Nestlé Healthy Kids -iltapäiväkerhot liikuttavat tuhansia lapsia

Lapset ja nuoret

Vauhdikkaat Nestlé Healthy Kids -iltapäiväkerhot kannustavat tuhansia lapsia liikkumaan eri puolilla Suomea. Suuren suosion saavuttaneet kerhot jatkuvat jo neljättä vuotta. Tänä vuonna reippaillaan 20 paikkakunnalla kevään ja syksyn aikana.  

Nestlé Healthy Kids on Nestlén ja Suomen Urheiluliiton yhteistyöohjelma. Ohjelmassa alakoululaiset osallistuvat iltapäiväkerhoihin, joissa opetellaan liikunnan perustaitoja: hyppäämistä, heittämistä ja juoksemista yleisurheilun keinoin. Lisäksi lapset saavat tietoa terveellisestä ruokavaliosta UKK-instituutin Terve koululainen -hankkeen suunnittelemista toiminnallisista tuokioista.

– On hienoa jatkaa hanketta, jolle jokainen viime vuoden ohjaaja koki olevan kysyntää omalla paikkakunnallaan. Paikallisista urheiluseuroista tulevat ohjaajat pystyvät hyödyntämään kerho-sisältöjä, materiaaleja ja ohjelmasta opittua myös muussa seuransa ohjaustoiminnassa, kertoo Suomen Urheiluliiton projektipäällikkö Tiina Haapanen.

Viime vuonna Nestlé Healthy Kids -ohjelma liikutti noin 10 000:ta 6−12-vuotiasta lasta yhteensä noin 4 000 tuntia. Iltapäiväkerhojen lisäksi kouluilla järjestettiin luokkien välinen Aktiivisuushaaste-kilpailu, jossa koululaiset mittelevät siitä, mikä on aktiivisin luokka terveyttä edistävissä arkihaasteissa. Haastekilpailuun osallistui luokkia yhteensä 46 koulusta. Yhteistyöohjelma on näin liikuttanut kolmen vuoden aikana yhteensä 57 kerhossa jo melkein 30 000 alakoululaista.

UKK-instituutti on selvittänyt Nestlén ja Suomen Urheiluliiton pyynnöstä kahtena vuonna lasten liikunta- ja ravintotottumuksia sekä heidän arvioitaan omista taidoistaan ja niiden muutoksista iltapäiväkerhojen alussa ja lopussa tehtävien kyselyjen avulla. Lapset kokivat, että heidän liikuntataitonsa kehittyivät kerhon aikana. Kolme neljästä kyselyyn vastanneesta lapsesta oli kiinnostunut lisäämään liikuntaa ja lähes kaikki halusivat jatkaa iltapäiväkerhossa myös tulevaisuudessa, jos se on mahdollista.

Lisää liikettä alakoululaisille kouluympäristössä

Suositusten mukaan suomalaisten kouluikäisten lasten ja nuorten tulisi terveytensä kannalta liikkua päivittäin vähintään 1−2 tuntia monipuolisesti ja ikään sopivalla tavalla. Tuoreet objektiiviset mittaukset ovat osoittaneet, että vain pieni osa suomalaisista lapsista ja nuorista yltää suositusten mukaisiin liikuntamääriin. Koululaisten arkeen tarvitaankin monipuolisia ja helposti toteutettavia mahdollisuuksia lisätä liikkumista ja vähentää paikallaanoloa. Vähän liikkuville lapsille liikunnan lisääminen koulupäiviin ja koulujen yhteydessä järjestettävä kerhotoiminta on erityisen tärkeää.

– Nestlé Healthy Kids saa jälleen ison joukon koululaisia liikkeelle ja opastaa terveellisen syömisen keskeisissä teemoissa. Yleisurheilussa yhdistyvät hyppääminen, heittäminen ja juokseminen ovat perustaitoja kaikessa liikunnassa. Ne luovat hyvää pohjaa liikunnalliseen elämäntapaan, sanoo Suomen Urheiluliiton seurapalvelujohtaja Harri Aalto.

Lisätietoa:

https://www.yleisurheilu.fi/lapset-ja-nuoret/koulu/iltapaivakerho-koulussa

Suomen Urheiluliitto, seurapalvelujohtaja Harri Aalto, harri.aalto@sul.fi

UKK-instituutti, suunnittelija Raija Oksanen, raija.L.oksanen@uta.fi

Suomen Nestlé, viestintäpäällikkö Anu-Maaria Vaalama, p. 010 39 51 483,

Fyysisen aktiivisuuden suositus kouluikäisille, 2008
Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa. LIITU-tutkimuksen tuloksia 2016.