Vanninen otteli toiseksi ja rikkoi 22-vuotiaiden SE:n Tallinnan viisiottelussa

Saga Vanninen otteli toiseksi Tallinnan kansainvälisen moniottelukilpailun viisiottelussa ja rikkoi kirkkaasti Satu Ruotsalaisen 35 vuotta sitten otteleman 22-vuotiaiden SE:n pistein 4541. Ruotsalaisen nimissä ollut SE oli 4419 pistettä.

Tampereen Pyrintöä edustava Vanninen, 19, nousi samalla yleisen sarjan Suomen kaikkien aikojen hallitilastossa toiseksi. Edellä on vain Tiia Hautala, jonka SE on 4580 pistettä.

– Mitään pistetavoitetta en ollut tähän kilpailuun laittanut, mutta yksittäislajien tulokset harmittavat, Vanninen summasi tuntojaan.

Vanninen juoksi 60 metrin aidat aikaan 8,33, joka jää vain kaksi sekunnin sadasosaa omasta ennätyksestä. Korkeushypyssä tekniikka takkusi ja Vanninen jäi 170:een. Kuula kaarsi lukemiin 15,56 ja pituutta Vanninen ponkaisi 624. Ottelun Vanninen päätti mainiosti juoksemalla 800 metriä 2.21,08. Se on oma ennätys halli- ja ulkoradat huomioon ottaen.

– 60 metrin aidoissa olen vähän hosunut lähdössä ja sellaista se oli nytkin. Korkeus oli tosi haastava. 164 meni vasta kolmannella ja muihinkin korkeuksiin tuli liikaa hyppyjä. Se ei nyt lähtenyt yhtään, Vanninen harmitteli.

– Kuulassa jäin puoli metriä siitä, mitä Tampereella työnsin. Pituus taas oli ihan perustulos. 800 metrillä läksin jahtaamaan SE-pisteitä ja juoksu hyytyi lopussa aika pahasti.

Jokinen: ”Todella kova ottelusarja Sagalta”

Tampereen kuulatuloksella Vanninen viittasi hiljattain työntämäänsä ennätykseensä 15,95. SE-pisteillä Vanninen tarkoitti Hautalan Suomen ennätystä, joka on sama kuin maaliskuisten Istanbulin EM-kilpailujen tulosraja, jonne Vanninen saattaa edelleen päästä.

– Korkeushyppy oli nyt isoin haaste, mutta kyllähän Saga teki todella kovan ottelusarjan. Vaikka hänellä itsellään oli vielä kovemmat odotukset, Vannisen valmentaja Jesse Jokinen totesi.

Vilma Itälinna oli Tallinnassa 22:s, kun pituushypyssä ei askel osunut lankulle ja tulossarjaan jäi läpijuoksun tuoma 389. Muissa lajeissa Itälinna oli ennätyksensä tuntumassa. Hän juoksi 60 metrin aidat 8,58, ylitti korkeushypyssä 164, työnsi kuulaa 11,92 ja juoksi 800 metriä 2.22,85.

Tallinnan viisiottelun voitti viime talven MM-kilpailujen hopeamitalisti Puolan Adrianna Sulek maailman tämän kauden kärkituloksella pistein 4702. Hänen sarjansa oli 60 metrin aidat 8,38, korkeus 182, kuula 13,49, pituus 650 ja 800 metriä 2.15,34.

Vannisen tulos on tämän vuoden maailmantilaston toiseksi paras Sulekin voittotuloksen jälkeen.

Miesten seitsenottelun Tallinnassa voitti Norjan Sander Aae Skotheim pistein 6255.

 

TALLINNA (EST) 5.2.2023 Tallinnan kv. moniottelukarnevaali

Miehet,

7-ottelu (60 m, pituus, kuula, korkeus, 60 m aj, seiväs, 1000 m): 1) Sander Aae Skotheim Norja 6255 (7,00, 773, 14,48, 215, 8,24, 483, 2.37,82), 2) Maicel Uibo Viro 6120, 3) Edgaras Benkunskas Liettua 5937.

Naiset,

5-ottelu (60 m aj, korkeus, kuula, pituus, 800 m): 1) Adrianna Sułek Puola 4702 (kk), (8,38, 182, 13,49, 650, 2.15,34), 2) Saga Vanninen Suomi (TP) 4541 (kkk & ka-2 & 22-v. SE, ent. 4419 Satu Ruotsalainen 1988), (8,33, 170, 15,56, 624, 2.21,08), 3) Jana Košcak Kroatia 4432, 4) Katre Sofia Palm Viro 4193, 5) Dorota Škrivánová Tšekki 4192, 6) Julia Loban Ukraina 4191 … 22) Vilma Itälinna Suomi (TP) 3507 (8,58, 164, 11,92, 389, 2.22,85).

LIVE-Tulospalvelu: