Selkävaivojen talttuminen mahdollisti Leveelahden paluun mitalikantaan: Ihan uskomaton fiilis

Puhelin täyttyi viesteistä ja jokunen onnenkyynel vierähti samalla, kun Helena Leveelahti sulatteli Tallinnassa heitettyä alle 23-vuotiaiden kiekonheiton EM-hopeaa. Se heltisi omalla ennätyksellä 57,09.

– Illan paras oli hetki automatka takaisin hotellille. Siinä alkoi tajuta, että tällainen tulee kaulaan, Leveelahti muisteli finaali-iltaa lauantaisen palkintojenjaon jälkeen.

– Siinä samalla alkoi tulla niitä iloisia itkun kyyneleitä. Se oli ihan uskomaton fiilis. Kaikki ne kauden 2019 jutut vaan hävisivät. Se oli suuri helpotus, että tämä onnistui näin hyvin.

Kauden 2019 jutuilla Leveelahti viittasi selkävaivoihin, joiden kanssa hän tuskaili viime ja toissa vuonna.

– Selkä oli 2019 todella kipeä. Se häiritsi treenaamista ja ihan olemistakin. Selkään iski suojakramppeja treenaamisesta ja kisoissa, kuten Kalevan kisoissa 2019, Leveelahti muistelee.

– Ne vaikuttivat vielä pari kertaa viime talven hallikaudellakin, mutta nyt selkä on saatu fysioterapeutti Peter Halénin hyvillä jumpilla kuntoon. Tämän kesän se on ollut tosi hyvässä kunnossa.

Kiekonheiton EM-mitalistit: Ranskan Amanda Ngandu-Ntumba, Hollannin Jorinde Van Klinken ja Helena Leveelahti

Mäkinen: Isoin muutos laadun paraneminen harjoituksissa 

Tallinnan kilpailussa Leveelahti palasi yli 56 metrin heittoihin ensi kertaa sitten vuoden 2018, kun hän heitti Tampereella alle 20-vuotiaiden MM-hopean. Leveelahden mukaan taustalla on selkävaivojen poistuminen, joka on mahdollistanut tehokkaan harjoittelun.

– Nyt kroppa on ollut siinä kunnossa, että pystyy heittämään ja saa heitossa tehoa irti, eikä tarvitse pelätä selän puolesta, Leveelahti sanoo.

Valmentaja Anssi Mäkinen näkee, että taustalla on myös Leveelahden syventynyt ote omaan harjoitteluun.

– Isoin muutos on ollut tekemisen laadun paraneminen harjoituksissa. Kun pitää treenata kovaa ja on kova viikko, urheilija on siihen valmiina, eli hän on täysillä mukana prosessissa ja silloin harjoitusärsykkeen vaihtelu alkaa toimia, Mäkinen sanoo.

Mäkinen uskoo, että Tallinnassa märästä ringistä heitettyä ennätystä on varaa parantaa vielä kuluvalla kaudella.

– Helenan karsintaheitot olivat huonoja, mutta finaalissa hän heitti hyvin. Finaalissa rinki oli märkä, mutta se ei haitannut, kun pitoa oli. Kisan aikana ei kuitenkaan ollut tuulia, eli tuohon kun lisätään vähän virtausta ja heitto on jengoillaan, metri-puolitoista on mahdollista parantaa, Mäkinen arvioi.

– Ajattelin, että mitaliin on mahdollisuudet, mutta lähdin hakemaan viidettä sijaa. Se oli sellainen realistinen sijoitus, mutta yläkanttiin se meni, Helena Leveelahti totesi EM-finaalista.

Tampereella mestaruus tavoitteena

EM-kilpailun jälkeen Leveelahdella on edessä treenijakso, jolla rakennetaan virettä syyskesän kisoihin kuten Turun 22-vuotiaiden SM-kisoihin ja ennen kaikkea elokuisiin Tampereen Kalevan kisoihin ja syyskuun Tukholman Ruotsi-otteluun.

Virtain Urheilijoita edustavalla Leveelahdella on Kalevan kisoista palkintokaapissa hopea ja pronssi. Nyt ajatuksissa välkkyy jo hyvä taisto mestaruudesta kahdet edelliset Kalevan kisat voittaneen Salla Sipposen kanssa Tampereen Ratinassa.

– Olen siitä jo Sallalle sanonutkin, että pidä varasi. Kilpasiskoa ei saa päästää liian helpolla, Leveelahti veistelee hymy huulessa.