Riisuttu Timanttiliiga käyntiin elokuussa, pisteitä ei lasketa, finaali jäi pois

Yleisurheilun Timanttiliiga julkaisi alustavan kisakalenterin, joka alkaa elokuun 14. päivä Monacosta ja päättyy lokakuun 17. päivä Kiinassa kilpailuun, jonka isäntäkaupunki on yhä avoin. Ennen elokuuta kilpaillaan vain 11. kesäkuuta Oslon Bislettillä showhenkinen taisto.

Liiga poikkeaa monella tapaa aiemmasta käytännöstä koronapandemian luoman tilanteen takia. Liigassa ei tänä vuonna jaeta pisteitä, kisoissa ei ole etukäteen yhdessä sovittua lajiohjelmaa, eikä liiga huipennu finaaliin.

Alustavassa kalenterissa olevat kilpailut voivat itse päättää missä muodossa ja millä lajiohjelmalla kilpailunsa järjestävät.  Kunkin kilpailun tulee kuitenkin julkaista lajiohjelma ja kilpailun formaatti kaksi kuukautta ennen kilpailua.

Timanttiliigan kisojen formaatti riippuu pitkälle siitä millaisia koronapandemiaan liittyviä viranomaismääräyksiä kilpailua järjestävässä maassa kilpailun aikana on voimassa.

Liigan finaalin piti olla Zürichissä, mutta siellä ei tänä vuonna liigan kilpailua järjestetä. Zürich sai sen sijaan oikeudet isännöidä vuosien 2021 ja 2022 finaaleja. Myös Marokon Rabatin sekä Lontoon kilpailut on tältä vuodelta peruttu.

Timanttiliiga ja Continental Tour 2020 (alustava):

Elokuu:

11.8. Turku, Continental Tour Gold

14.8. Monaco, Timanttiliiga

16.8. Gateshead, Timanttiliiga

20.8. Szekesfehervar, Continental Tour Gold

23.8. Tukholma, Timanttiliiga

Syyskuu:

2.9. Lausanne, Timanttiliiga

4.9. Bryssel, Timanttiliiga

6.9. Pariisi (epävarma), Timanttiliiga

6.9. Sleesia, Continental Tour Gold

8.9. Ostrava, Continental Tour Gold

15.9. Zagreb, Continental Tour Gold

17.9. Rooma/Napoli, Timanttiliiga

19.9. Shanghai, Timanttiliiga

26.9. Nairobi, Continental Tour Gold

Lokakuu:

4.10. Eugene, Timanttiliiga

9.10. Doha, Timanttiliiga

17.10. Puolimaratonin MM-kilpailut

17.10. Kiina (kisapaikka avoin) Timanttiliiga