleisurheiIutuloksia/PM-moniottelut 

Seinäjoki:

Moniotteluiden PM-kilpailut 2. kilpailupäivä:

Nuorten sarjat:

Miehet, 19-v. 10-ottelu (100 m, pituus, kuula, korkeus, 400 m, 110 m aj, kiekko, seiväs, keihäs, 1500 m): 1) Joonas Lapinkero Suomi 7170 (alle 20-v. MM-raja) (11,27, 684, 12,99, 177, 50,16, 14,30, 37,43, 400, 55,11, 4.39,12), 2) Malte Fuchs Edberg Ruotsi 7091, 3) Viktor Rydåker Ruotsi 6936 …5) Miro Tanninen Suomi 6751 (11,51, 655, 13,17, 180, 50,78, 15,96, 36,32, 430, 56,86, 5.12,87). 

17-v. 10-ottelu: 1) Leo Göransson Ruotsi 7371 (11,36, 693, 15,18, 187, 51,69, 15,19, 43,76, 400, 55,61, 4.35,49), 2) Viktor Törnström Ruotsi 7295, 3) Erik Larripa Taxell Ruotsi 7099, 4) Aleksi Hilska Suomi 6516 (11,84, 656, 12,98, 178, 57,05, 15,45, 34,30, 400, 65,02, 5.01,64), 6) Olavi Halonen Suomi 6044 (12,44, 582, 12,81,169, 56,23, 16,07, 43,79, 430, 43,12, 5.05,00). 

Naiset, 19-v. 7-ottelu (100 m aj, korkeus, kuula, 200 m, pituus, keihäs, 800 m): 1) Vilma Väliharju Suomi 5257 (13,80, 160, 11,32, 25,87, 561, 32,18, 2.18,90), 2) Karin Schärfe Tanska 5229, 3) Josefine Skifter Andersen Tanska 5117, 4) Vilma Itälinna Suomi 5076 (13,96, 163, 10,04, 25,96, 556, 33,05, 2.26,61), 5) Emmi Valtonen Suomi 5025 (14,15, 160, 11,31, 25,88, 553, 32,39, 2.31,30)… 8) Anni Nurminen Suomi (14,85, 154, 10,91, 26,30, 539, 28,19, 2.23,42). 

17-v. 7-ottelu: 1) Doris Theander Ruotsi 5293 (14,42, 166, 12,77, 26,61, 567, 39,57, 2.29,33), 2) Alva Back Ruotsi 5251, 3) Jenna Vakkilainen Suomi 5049 (13,70, 151, 11,90, 26,42, 556, 31,80, 2.25,32), 4) Sara-Sofia Hyvönen Suomi 5026 (14,47, 163, 12,33, 26,92, 542, 37,23, 2.33,51), … 7) Ida Kujanpää Suomi 4942 (14,41, 151, 13,83, 26,95, 518, 35,52, 2.29,48), 12) Aino Aalto Suomi 4519 (15,47, 166, 12,03, 28,84, 491, 41,94, 2.50,07).