Toimitsijapolulla Marjo Holopainen: ”Annan mielelläni takaisin”

Kun Joensuussa on yleisurheilukisat, Marjo Holopaisen näkee suurella todennäköisyydellä pituushypyn ja kolmiloikan suorituspaikalla. Siellä Holopainen on osaltaan mahdollistanut kilpailutapahtumien toteuttamista siitä lähtien, kun hän hänen poikansa Aatu alkoi käydä kilpailuissa 9 vuotta sitten.

– Kun Aatu alkoi käydä 8-vuotiaana kilpailuissa, siellä kaivattiin selvästi lisää toimitsijoita. Oli tapana, että nuorimpien urheilijoiden vanhemmat lähtisivät toimintaan mukaan, jos olivat kiinnostuneita. Minulle se sopi, kun kuitenkin kuskasin ja tykkäsin olla katsomassa harkkoja ja kisoja. Ajattelin, että miksipä en saisi kaksi kärpästä yhdellä iskulla, Holopainen muistelee alkuaan.

Joensuun Kataja teki mukaantulon helpoksi, sillä seura järjesti toimitsijakoulutuksia. Niissä käytiin läpi kaikki kenttä- ja juoksulajit, mikä antoi toimitsijoille valmiuden toimimaan lajissa kuin lajissa. Kataja on aktiivinen kisajärjestäjä, joten Holopaisella on vuosien varrella riittänyt toimitsijatehtäviä todella paljon.

– Ei taida kovin monia kisoja Joensuussa olla ollut missä en olisi ollut mukana, hän sanoo hymyillen.

Holopaiselle hiekkalaatikkolajeissa toimitsijana olo on ollut ”mielenkiintoista ja ihanaa”. Toimitsija näkee kilpailut ytimestä, todella lähellä urheilijoita.

– Se on tosi kivaa. Samoin kun tietää, miten paljon urheiluharrastus antaa lapselleni, annan itse mielelläni takaisin. Autan miten pystyn ja takaan tällä tavoin, että homma toimii ja lapsilla sekä nuorilla on mahdollisuus harrastaa. Meillä on tosi lämmin ja hyvä porukka, olemme vähän kuin yhtä isoa perhettä.

– Omaan työhöni tämä on tosi mielenkiintoista ja tervetullutta vastapainoa. Itse päivätyöni teen tietokoneen takana, on kiva päästä liikkumaan ja näkemään ihmisiä. Työ on enemmän itsekseen puurtamista, mutta tässä pääsee ihmisten kanssa tekemisiin.

Holopainen on innostunut myös siitä, että toimitsijapolullakin etenemismahdollisuuksia on kiinnostuksen mukaan.

– Olen vähän sellainen, että siitä mistä innostunut, siinä mennään maaliin asti. Tavoitteena olisi edetä ja saada kansainvälisiin arvokisoihin asti koulutuksia. Olen päässyt kasvamaan tekemisen mukana. Kannustan kaikkia muitakin tulemaan mukaan, uusia innokkaita tarvitaan aina mukaan. Täällä Kataja järjestää hyvin koulutuksia, joiden kautta pääsee ottamaan ensimmäisiä steppejä. Tervetuloa vaan kaikki mukaan, Holopainen kannustaa.

Holopaisen toimitsijapolulle innoittanut poika Aatu Holopainen on edennyt kolmiloikkaajana jo nuorten SM-hallien kultamitalistiksi sarjassaan. Äiti on luonnollisesti seurannut jo viisivuotiaana yleisurheilun aloittaneen poikansa harrastusta ilolla.

– Mielenkiintoista on ollut. Tässä pääsemme yhdessä harrastamaan, Holopainen sanoo.

Toimitsijapolulla-sarjassa nostetaan esiin lasten ja nuorten urheilun tärkeitä taustatoimijoita eri seuroista.