Kosonen, Vanninen ja Lee tuplamestariksi, Porvarin SM-urakka alkoi pituusmestaruudella

Someron Esan Silja Kosonen hallitsi odotetusti 17-vuotiaiden moukaria SM-kilpailuissa Kankaanpäässä ja otti edellispäivänä tulleen kiekon mestaruuden jatkoksi päälajinsa kultaa tuloksella 67,48.

– Ihan hyviä heittoja, ehkä yritin vähän liikaa, Kosonen sanoi.

EYOF-kultamitalisti oli tulokseensa tyytyväinen, vaikkei teknisesti täysin tyytyväinen ollutkaan.

– Kiekko oli aika yllätys. En treenaa sitä ollenkaan. Valmentajani näki eilen ekan kerran, että heitän kiekkoa, Kosonen sanoi iloisena tuplamestarina.

Vanninen harmitteli tulostasoaan

Tuplamestariksi ylsi myös Tampereen Pyrinnön Saga Vanninen, joka hyppäsi ensin 16-vuotiaiden pituuden voittoon tuloksella 568 ja juoksi päivän päätteeksi 100 metrin aitojen voittoon ajalla 13,84. Aidoissa vastatuulta oli 1,5 metriä sekunnissa.

– Pituus oli tuloksellisesti tosi surkeaa, ei oikein lähtenyt mihinkään. Aidoissa aika surkea tulos, mutta mestaruus on täällä tärkein, Vanninen sanoi.

Hän voitti äskettäin EYOF-kilpailuissa kultaa ottelussa, ja tunsi kilpaillessaan jaloissaan vielä hieman Bakun rasitukset, vaikka muuten tunsikin olonsa palautuneeksi.

Vanninen olisi mieluusti kilpaillut vielä kolmannessa lajissa, mutta aikataulujen osalta hän ei löytänyt toimivaa ratkaisua.

Koskela omalla vedolla 2.13,85, Virtanen kiritaistossa Hakomäkeä vahvempi

Kalevan kisoissa 800 metrillä kahdeksanneksi juossut Kuivasjärven Auran Ronja Koskela lähti hakemaan kovaa aikaa 16-vuotiaiden 800 metrillä. Omalla vedolla juostu 2.13,85 kertoi Lappeenrannassa ennätyksensä 2.11,82 pinkoneelle juoksijalle hyvää.

– Piti juosta kova aika. Kalevan kisoissa juoksin paljon paremmin kuin nyt. Nyt olen tyytyväinen, että tuntui hyvältä vaikkei ollut peesiapua. Yleensä yksin juostuna minusta tuntuu aina tosi pahalta, nyt tuntui jopa ihan siedettävältä, sunnuntaina 400 metrin aidoissa kilpaileva Koskela sanoi.

17-vuotiaiden 800 metrillä Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Alisa Virtanen ja Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Veera Hakomäki kävivät odotetun tiukan mestaruuskamppailun, joka päättyi Virtasen eduksi ajalla 2.15,81.

– Painoin viimeisen 200 metriä niin kovaa kuin pääsin, Virtanen sanoi.

Missä vaiheessa olit varma, että Hakomäki pysyy takana?

– Vasta viimeisellä 30 metrillä, Virtanen sanoi.

Reisiluun rasitusmurtuman esiasteesta kesän kilpailukauteen kuntoutunut Virtanen kokee olevansa nousukunnossa. Kausi on antanut paljon.

– Olen tällä kaudella oppinut näitä taktiikkajuoksuja enemmän, ennen olen vetänyt aina itse. Sen puoleen ihan hyvä kausi ollut, kun olen oppinut uutta.

Leelle kaksi mestaruutta ja kaksi ennätystä

Helsingin Kisa-Veikkojen Benjamin Leestä tuli yksi Kankaanpään kisojen tuplamestareista, kun hän edellispäivän 400 metrin mestaruuden jatkoksi vei 16-vuotiaissa myös 800 metrillä kultaa. Edellispäivän tavoin myös toinen mestaruus tuli ennätyksellä, joka kasilla on nyt 1.56,14.

– Rankkaa. Eilen oli kolme starttia, jotenkin vaan pystyin vetämään hyvin. Tänään oli aika helppoa. Puhuimme Aleksin (hopealle juosseen Rajaniemen) kanssa, että lähdetään kovaa. Se toimi hyvin, ennätyksestään iloinnut Lee sanoi.

Porvari pituusmestariksi: ”Aika nappihyppy”

Hartolan Voiman monen lajin taitaja Eemil Porvari aloitti kolmen lajin urakkansa pituusmestaruudella. Hän hyppäsi 16-vuotiaiden kultaa ennätyksellään 667 ennen IF Drottin Adrian Björkgreniä.

– Eka hyppy (667) oli aika nappihyppy, viimeinen myös tosi hyvä, mutta pikkuisen yliastuttu. Muut hypyt eivät ehkä lantiosta oikein pitäneet, meinasivat mennä läpi, Porvari sanoi.

Hänelle pituus ja keihäs olivat viikonvaihteeseen selviä lajivalintoja, mutta kolmas aiheutti pohdintaa.

– Mietin, olisiko korkeus vai kolmiloikka vai joku muu. Päätin ottaa kolmiloikan. Jos saan viimeisenkin loikan pitämään ja ajoitukset kuntoon, voi mennä ihan pitkälle. Lahdessa pari viikkoa sitten hyppäsin ekan kisan melkein vuoteen, siitä jäi ainakin ihan hyvä fiilis, Porvari sanoi.

Veijola ennätyksen tuoneesta kilpailustaan: ”Sain enemmän vauhtia loppuun”

Hämeenlinnan Tarmon Joonatan Veijola paransi ennätystään viidellä sentillä ja vei 17-vuotiaiden korkeuden mestaruuden tuloksella 196.

– Oli hyvä fiilis, suurin osa meni ekalla yli. Ennätystä lähdin hakemaan, ja se tuli aika reilustikin. Sain enemmän vauhtia loppuun, hyppy nousi korkeammalle. Viime kisoissa on ollut tasaisia hyppyjä 190:n pintaan, nyt tuli se ennätys, jota on odoteltu, Veijola sanoi iloisena.

Tulokset

Livekuvaa kilpailuista

16- ja 17-vuotiaiden SM-kilpailut:
Kankaanpää:

2. kilpailupäivä, loppukilpailut:

16- ja 17-vuotiaiden SM-kilpailut:
Kankaanpää:

2. kilpailupäivä, loppukilpailut:

Naiset:
16-vuotiaat:
100m (-1,5): 1) Saga Vanninen TampPy 13,84, 2) Iina Holopainen HIFK 14,34, 3) Iida Verainen NousSu 15,04, 4) Aino Koskela RiihimKi 15,23, 5) Andrea Rönnskär IKFalken 15,45, 6) Anna Pyykkö OrivPo 15,52, 7) Ilana Onnela NaantLöy 15,54, 8) Eveliina Lehtola OulPy 21,25.
2000m esteet: 1) Vilma Pere EurRai 7.23,07, 2) Liisa Jalava TuUL 7.35,33, 3) Emilia Tala ViipU 7.40,85, 4) Saara Penttinen IisVi 8.04,27, 5) Hanna Kyösti HimU 8.11,23, 6) Ronja Haavisto NokU 8.11,97, 7) Maija Virtanen EurajVei 8.13,33, 8) Aino Tengvall RekRai 8.24,24, Emma Hietaranta LappUM DQ.
Korkeus: 1) Lotta Putkiranta EspTa 171, 2) Iina Holopainen HIFK 168, 3) Nea Luokkanen HimU 162, 4) Silja Arohonka SeinäjSU 162, 5) Saana Peura TervTe 159, 6) Aada Mikkilä SeinäjSU 159, 7) Saimi Lupala IFRaseb 159, 8) Janna Siegfrids VasaIS 155, 9) Victoria Lindberg IFSibboV 150, 10) Amanda Kulju IisVi 145, 11) Heljä Halonen MikkKV 140, Sanni Hirttiö PohjKoi NH.
Pituus: 1) Saga Vanninen TampPy 568, 2) Meeri Elomaa SeinäjSU, 3) Aada Mikkilä SeinäjSU 536, 4) Aino Koskela RiihimKi 535, 5) Tessa Moisio KaipVi 531, 6) Saana Peura TervTe 521, 7) Eveliina Lehtola OulPy 521, 8) Andrea Rönnskär IKFalken 513, 9) Anna Pyykkö OrivPo 513, 10) Piia Kalliomäki ÄänekU 511, 11) Pinja Ruoho LahdA 499, 12) Sofia Ylinen SeinäjSU 481.
Kuula: 1) Jessika Mursula TöysVe 14,99, 2) Oona Viljanen OrivPo 14,53, 3) Annukka Vainonen IitPy 13,84, 4) Vilma Räsänen ViitVie 13,69, 5) Tiia Matila KuortKu 13,24, 6) Johanna Tikkala IFKraft 13,21, 7) Gita Reinholm KarhKa 12,79, 8) Nellinoora Maunula HIFK 12,43, 9) Lotta Putkiranta EspTa 12,11, 10) Enni Aula PohjKoi 11,96, 11) Aino-Kaisa Sihvonen VirtU 11,85, 12) Sara Savikko RiihimKi 11,79, 13) Sara Korkeakoski SäkU 11,69, 14) Siiri Elomaa TampPy 11,61, 15) Kaisa Äijälä NousSu 11,34, 16) Henna Salminen TammRy 10,42, 17) Juulia Inkinen LahdA 10,33, 18) Veera Koskinen LahdA 10,20, 19) Laila Lehtinen HyvsU 9,72, 20) Liinu Jokela PernU 9,30, 21) Siiri Laukkanen TammRy 9,21, 22) Kerttu Valtonen EspTa 9,12, 23) Maria Juhala KanksLei 9,04.
Moukari: 1) Marika Virtanen SomE 58,48, 2) Aino-Kaisa Sihvonen VirtU 55,10, 3) Emmanuela Koomson IFLänken 53,53, 4) Aliisa Syväkoski KaustPV 53,00, 5) Jaana Leppinen KarijTa 52,86, 6) Amanda Kätkänaho TeuvRi 50,63, 7) Carolina Granö IKFalken 50,47, 8) Arlea Koskenniemi TampU 45,40, 9) Emma Backlund BorgåAk 44,51, 10) Henna Salminen TammRy 44,32, 11) Sara Savikko RiihimKi 43,91, 12) Senja Pantti BorgåAk 43,61, 13) Sini Tiussa ImU 40,73, 14) Anne Pynnönen HankasHa 40,20, 15) Tiia Matila KuortKu 39,69, 16) Henna Pirinen ParikkU 31,16, Nea Hirvonen RiihimKi NM, Petra Pikkarainen RiihimKi NM.
5000m kävely: 1) Heta Veikkola LapVi 25.13,70, 2) Eevi-Inkeri Tossavainen SavonlRie 26.05,09, 3) Essi Hietula TapE 27.50,85, 4) Helmi Köykkä RekRai 29.23,44, 5) Aava Sevonkari KerU 31.40,85, 6) Linnea Ellä KalVa 32.45,28, 7) Anna-Maj Vierikko RekRai 32.45,71, 8) Essi Urpalainen ImU 33.33,58, Ellen Seisto EspTa DNF.

17-vuotiaat:
100m aidat (-1,4): 1) Sonja Stång KuivAu 14,03, 2) Tanja Kokkonen LappUM 14,11, 3) Niina Karttunen SavonlRie 14,19, 4) Essi Vehmaa LappUM 14,22, 5) Emilia Kiiski JoensKa 14,65, 6) Wilma Jungar EsboIF 14,79, 7) Roosa Toivonen HKV 14,93, 8) Sani Rantalainen LappUM 15,91.
2000m esteet: 1) Pinja Kotinurmi LahdA 6.55,75, 2) Heljä-Viivi Unkila TuUL 7.14,97, 3) Lotta-Maria Maine LauttLu 7.22,49, 4) Veera Kontkanen JoensKa 7.44,74, 5) Kaisla Keiski GamlakIF 7.57,88, 6) Nelli Hiippavuori TuUL 7.58,56, 7) Katri Saavalainen SysmSi 8.20,30, 8) Kerttu Puranen LimNM 8.37,57.
Korkeus: 1) Venla Pulkkanen LahdA 171, 2) Neea Käyhkö SavonlRie 168, 3) Milka Riiali ImU 162, 4) Peppi Siirtola HKV 159, 5) Maiju Saukkosaari TampPy 159, 6) Essi Kärhä NurmijYU 155, 6) Wolferiina Mörönen TuUL 155, 8) Nea Kylmänen NurmijYU 155, 9) Hilla Mikkilä ImU 155, 10) Henna Jalovaara RiihimKi 155.
Pituus: 1) Neea Käyhkö SavonlRie 584, 2) Wilhelmiina Harju JyväskKU 557, 3) Essi Vehmaa LappUM 551, 4) Milka Riiali ImU 545, 5) Emilia Heino TampPy 537, 6) Sani Rantalainen LappUM 535, 7) Noora Tiainen LappUM 526, 8) Peppi Siirtola HKV 523, 9) Jutta Seppänen EspTa 508, 11) Wilma Jungar EsboIF 497, 12) Edit Nurminen TuUL 493.
Kuula: 1) Annukka Saalismaa PudasjU 15,22, 2) Eucabeth Kivikangas AlajA 15,10, 3) Veera Laamanen HeinI 14,88, 4) Ilona Vuori MarttMu 13,74, 5) Peppi Siirtola HKV 13,31, 6) Meri Elomaa TampPy 13,20, 7) Noora Laakso JuvU 12,86, 8) Elina Männikkö KuivAu 12,69, 9) Camilla Forsberg JyväskKU 12,69, 10) Aada Koppeli JyväskKU 12,49, 11) Liinu Salo ValkHa 12,18, 12) Sini Siro ParkU 11,36, 13) Anni Vähäkoski TampU 11,36.
Moukari: 1) Silja Kosonen SomE 67,48, 2) Tia-Maria Paldanius IisVi 60,07, 3) Minttu Kovanen SavonlRie 53,94, 4) Liinu Salo ValkHa 51,88, 5) Iida Uosukainen EsboIF 49,69, 6) Veera Koskinen KaustPV 48,40, 7) Anni Liikanen KuusEV 45,15, 8) Ellen Bos VasaIS 44,47, 9) Anni Vähäkoski TampU 44,19, 10) Eeva Laine LappUM 44,06, 11) Maiju Saukkosaari TampPy 42,73, 12) Elisa Huhta NurmijYU 37,57, 13) Anniina Äikäs OrivPo 35,94, Aada Koppeli JyväskKU NM, Tiia Lindgren PorinTa NM.
5000m kävely: 1) Laura Kankkunen KeskiUYU 26.41,34, 2) Maria Antola LaitJy 28.37,72, 3) Inka Sakkara ElimVau 29.39,54.

Miehet:
16-vuotiaat:
110m aidat(-0,8): 1) Matias Komi IFSibboV 15,11, 2) Juho Koivisto JyväskKU 15,22, 3) Adrian Björkgren IFDrott 15,30, 4) Valtteri Louko LapVi 15,49, 5) Sakari Vallius JoensKa 15,62, 6) Abdirahiim Salah HIFK 15,74, 7) Väinö Ripatti SavonlRie 15,85, 8) Veeti Lettojärvi PertPo 15,93.
2000m esteet: 1) Wäinö Hautala LahdA 6.17,93, 2) Justus Luonela LahdA 6.28,73, 3) Paulus Lehtimäki IFSibboV 6.37,13, 4) Mikael Lehtimäki IFSibboV 6.45,20, 5) Elias Marjamäki TampPy 7.06,49, 6) Teemu Pihlajamäki LapVi 7.45,38, 7) Joona Heikkerö PorvU 7.52,29, Heikki Kumara LaihLu DNF.
Korkeus: 1) Manu Mäenpää LempKiYU 190, 2) Oskari Henttinen KokemKV 181, 3) Ilari Hiltunen KaarUra 178, 4) Leo Rautiainen KU-58 175, 5) Jani Simoinen HalsToi 175, 6) Kare Lysmä HKV 170, 7) Mika Ketola AlahKi 165, 8) Eetu Paasikivi JoensKa 160.
Pituus: 1) Eemil Porvari HartVoi 667, 2) Adrian Björkgren IFDrott 649, 3) Arttu Tauriainen PernU 640, 4) Eetu Jokela AlavVi 634, 5) Eelis Snåre LahdA 631, 6) Leo Rautiainen KU-58 626, 7) Jermu Vihmakoski TuUL 613, 8) Ilari Hiltunen KaarUra 605, 9) Sameli Pukkinen VaasTo 596, 10) Manu Metsäkangas LahdA 590, 11) Rami Eura NousSu 580, 12) Miro Tanninen JoensKa 576.
Kiekko: 1) Miika Lahtonen MynämI 53,53, 2) Arttu Härkönen SavonlRie 49,02, 3) Aku Parviainen TuupovU 47,44, 4) Taneli Karvonen MynämI 47,07, 5) Juho Leveelahti VirtU 45,79, 6) Juho-Joel Mäenpää LappVei 45,30, 7) Lauri Wuorenrinne IFRaseb 42,37, 8) Joona Turpeinen PihtipTui 42,27, 9) Jonathan Lindroos EspTa 38,23, 10) Mico Ekman PiikkKe 37,59, 11) Ahti Pokkinen IFSibboV 37,33, 12) Niilo Waher TuUL 33,21, 13) Markus Huhtala PiikkKe 30,88, Lari Nikkanen NaantLöy NM.
5000m kävely: Jonathan Ekberg EsboIF DQ.

17-vuotiaat:
110m aidat (-1,4): 1) Alexander Björkgren IFDrott 14,28, 2) Aleksi Savolainen TampPy 14,65, 3) Arttu Peltola JyväskKU 14,68, 4) Tomi Laakso TapE 14,72, 5) Atte Timgren HKV 14,75, 6) Fredrik Björkqvist IFÅsar 14,77, 7) Abdinain Moalin HIFK 15,17, 8) Ibrahim El Mrabt EspTa 16,28.
2000m esteet: 1) Santtu Heikkinen LempKiYU 6.09,43, 2) Oskari Kangasniemi IkaalU 6.10,34, 3) Pyry Suojanen TuUL 6.38,10, 4) Samuli Kero VammsVoi 6.47,49, 5) Onni Mäkelä KälvTa 6.51,74, 6) Juha Niemelä OulPy 7.01,29, 7) Veikko Huuskonen PosPy 7.25,92, 8) Linus Schmidt BorgåAk 7.42,64.
Korkeus: 1) Joonatan Veijola HämeenlTa 196, 2) Joona Koski NummKip 186, 3) Juho Kahelin TampPy 180, 4) Benjamin Oittinen PyhäsU 175, 4) Karel Sylla JuankKuo 175.
Pituus: 1) Ville Toivonen ÄhtU 665, 2) Atte Timgren HKV 649, 3) Evangelos Spartiotis EspTa 648, 4) Patrik Jakonen NakkVire 636, 5) Juho Kahelin TampPy 629, 6) Aleksi Savolainen TampPy 628, 7) Jonatan Kinnunen JyväskKU 618, 8) Richard Liemula KuopRei 613, 9) Roope Saari KuortKu 605, 10) Nuutti Kokko TuUL 602, 11) Oskari Käpyaho LapVi 599, 12) Jere Virta VaasTo 574.
Kiekko: 1) Johannes Kiviranta KanksLei 49,29, 2) Joonas Pulkkinen RistU 48,15, 3) Ville Toivonen ÄhtU 42,95, 4) Kalle Palola EspTa 42,12, 5) Andrei Kiviharju EsboIF 41,57, 6) Kaius Kaleva EspTa 39,76, 7) Kaius Kemppainen TuUL 38,95, 8) Joona Tuusjärvi HIFK 38,40, 9) Teemu Tuura HaapajKi 35,40, 10) Ilmari Pehkonen RekRai 35,26, 11) Juha Närhi LempKiYU 31,37, 12) Toni Haapapuro PihtipTui 30,49.
5000m kävely: 1) Jerry Jokinen NaantLöy 22.23,24, 2) Rasmus Lerstrand VasaIS 24.22,92.

Alkuerät:

Naiset, 16-v:

200m:

Erä 1 (-1,2) 1) Anna Pursiainen EspTa 26,75, 2) Tessa Moisio KaipVi 27,03, 3) Veera Kauhanen HeinävYU 27,17, 4) Oona Vasilev TapE 28,48, 5) Wilma Taavitsainen RistU 28,55, 6) Daniela Kulanko EsboIF 29,66, 7) Laura Byström IKFalken 30,69. Erä 2 (+0,7) 1) Julia Ihantola EspTa 25,64, 2) Emma Tainio PaimU 26,49, 3) Katja Luukkola LeppSi 26,55, 4) Siiri Hihnala OulPy 26,92, 5) Olivia Marttila VantSa 27,97, 6) Elina Paavola LohtVei 28,31, 7) Olivia Salmelainen MaskKa 28,92, 8) Anna Bardzinski KeskiUYU 29,03. Erä 3 (-0,2) 1) Senja Roos LahdA 25,99, 2) Iida Verainen NousSu 26,22, 3) Linda Leveelahti HIFK 26,29, 4) Emelie Sax IFKraft 26,54, 5) Belinda Stenroos IFNykn 27,64, 6) Kaisu Seppälä SäkU 27,93, 7) Sade Lampila KarhKa 28,33, 8) Vilma Jukkola LohtVei 28,66.

100m aidat: Erä 1 (+0,1) 1) Saga Vanninen TampPy 14,26, 2) Eveliina Lehtola OulPy 15,15, 3) Anna Pyykkö OrivPo 15,28, 4) Ilana Onnela NaantLöy 15,57, 5) Kaisa Äijälä NousSu 15,68, 6) Ellinoora Riikinsaari EspTa 15,86, 7) Juulia Inkinen LahdA 17,23, 8) Noora Hietala HyvsU 18,13. Erä 2 (-0,7) 1) Iina Holopainen HIFK 14,52, 2) Iida Verainen NousSu 14,97, 3) Aino Koskela RiihimKi 15,05, 4) Andrea Rönnskär IKFalken 15,52, 5) Vilma Reunanen YlänKi 16,20, 6) Anni Tiensuu LempKiYU 18,03, Kerttu Valtonen EspTa DQ, Peppi-Rosa Penttinen JoensKa DNF.

Kolmiloikka, karsinta: 1) Ilona Ruohola TuUL 11,17, 2) Meeri Elomaa SeinäjSU 11,16, 3) Saana Peura TervTe 10,96, 4) Andrea Rönnskär IKFalken 10,81, 5) Pinja Ruoho LahdA 10,77, 6) Riikka Savolainen JyväskKU 10,76, 7) Piia Kalliomäki ÄänekU 10,73, 8) Aino Koskimäki KerU 10,67, 9) Vera Karttunen PorinYU 10,64, 10) Sofia Ylinen SeinäjSU 10,59, 11) Nenna Helppolainen PielavSa 10,58, 12) Emilia Voutilainen HKV 10,51, 13) Milla Uitti ImU 10,37, 14) Nina Seppälä PorinYU 10,26, 15) Eeva Kari NakkVire 10,19, 16) Lilli Varila JyväskKU 10,08, 17) Anniina Kuukka ImU 9,84, 18) Heljä Halonen MikkKV 9,82, 19) Veera Jokinen KarstKi 9,77, 20) Anni Tiensuu LempKiYU 9,66, 21) Eeva Heikkilä KanksLei 9,35, Saana Takala SeinäjSU NM.

Miehet, 16-v.

200m, alkuerät: Erä 1 (+0,5) 1) Rasmus Lehikoinen JoensKa 23,07, 2) Daniel Keane KeskiUYU 23,38, 3) Tuukka Ingers LahdA 23,77, 4) Niklas Tallqvist BorgåAk 24,12, 5) Marius Wasström IFRaseb 24,42, 6) Eetu Kalske EspTa 25,09, 7) Adnan Vuorinen EsboIF 25,64. Erä 2 (-0,8) 1) Niko Kangasoja OulPy 23,08, 2) Miki Laakso HKV 23,32, 3) Leevi-Kalle Heikkilä JyväskKU 23,54, 4) Matias Ahtinen JoensKa 24,19, 5) Roope Kivelä TuUL 24,37, 6) Otto Lintula ViipU 24,83, 7) Viljami Kari VetU 25,15, Simo Laine LänsiUU DNS. Erä 3 (-1,2) 1) Hugo Limnell HIFK 23,44, 2) Joonas Tikkanen PyhäjPo 23,57, 3) Joonas Rajaniemi OulHui 23,67, 4) Rasmus Martin IFSibboV 23,85, 5) Patrick Haga ValkKa 23,97, 6) Walter Törnwall EsboIF 24,22, 7) Jonathan Lindroos EspTa 25,26.

110m aidat: Erä 1 (-1,8) 1) Matias Komi IFSibboV 15,23, 2) Juho Koivisto JyväskKU 15,55, 3) Abdirahiim Salah HIFK 15,98, 4) Sakari Vallius JoensKa 16,13, 5) Oliver Oksanen NoormNo 18,00, 6) Jonatan Sperryn EspTa 18,86, Eetu Jokela AlavVi DQ. Erä 2 (-1,5) 1) Valtteri Louko LapVi 15,40, 2) Adrian Björkgren IFDrott 15,56, 3) Veeti Lettojärvi PertPo 15,90, 4) Väinö Ripatti SavonlRie 16,25, Jermu Vihmakoski TuUL DNF, Tomi Simonen AlavVi DQ.

Miehet, 17-v.

200m. Erä 1 (+0,5) 1) Niklas Björkenheim EsboIF 23,16, 2) Evangelos Spartiotis EspTa 23,66, 3) Ilmari Vuorela LaitJy 23,80, 4) Oliver Enqvist IFSibboV 24,25, 5) Taavi Leppänen IkaalU 24,78, Juuso Pyyhtiä LahdA DNS. Erä 2 (-2,1) 1) Eino Vuori HämeenlTa 23,42, 2) Juho Haapala MaskKa 23,50, 3) Albin Lundberg VasaIS 23,77, 4) Johannes Åhman IFDrott 23,78, 5) Joonatan Huila SäkU 24,01, 6) Roope Turunen IkaalU 24,12, 7) Olli Palmumaa ValkKa 24,85. Erä 3 (+0,1) 1) Robert Silenko LauttLu 23,39, 2) Veeti Katainen KU-58 23,50, 3) Tomas Jatsko TapE 24,40, 4) Ibrahim El Mrabt EspTa 24,67, Elmeri Arvaja LahdA DNS, Julius Lehto TampU DNS.

Naiset, 17-v.

200m: Erä 1 (-1,0) 1) Vilma Hakala EspTa 26,59, 2) Tiina Taskinen VeitsilKV 27,10, 3) Anni Nylund IFÅland 27,12, 4) Venla Simolin EsboIF 27,80, 5) Ella Perälä KeskiUYU 28,22, 6) Saara Rantanen HyvsU 28,48, 7) Emma Kuikka JanJa 28,50. Erä 2 (+1,0) 1) Sandra Piippo-Pinho HIFK 25,69, 2) Silja Jaatinen EspTa 26,49, 3) Ada Zitting JyväskKU 27,35, 4) Saara Suonpää SomE 27,65, 5) Veera Holopainen KaavKai 28,26, 6) Pihla Poikolainen HyvsU 28,77. Erä 3 (-1,3) 1) Emma Mäkikallio PohjKoi 26,76, 2) Janette Lohilahti HIFK 27,23, 3) Suvi Heikkinen SuomRa 27,30, 4) Nea Rekola TurTo 27,38, 5) Olivia Heino TuUL 27,54, 6) Anni Lähdemäki RiihimKi 28,43, 7) Senni Salorinne KarhKa 28,66.

100m aidat: Erä 1 (-1,4) 1) Sonja Stång KuivAu 14,28, 2) Sani Rantalainen LappUM 14,67, 3) Niina Karttunen SavonlRie 14,71, 4) Edit Nurminen TuUL 15,01, 5) Stiina Kokkonen TampU 15,26, 6) Henna Jalovaara RiihimKi 15,85. Erä 2 (-1,0) 1) Tanja Kokkonen LappUM 13,91, 2) Emilia Kiiski JoensKa 14,32, 3) Essi Vehmaa LappUM 14,44, 4) Wilma Jungar EsboIF 14,59, 5) Roosa Toivonen HKV 14,70, 6) Iitu Heikkinen KuivAu 23,08.