Korte aitoi ennätyksensä ja EM-rajan Helsingissä – Sairastelut olleet talven kilpailuvauhdin jarruna – Tuloskatsaus 5.2. – VIDEO

Annimari Korte voitti Helsingin Tarmon hallikilpailuissa sunnuntaina Liikuntamyllyssä naisten 60 metrin aitajuoksun ajalla 8,06. Alkuerissä syntyi oma ennätys 8,03, joka on myös maaliskuisten Istanbulin EM-kilpailujen tulosraja.

Ennätysaika nosti Kortteen Suomen kaikkien aikojen hallitilastossa jaetulle neljännelle sijalle. Korteen aiempi ennätys oli kuluvalla hallikaudella juostu 8,05.

– Ensimmäisessä juoksussa lähtö onnistui. Mutta kaksi ensimmäistä aitaväliä eivät olleet hyviä ja loppusileä oli tosi huono, Korte totesi ennätysjuoksustaan ja harmitteli, että hidas reaktio vei terän finaalijuoksun alusta.

Hallikauden jatkosta päätös lääkärikäynnin jälkeen

Helsingin IFK:ta edustavan Kortteen hallikauden alku on ollut sairastelujen kiusaama.

– Olin vielä eilen sen verran flunssassa, etten olisi juossut, jos kisa olisi ollut silloin, Korte sanoi.

– Muutenkaan talven tulokset eivät ole olleet yhtään sellaisia, mitä olen treeneissä juossut. Heti ensimmäisen kilpailun jälkeen tuli vatsatauti, sitten toinen vatsatauti ja flunssa. Siksi en ole vielä päässyt näkemään treenien tuloksia.

Hallikauden jatkosta Korte tekee päätöksiä maanantaina.

– Olen menossa maanantaina vatsataudin takia lääkäriin tähystykseen. Katsotaan sen jälkeen hallikauden jatkoa.

Espoon Tapioiden Saara Keskitalo oli Tarmon kilpailujen 60 metrin alkuerissä toinen ennätyksellään 8,33. Aiempi ennätys koheni kolme sekunnin sadasosaa. Finaalissa toiseksi kiiti HIFK:n 16-vuotias Mila Heikkonen ennätyksellään 8,59.

Korte voitti myös Tarmon kilpailujen päätöslajina juostun naisten 200 metriä ja teki sen halliratojen ennätyksellään 24,61. Aiempi ennätys oli vuona 2010 Yhdysvalloissa juostu 26,24.

Miesten 200 metrin nopein oli Hämeenlinnan Tarmon 38-vuotias Sampo Kiviharju ikäisekseen erinomaisella halliajalla 21,89. Viime kesänä Tampereella hän voitti 35-vuotiaiden tämän matkan maailmanmestaruuden.

Pyry Santahuhta Kankaanpään seudun Leiskusta voitti miesten 60 metrin aitajuoksun ennätystään 7,97 sivuten.

 

YLEISURHEILUKATSAUS 5.2.2023

ESPOO, Tapiola 5.2.2023 Arena-kävelyt

Kilpailuraportti ja parhaat tulokset: https://www.yleisurheilu.fi/uutinen/ella-rautawaara-kaveli-17-vuotiaiden-sen-jonathan-ekbergilla-hurja-ennatysparannus/

HELSINKI, Myllypuro 5.2.2023 Tarmon hallikilpailut

Miehet,

200 m: 1) Sampo Kiviharju 39 HämTa 21,89 (35-v. ka-2. tulos), 2) Arttu Paananen HIFK 22,20, 3) Jonathan Hyvärinen 37 HKV 22,56 (B-erän voittaja).

60 m aj: 1) Pyry Santahuhta KankaanpSL 7,97, 2) Arttu Saari KUYU 8,40, 3) Akim Rauf HKV 8,89 (esikilp. 8,88), 4) Matias Tulokas SibVa 9,64 (esikilp. 8,43).

60 m aj (99,1 cm): 1) Jaroslav Sivuha 19 Viro (EST) 8,64 (ae. 8,63), 2) Gregor Aab 18 Viro (EST) 8,88.

60 m aj (83,8 cm): 1) Valentino Bertucci 17 NivalU 8,47 (ae. 8,38), 2) Olavi Halonen 17 HyvinkSU 8,58 (ae. 8,50), 3) Lauri Kylmäpuro 17 HKV 8,73.

60 m aj (83,8 cm): 1) Pyry Heiskanen 14 KU-58 8,75 (14-v. ka-5).

Naiset,

200 m: 1) Annimari Korte 35 HIFK 24,61* (ent. ennätys 26,23 -10), 2) Petra Häggqvist HKV 24,93, 3) Saara Keskitalo EspTa 24,95, 4) Mila Heikkonen 17 HIFK 25,07, 5) Sissi Kaksonen 16 HyvinkSU 25,83 (B-erän voittaja). – (Kortteen aika on parempi, kuin 35-v. SE, mutta hän täyttää 35 vasta myöhemmin tänä vuonna.)

60 m aj: 1) Annimari Korte 35 HIFK 8,06 (ae. 8,03 EM-raja & ka-4 & 35-v. PE*, ent. 8,05 Korte 26.1. Helsinki), 2) Mila Heikkonen 17 HIFK 8,59 (17-v. ka-8), 3) Siiri Siirtola 18 HKV 8,59, 4) Tanja Kokkonen HIFK 8,61 (ae. 8,51), 5) Viivi Avikainen 36 JuvanU 8,80 (ae. 8,71 35-v. SE*, ent. 9,44 Katja Kuusela 2011), Saara Keskitalo EspTa keskeytti (ae. 8,33). – Alkuerissä: 7) Jessica Rautelin EsboIF 8,86, 8) Ida Ounaslehto EsboIF 8,96, 9) Reetta Hämäläinen 31 LA 9,03 … Anni Siirtola HKV keskeytti. – (* Veteraanien Pohjolan ennätykset vahvistetaan syntymävuoden mukaan, mutta Suomen ennätykset syntymäpäivän mukaan. Tästä syystä Kortteen aika on 35-vuotiaiden PE, mutta Avikaisen aika 35-vuotiaiden SE.)

60 m aj (76,2 cm): 1) Charlotte Kajander 17 HIFK 8,74 (ae. 8,73), 2) Kira Kaipiainen 17 KarhKa 8,92, 3) Iina Rantonen 17 VU 8,93, 4) Iida Tossavainen 16 HKV 8,97.

60 m aj (6×76,2 cm): 1) Henni Piirainen 15 HIFK 9,11.

Pituus: 1) Jessica Rautelin EsboIF 550, 2) Hilla Tuominen 15 LA 549.

Kuula: 1) Andrea Österman HIFK 12,59.

JYVÄSKYLÄ 5.2.2023 Hipposhallin kans. kilpailut, 2. päivä

Kilpailuraportti ja parhaat tulokset: https://www.yleisurheilu.fi/uutinen/illukan-vauhti-kiihtyy-hipposhallissa-60-m-ennatys-670/

MURCIA (ESP) 5.2.2023 Murcian maraton & maratonin Espanjan veteraanimestaruuskilpailut

Miehet,

Maraton: 1) Fernando Ruiz Espanja 2.24.11 … Jarkko Järvenpää 37 Suomi (TP) keskeytti.

10 km: 1) Vilho Loukkalahti Suomi (IFRaseb) 30.50, 2) Andreas Lundegård Ruotsi 31.26.

Naiset,

Maraton: 1) María Mercedes Pila Espanja 2.48.53.

10 km: 1) Emilia Siltanen 40 Suomi (JKU) 35.32, 2) Esther Nicolas Espanja 36.44, 3) Katja Järvelä 51 Suomi 36.49 (50-v. SE, ent. 38.50 Inkeri Janhunen 1998).

OROPESA del MAR (ESP) 5.2.2023 Maastojuoksun seurajoukkueiden Euroopan cup

Kilpailuraportti ja parhaat tulokset: https://www.yleisurheilu.fi/uutinen/hkvn-nuoret-sijoittuivat-15nneksi-maastojuoksun-seurajoukkueiden-euroopan-cupissa

ROVANIEMI 5.2.2023 Santa Claus -hallikilpailut

(Lyhyt 190 m rata.)

Miehet,

Pituus: 1) Eetu Ylikunnari 17 KuivasjAu 622.

Naiset,

200 m: 1) Jandeh Jallow OP 25,83, 2) Emma Juntunen 15 KuivasjAu 26,14.

60 m aj: 1) Sofia Lindholm KuivasjAu 8,89 (debyytti naisten aidoin & come-back, ed. aitajuoksukilp. 24.7.2019).

60 m aj (6×76,2 cm): 1) Anni Niskala 15 KuivasjAu 9,06.

Pituus: 1) Saana Peura TervolTe 579, 2) Minja Kurtti OP 574.

SAVONLINNA 5.2.2023 Avoimet Etelä-Savon hallimestaruuskilpailut

Miehet,

Kuula: 1) Panu Tirkkonen KeitKu 15,84, 2) Eero Virtanen ImatrU 13,93.

Kuula (6 kg): 1) Riku Tenhunen 19 SiilinjPo 14,66.

Naiset,

60 m, alkuerät: 1) Niina Karttunen SavRi 7,82 (ei osallistunut finaaliin).

60 m aj: 1) Karttunen 8,55, 2) Janika Pulkkinen SavRi 8,72, 3) Milja Mahlavuori 19 LUM 9,05, 4) Helmi Laine 19 SavRi 9,15 (B-erän voittaja), 5) Sara-Sofia Hyvönen 18 JoKa 9,20.

Korkeus: 1) Hyvönen 164.

Pituus: 1) Neea Käyhkö SavRi 604.

Kuula: 1) Tiia Tirkkonen KeitKu 13,14, 2) Henna Sallinen SavRi 11,70, 3) Käyhkö 11,50.

TALLINNA (EST) 5.2.2023 Tallinnan kv. moniottelukarnevaali

Kilpailuraportti ja parhaat tulokset: https://www.yleisurheilu.fi/uutinen/vanninen-otteli-toiseksi-ja-rikkoi-22-vuotiaiden-sen-tallinnan-viisiottelussa/

TURKU 5.2.2023 Avoimet Varsinais-Suomen hallimestaruuskilpailut

(Lyhyt 170 m rata.)

Miehet,

60 m: 1) Joska Tommola TuWe 7,08, 2) Alvar Itämeri 17 TuUL 7,22 (ae. 7,21), 3) David Bamm VasaIS 7,23, 4) Arttu Tauriainen PernU 7,25, Joakim Karmitsa KU-58 ei osallistunut finaaliin (ae. 7,22). – Alkuerät: … 12) Markus Teijula NaantLö 7,57, Samir Demnati 34 IkaalU hylättiin.

400 m: 1) Teijula 51,09, 2) Pyry Laine 19 TuUL 51,90, 3) Hannu Sjöblom 17 LoimLe 52,15 (B-erän voittaja).

1500 m: 1) Antton Launto 33 SauvU 4.01,49, 2) Sisu Moilanen 18 TuUL 4.08,53, 3) Niklas Wihlman 38 TuUL 4.14,24.

3-loikka: 1) Aapo Karvinen VammSV 15,29, 2) Niko Mikkola 19 PoYU 13,19.

Kuula: 1) Nico Oksanen TuUL 18,10, 2) Mikko Toiviainen 33 LoimJa 16,80, 3) Aaro Leinonen RymättSo 15,74.

Kuula (6 kg): 1) Juho Suominen 19 PiikKe 16,22.

Naiset,

60 m: 1) Henriikka Laine 17 MasKa 7,82 (17-v. erän voittaja), 2) Enni Virjonen 16 TuUL 7,84, 3) Aino Eno TU-38 7,90 (naisten finaalin voittaja), 4-5) Vilma Klemetti 16 HIFK & Laura Koivukoski EurajVe 8,00 (ae. 7,98) … 7) Alisa Launonen 13 TuUL 8,11 … Emmi Valtonen TuUL (ae. 7,88) & Inkeri Ahokas 19 PoYU (ae. 7,96) eivät osallistuneet finaaliin.

400 m: 1) Olivia Heino TuUL 58,43, 2) Marika Aarnio TuWe 59,64 (B-erän voittaja), 3) Ilona Pulkkinen TuWe 59,75, 4) Laura Nakolinna TuUL 60,14 (come-back, ed. kilpailukausi 2016), 5) Roosa Lahtinen YlöjU 60,87 (800 m halli-SM-3 2014).

1500 m: 1) Alisa Emaldynova 17 SalVil 4.58,58, 2) Anna Bilyk 18 KaarinUra (UKR) 4.58,69.

Korkeus: 1) Virjonen 165, 2) Henni Liimatta 19 MasKa 165.

Seiväs: 1) Frida Blomfelt 15 EsboIF 330, 2) Venla Lehtinen 16 TuUL 322.

Pituus: 1) Ahokas 552, 2) Elina Kakko PerttPe 550.

Kuula (3 kg): 1) Virjonen 14,27, 2) Aada Vuoriaho 17 LaitJy 13,76, 3) Pamela Rantala 17 LittTU 13,62.