”Vain Maamme-laulun esittäjä puuttuu”

”Vain Maamme-laulun esittäjä puuttuu”

Seuracupin superjännittävät finaalit kilpaillaan huomenna Eurassa, Alajärvellä, Vammalassa ja Espoossa. Järjestäjien taholta kaikki on muutamaa pientä yksityiskohtaa lukuun ottamatta valmista.

Kilo-sarjan finaalia isännöivän Säkylän Urheilijoiden Jukka-Pekka Puumalainen kertoo, että järjestelyt ovat hyvällä mallilla.

– Vain kisojen avauksen yhteydessä esitettävän Maamme-laulun laulaja puuttuu, kun siihen sovittu henkilö joutui perumaan tulonsa. Muilta osin hommat ovat hanskassa, hän naurahtaa.

Oman erityispiirteensä finaalille tuo se, että kisa-areenalta eli Euran kentältä puuttuvat hyppytelineet ja patjat tuodaan lähipaikkakuntien kentiltä.

– Se on aiheuttanut pieniä logistista säätöä, mutta muuten ei ole ollut mitään ongelmia.

Majoituskouluilla on Puumalaisen mukaan kipinää ja vilskettä, sillä niissä yöpyy viisi seuraa ja yhteensä 220 henkeä.

Järjestävä seura lähtee Puumalaisen mukaan kamppailemaan finaalissa kärkisijoituksista.

– Jos viiden joukkoon päästään, niin ollaan tyytyväisiä, hän vakuuttaa.

Eurassa järjestettävä finaali päättyy klo 16, jotta kaikki Ruotsi-otteluun haluavat ehtivät ajamaan Turkuun ja hyppäämään iltalaivaan.

– Seuracupissa ja Ruotsi-ottelussa on samankaltaista yhteisöllisyyttä. Kun aikataulu ja finaalin sijainti mahdollistivat tällaisen kombinaation tekemisen, halusimme tarjota siihen mahdollisuuden, Puumalainen toteaa.

Luvassa hyvää säätä

Mega-sarjan finaali kilpaillaan huomenna Alajärvellä. Seuran yleisurheilujaoston jäsen Leena Kivikangas odottaa kisapäivää hyvissä tunnelmissa.

– Huomenna ei ainakaan sada! Luvassa on kaikin puolin hieno kisapäivä. Peruutuksia ei ole tullut, joten mukana on kaikki 16 joukkuetta. Vain yksi seura majoittuu paikan päällä, mutta ruokailupaketteja on myyty siitä huolimatta todella hyvin.

Alajärven Ankkurit järjestää finaalin nyt toista kertaa. Edellisellä kerralla isännät sijoittuvat upeasti toiseksi.

– Tämänvuotisella, nuorella joukkueella haemme lähinnä kokemusta tapahtumasta. Korkeampia sijoitustavoitteita asetamme vasta tuleville vuosille.

Järjestelyt rutiinilla

Giga-sarjan finaalia isännöi Vammalan Seudun Voima. Yleisurheilijaoston puheenjohtaja Mikko Viitamaa kertoo kisajärjestelyiden sujuvan rutiinilla.

– Kaikki on hyvällä mallilla. Toimitsijoita on vielä haettu muutamiin lajeihin, mutta paketti alkaa olla kasassa. Peruutuksia ei ole tullut, joten kaikki 16 joukkuetta ovat huomenna mukana.

Viitamaan mukaan järjestävälle seuran joukkueessa on muutamia viime hetken poisjääntejä.

– Tavoitteenamme on parantaa viime vuoden 8. sijaa, hän aprikoi.

Yllättäjien vuoro?

Espoon Tapioiden Esko Kuhalla on edessään 10. Seuracupin finaali ja ensimmäinen, jota hän on itse järjestämässä.

– Pientä tekemistä vielä on, niin kuin yleensä kisojen aattona. On mukavaa päästä järjestämään Seuracupin finaalia, kun niin monesti on jo ollut katsomassa muiden tekemiä tapahtumia. Meidän finaalimme puitteet ovat kohdillaan, sillä Leppävaaran kenttä on mainio kisa-areena, Kuha sanoo.

Kuha arvelee finaalista tulevan erittäin mielenkiintoinen, sillä piirikisojen pistekilpailussa kymmenen parhaan joukossa oli muutamia uusia nimiä.

– Keski-Uudenmaan Yleisurheilu, Savonlinnan Riento ja Porin Yleisurheilu voivat yllättää monet perinteisistä kärkiseuroista.

Järjestävän seuran joukkueelle hän uumoilee sijoitusta kärkikahinoissa.

– Olemme olleet vuodesta 2007 lähtien finaalissa kuuden parhaan joukossa. Siitä ei tingitä nytkään, Kuha vakuuttaa.

Seuracup-finaaleiden tulokset päivittyvät sivulle: http://live.tuloslista.com/

Lisätietoja:

Mika Tyrkkö
Aluepäällikkö
044 2576169