Powell opasti Lempäälässä: ”Rennosti, keskity ja opi kimmahtamaan” –  ME:n kesto ihmetyttää: ”Kyllä jonkun olisi pitänyt se rikkoa jo”

– Jos pituushypyn maailmanennätysmies sanoo, että sinä olet hyvä, niin täytyyhän sinun olla, Mike Powell kannusti ohjatessaan nuoria hyppääjiä Hyppykarnevaaleilla Lempäälän Hakkarin kentällä.

Powell, 58, on aktiiviuransa jälkeen tehnyt erilaisia valmennustöitä, joka näkyi Hyppykarnevaalien rennon napakassa otteessa. Eikä Powell ujostellut, kun nuorilta tuli harjoitteen aluksi pyyntö, että näytä sinä ensin.

Powellin ohjeissa nuorille korostuivat rentous, tekemiseen keskittyminen ja ponnistuksen ymmärtäminen.

– Ponnistus ei ole sitä, että lyödään jalka lankulle, vaan että sieltä kimmahdetaan vaparin voimalla ja sen ohjaamana ylöspäin, Powell opasti ja näytti mallia.

– Tärkeintä pituushypyssä on saada vauhti säilymään, kun ilmalento alkaa.

– Harjoittelemisen pitää olla hauskaa. Se auttaa se kestämään kovat treenit, Mike Powell muistutti.

Viha muuttui ystävyydeksi

Powellin oman uran tähtihetki oli maailmanennätys 895 ja mestaruus Tokion MM-kilpailuissa 31 vuotta sitten. Ennätys syntyi loisteliaassa kilpailussa, jossa urallaan 17 olympia- ja MM-kultaa voittanut pituushyppääjä ja pikajuoksija Carl Lewis oli toinen kaikkien aikojen toiseksi parhaalla tuloksella 891.

Powell näkee, että kilpailu Lewisiä vastaan oli hänen menestyksensä katalysaattori.

– Se, että jahtasin Lewisiä teki minulle kehityksen helpommaksi. Hän oli minulle ”jänis”. Vihasin häntä ja se teki kaiken vielä helpommaksi, Powell muisteli.

Nyttemmin ”viha” on sulanut ystävyydeksi.

– Kun sanoin, että vihasin Lewisiä, se tarkoittaa, että tein hänestä itselleni vihollisen. Nyt olemme hyviä ystäviä ja aina kun tapaamme hän ottaa ME:n puheeksi. Hän olisin todella halunnut sen. Siihen minä totean vain, että Carl, sinulla on 9 olympiakultaa ja minulla on vain tämä, Powell muistelee.

– Kiinnostava kokemus. Nautin siitä ja erityisesti kiinnosti ponnistuksen tekniikka ja mitä Mike siitä opetti. Ettei riitä, että lyö jalkaa maahan, kuvassa ponnistava Pyry Nieminen kertaili Mike Powellin treenisession oppeja.

”Olin siinä hypyssä niin korkealla, että se yllätti”

Tokion MM-kilpailuissa Powell ja Lewis liikkuvat vauhdinjuoksussa yli 11 metriä sekunnissa, Lewis hieman kovempaa. Mutta Powell karkasi taivaalle selvästi korkeammassa kulmassa, mikä oli hänen vahvuutensa.

– Minä olin koripalloilija ennen yleisurheilijaksi tuloa ja sitä kautta ”hyppääjä”. Carl taas oli nopea juoksija, joka oppi hyppytekniikan, Powell sanoo.

Samaan hengenvetoon Powell muistuttaa, että urallaan parikymmentä kertaa 860 ponnistaneen Lewisin tasaisuus oli aivan toista luokkaa kuin hänellä.

– Lewis olisi saanut ME:n, jos hän olisi hypännyt pituutta enemmän. Mutta hän juoksi 100 ja 200 metriä ja viestejä ja hyppäsi pituutta vain nelisen kertaa vuodessa ja minä parikymmentä kertaa, Powell sanoo.

Vuonna 1992 Powell ponnisti 4,4 metriä sekunnissa hönkineessä myötätuulessa ja Sestrieren vuoristoilmassa 899. Hän kokee, että olisi voinut hypätä pidemmälle myös ennätyskelpoisissa oloissa, esimerkiksi Tokion ME-hypyssään. Siihen jäi korjattavaa nimenomaan alastulossa.

– Olin siinä hypyssä niin korkealla, että se yllätti. En osannut varautua hypyn korkeuteen ja aloin kääntyä sivuttain jo ılmassa, Powell muisteli.

Tästä se lähtee. Mike Powell ja viimeisten askelten rytmitys.

”Kyllä jonkun olisi pitänyt se rikkoa jo ”

Omasta menestyksestään Powell jakaa kiitosta myös valmentajalleen Randy Huntingtonille, joka Powellin mukaan toi hänen harjoittelunsa tueksi tieteellistä faktaa.

– Kun tavattiin ensimmäisen kerran, Randy sanoi, että olet neljän vuoden päästä ME:n haltija. Minusta se kuulosti hyvältä, Powell hymyilee muistolle.

– Randy toi harjoitteluun tietoa. Minulla oli intoa ja halua kehittyä.

Tokion MM-kilpailuissa Powell rikkoi Bob Beamonin ME.n, joka ehti 23-vuotiaaksi. Powellin oma ennätys on nyt 31-vuotias eikä Powell toivo sille pitkää ikää, vaikka onkin ylpeä ennätyksestään.

– Kyllä jonkun olisi pitänyt se jo rikkoa. En minä niin hyvä ollut. Se on eri asia, jos olisin hypännyt  920, Powell hymyilee.

– Minä nautin siitä, että pääsen nyt Kansainvälisen yleisurheiluliiton lähettiläänä näkemään kisoja, kuten Eugenen MM-kisat ja nuorten MM-kisat Calissa, Mike Powell sanoo.

Mutta kuka ME:n rikkoisi?

– On ollut hyppääjiä kuten Iván Pedroso, Irving Saladino, Dwight Phillips, Juan Miguel Echevarría ja Tajay Gayle, joilla kaikilla olisi tai olisi ollut siihen edellytyksiä. Kuten Lewisillä ja Larry Myricksillä, joiden kanssa minä kilpailin. Vaikeus on saada onnistumaan kilpailussa ja oikeissa olosuhteissa, Powell miettii.

Entä kuka on suosikkisi Eugenen MM-kilpailuissa?

– Minä laittaisin rahani Miltiádis Tentógloulle. Hän pystyy hyppäämään yli 860:n, Powell arvioi.

– Oli aika mielenkiintoista, että Mike pyrki tekemään kaikki nuo harjoitteet niin rennosti, kuvan Julius Anttola ruoti Mike Powellin session antia.

Mike Powell kilpailee ensi viikolla Tampereella World Masters Athleticsin MM-kilpailuissa.