N4HK-kerhot liikuttivat poikkeusvuotenakin: Iltapäivätoiminnan merkitys on korostunut entisestään

Poikkeuksellisena vuotenakin Nestlé For Healthier Kids -iltapäiväkerhot liikuttivat ja antoivat vinkkejä terveelliseen ravintoon 20 paikkakunnalla. Nestlén ja Suomen Urheiluliiton yhteistyön tarjoaman iltapäiväohjelman merkitys korostui entisestään koronaepidemian sävyttämänä vuotena. Kerhot keräsivät kaikkiaan noin 800 osallistujaa.

– Koulupäivän jälkeen järjestetty ohjattu ja turvallinen liikuntarupeama oli tämmöisenä poikkeusvuonna enemmän kuin tarpeellinen. Vastikään tullut tutkimus toi esille myös sen, että lasten liikunta on korona-aikaan vähentynyt. Lisäksi seuratoiminta on joutunut rajoitusten ja osalla alueista osallistumispelkojen vuoksi vähille, joten aktiivinen koulupäivä ja iltapäivätoiminnan merkitys on korostunut entisestään, aluepäällikkö Ilpo Koponen Suomen Urheiluliitosta sanoo.

Iltapäiväkerhojen selkeät teemat ovat innostaneet lapsia liikkumaan koulupäivän jälkeen myös vapaa-ajalla.

– Liikuntaradoissa on paljon ideoita, joita voi kokeilla kotioloissakin. Liikuntavinkit ja ravintovartit ovat toteutettu lapsilähtöisesti ja uskon, että niistä jää lasten muistiin monia käytännön juttuja arkeen, Koponen sanoo.

Korona-aika toi toimintaan sävynsä syksyllä myös siinä, että kerhoja pidettiin syksyllä mahdollisimman pitkään ulkona.

– Tämä ollut yksi tämän vuoden erityispiirre kerhotoiminnassa ja antaa lapsille ja perheille virikkeen luonnollisen liikunnan korostamiseen arjessakin, Koponen sanoo.

Nestlé For Healthier Kids -kerhojen toteutusmallit, liikuntaradat ja ravinto-ohjeet on otettu hyvin vastaan, ja ne ovat hyvin hyödynnettävissä myös seuratoiminnassa. Hyvinkään Seudun Urheilijat puolestaan on yksi esimerkki seurasta, jolla on kokemusta myös siitä, että Nestlé For Healthier Kids -kerho innostuttaa tulemaan seuratoimintaan mukaan.

– Meillä oli kymmenen kerholaista, joista yksi innostui enemmän ja aloitti harrastamaan. Näen kerhon tosi hyvänä konseptina, jossa saa kunnon kokeilusetin yleisurheilusta. Tykkäsin itse kovasti, ja sitä kehuttiin, sanoo Mirka Tuisku HSU:sta.

Hän kokee kerhosisällön olevan hyvä matalan kynnyksen toiminnaksi.

– Mielellään teemme uudestaankin, Tuisku sanoo.

Nestlé for Healthier Kids on kansainvälinen ohjelma, jossa Nestlé tekee kaikkensa auttaakseen vanhempia kasvattamaan terveitä ja hyvinvoivia lapsia liikunnan ja paremman ravinnon avulla.

– Vuonna 2019 autoimme 27,2 miljoonaa lasta 85 maassa. Pohjoismaissa järjestämme urheilukerhoja yhteistyössä kansallisten yleisurheiluliittojen kanssa Norjassa, Suomessa ja Ruotsissa. Tuotteitamme kehitämme vähentämällä niiden sisältämän sokerin ja suolan määrää. Tämä vuosi on ollut erikoinen, sillä koronapandemia on pakottanut meidät ajattelemaan uudella tavalla. Olemme siirtäneet osan toimistamme verkkoon ja tehneet innostavia videoita näyttääksemme, että kotonakin pystyy tekemään paljon, Nestlén Pohjoismaiden ravitsemus, terveys- ja hyvinvointipäällikkö Per Frank sanoo.