Mico Lampinen kaivoi mainion taisteluvireen ja paransi vajaat kaksi metriä kiekonheiton ennätystään Yhdysvaltain yliopistosarjan mestaruuskisoissa Eugenessa Oregonissa.
Lampinen heitti kolmannellaan ennätyksensä ja kesän kotimaisen kärkituloksen 61,89, jolla hän oli kahdeksas. Aiempi oma ennätys oli hiljattain Fayettevillessä heitetty 60,04.
Suomalainen on viimeksi heittänyt pidemmälle 2014, kun Jouni Waldén heitti 61,95. Tuloksellaan Lampinen menee Suomen 22-vuotiaiden kaikkien aikojen tilastossa neljänneksi.
Kolmas heitto sinetöi Lampiselle paikan kilpailun viimeisille kierroksille.
– Läksin siitä ajatuksesta, että voi olla, että 60 metriä pitää heittää, että viimeiselle kierrokselle pääsee. Sitten kävi ilmi, ettei se olisi edes riittänyt. Oli aika historiallisen kovatasoinen toi finaaliin pääsy, kahdeksantena ja viimeisenä jatkoon mennyt Lampinen sanoi.
Valmentaja arvioi, että ennätysheitossa oli tarpeet pidemmälle
Lampisen sarja kilpailussa oli: 56,07, 59,91, 61,89, 59,30, X ja X.
– Lämmittelyheitot olivat ihan hyvät, mutta kisassa ensimmäinen heitto meni plörinäksi. Kiekko lähti tosi huonosti kädestä. Tokalla pistin heittoon selkeästi enemmän paukkuja, mutta siinäkään ei ollut kehumista, miten kiekko lähti käsistä, Lampinen kertaili.
– Kolmannessa piti lähteä ajatuksesta, että pistetään enkka uusiksi, että pääsee viimeisille kierroksille. Se oli muuten hyvä heitto, mutta irtosi kädestä aikaisin. Koutsi (Martin Maric) sanoi kisan jälkeen, että jos kiekko ei olisi lähtenyt hieman aikaisin kädestä, niin että olisin saanut painettua sen keskelle, se olisi ollut päälle 64-metrinen.
Kolmella viimeisellä heitolla Lampinen haki vimmatusti pitkää heittoa, mutta ei onnistunut.
– Kiekko on teknisesti herkkä laji. Siinä kun lähtee heittämään kovaa, varmuus kärsii. Neljäs heitto lähti taivaan tuuliin ja kuudes meni yli sektorin. En muista mitä viidennessä kävi, mutta ei sekään hyvin lähtenyt, Lampinen tuumi.
Kilpailun voitti jamaikalainen olympiafinalisti Ralford Mullings, joka heitti 65,81. Lampisen kanssa USC:n (Univercity of Southern California) joukkueessa kilpaileva Jamaikan Racquil Broderick oli toinen ennätyksellään 64,15.
Kausi jatkuu Kuortaneella juhannuksena
Lampisen ensimmäinen kausi USC:n joukkueessa Los Angelesissa sujui mainiosti. Moukarissa ja kiekossa ennätykset ovat nyt 69,89 ja 61,89.
– Ei parane moittia. Tämä oli ensimmäinen kausi miesten moukarilla ja ennätys on 11 senttiä vajaa 70 metriä. Kiekossa on viime kaudesta ennätykseen tullut jo tässä vaiheessa kolme metriä lisää, eikä tuo ollut mikään nappiheitto, Lampinen viittasi ennätysheittoonsa.
– Tietysti olisi ollut kiva saada 70 metriä rikki moukarilla jo täällä. Olisi ollut kiva myös heittää kiekkoa ainakin puoli metriä pidemmälle. Sillä olisi mennyt rikki koulun Freshman-ennätys, mutta olen ihan tyytyväinen ja kilpailut jatkuvat Suomessa.
Lampinen kilpailee seuraavaksi juhannuksena Kuortaneella, jossa hän heittää kiekkoa.
Pikajuoksuissa huippuvauhtia: Ajayi 9,72, Reid 19,63, Ogazi 43,38, Tharp 12,90
NCAA:n mestaruuskisojen kolmannen kisapäivän muissa lajeissa Nigeria Kanyinsola Ajayi voitti 100 metriä myötätuulessa (+ 2,2 m/s) huippuajalla 9,72. Caymansaarten Jaiden Reid oli toinen ajalla 9,82 ja voitti 200 metriä ennätyksellään 19,63 (+ 1,5 m/s). Aiempi oli 20,01.
400 metrillä Nigerian Samuel Ogazi vei voiton kauden kärkiajalla ja ennätyksellään 43,38 jolla hän menee kaikkien aikojen maailmantilastossa neljänneksi. Yhdysvaltain 19-vuotias Jonathan Simms oli toinen ennätyksellään ja ikäluokkansa kaikkien aikojen kakkosajalla 43,92. Edellä on vain Yhdysvaltain Steve Lewisin 1988 juoksema 43,87.
110 metrin aitojen ME:n 12,75 välierissä juossut Yhdysvaltain Ja’Kobe Tharp juoksi finaalin voittoon huippuajalla 12,90 (-0,2 m/s)-
Tuloksia
Eugene, Oregon, USA:
Yhdysvaltain yliopistosarjan NCAA:n mestaruuskilpailut 3. kilpailupäivä:
Miehet, 100 m (+2,2) : 1) Kayinsola Ajayi Nigeria 9,72w, 2) Jaiden Reid Caymansaaret 9,82w, 3) Jelani Watkins USA 9,87, 4) Davonte Howell Caymansaaret 9,88, 5) Edward Osei-Nketia Australia 9,95, 6) Mustapha Bokpin Ghana 9,99, 7) Mason Lawyer USA 10,04, 8) Omari Lewis Trinidad ja Tobago 10,07, 9) Israel Sunday Okon Nigeria 10,12.
200 m(+1,5) : 1) Jaiden Reid Caymansaaret 19,63 kk, 2) Israel Sunday Okon Nigeria 19,99, 3) Trelee Banks-Rose USA 20,02, 4) Mustapha Bokpin Ghana 20,04, 5) T’Mars McCallum USA 20,09, 6) Edward Osei-Nketia Australia 20,19, 7) Ian Dossman USA 20,24, 8) Jordan Urrutia USA 20,33, 9) Mason Lawyer USA 20,34.
400 m: 1) Samuel Ogazi Nigeria 43,38 kk, 2) Jonathan Simms USA 43,92, 3) Sidi Njie USA 44,20, 4) Samuel Vessat Ranska 44,47, 5) Jordan Pierre USA 44,49, 6) Justin Braun USA 44,79, 7) Jaden Marchan Trinidad ja Tobago 44,87, 8) Amal Glasgow Saint Vincent ja Grenadiinit 45,14.
800 m: 1) Colin Sahlman USA 1.44,22, 2) Tyrice Taylor Jamaika 1.44,30, 3) Rivaldo Marshall Jamaika 1.44,93, 4) Allon Tatsunami Clay Japani 1.44,98, 5) Peter Narumbi Kenia 1.45,37, 6) Niko Schultz Puerto Rico 1.45,50, 7) Miles Brown USA 1.45,59, 8) Christian Jackson USA 1.45,63.
1500 m: 1) Simeon Birnbaum USA 3.36,05, 2) Trent McFarland USA 3.37,18, 3) Gary Martin USA 3.37,21, 4) Connor McCormick USA 3:37.27, 5) Matan Ivri Israel 3.37,41.
3000 m ej: 1) Geoffrey Kirwa Kenia 8.17,46, 2) Silas Kiptanui Kenia 8.18,20, 3) Kristian Imroth Iso-Britannia 8.20,91, 4) Collins Kipngok Kenia 8.22,80, 5) Benjamin Balázs USA 8.23,03.
110 m aj (-0,2) : 1) Ja’kobe Tharp USA 12,90, 2) Kendrick Smallwood USA 12,95, 3) Braxton Brann USA 13,07, 4) Jason Holmes-Williamson USA 13,16, 5) Bradley Franklin USA 13,19, 6) Demario Prince Jamaika 13,25, 7) Andre Korbmacher USA 13,30, 8) Matthew Sophia Hollanti 13,50.
400 m aj: 1) Vance Nilsson USA 48,06, 2) Ja’Qualon Scott USA 48,82, 3) Isaiah Taylor USA 49,03, 4) Marc Anthony Ibrahim Libanon 49,06, 5) Devin Nugent USA 49,50.
Korkeus: 1) Kimani Jack Iso-Britannia 228.
Kolmiloikka: 1) T. Selva Prabhu Intia 16,92 (+1,3).
Kiekko: 1) Ralford Mullings Jamaika 65,81, 2) Racquil Broderick Jamaika 64,15, 3) Vincent Ugwoke Nigeria 63,89, 4) Texas Tanner USA 63,75,…8) Mico Lampinen Suomi 61,89 (kkk).



