Jaakko Järvi tehtailee maratoneja liukuhihnalta – Amsterdamissa tilastokärki 2.19.07

Suomen miesten maratonin tämän vuoden tilastokärkeen ilmestyi kuin vaivihkaa täysin uusi nimi, Jaakko Järvi. Hän juoksi 18. lokakuuta Amsterdamissa ajan 2.19.07.

Huomiota herättää, että 31-vuotias espoolainen diplomi-insinööri ei ole edustanut mitään seuraa. Hän on myös juossut maratoneja tänä vuonna kuin liukuhihnalta. Tähän mennessä jo kahdeksan, viimeisimmän viime viikonlopulla Hollannin Den Haagissa aikaan 2.19.57 (artikkelikuva).

Sen lisäksi Järvi on juossut viisi puolimaratonia, parhaana elokuussa Iso-Britannian Larnessa syntynyt tulos 1.05.55.

Ensimmäinen Järven Tilastopajaan ilmestynyt tulos on viime vuoden syyskuulta, kun hän juoksi Prahassa 10 km aikaan 32.08.

Jaakko Järvi juoksi Amsterdamissa kauden kärkiajan 2.19.07.

– Minun ainut lahjani on juuri tuo määrän kestäminen. Toki suuri kiitos kuuluu myös nykykengille, Järvi kommentoi tiivistä kilpailutahtiaan.

Seura-asiatkin ovat Järven mukaan järjestymässä ensi kaudeksi. Tähtäin on ensisijaisesti maantiellä ja suurkaupunkien massamaratoneilla, mutta myös maantiejuoksun SM-kisat kiinnostavat, jos vain kalenteri antaa myöten.

Jaakko Järven maratonit 2026

26.4. Hampuri, Saksa: 31) 2.21.39

15.8. Turku: 1) 2.21.18

13.9. Tallinna, Viro: 4) 2.20.48

27.9. Berliini, Saksa: 81) 2.24.26

4.10. Köln, Saksa: 15) 2.28.13

11.10. München Saksa: 4) 2.28.11

18.10. Amsterdam, Hollanti: 44) 2.19.07

1.11. Den Haag, Hollanti: 7) 2.19.57

Kv. tuloksia

Den Haag, Hollanti 1.11.

Miehet, maraton: 1) Elija Kibet Kenia 2.09.04, 2) Joshua Kemboi Kenia 2.09.17, 3) Alex Mutai Uganda 2.10.10, … 7) Jaakko Järvi Suomi 2.19.57.

Toulouse, Ranska 1.11.

Miehet, Puolimaraton 2) Mustafe Muuse TuUL 1.04.10 (kkk).

Adelaide, Australia 31.10.

Naiset, 400 m: 1) Hannah Anderson HIFK 58,33.

Share post