Kangasniemi mainiossa vireessä moukari- ja kuularingissä – Juniorikatsaus 24.-26.7.

Nurmijärven Yleisurheilun Aatu Kangasniemi heitti Lohjan Junior Gamesissa moukaria 14-vuotiaiden poikien Suomen ennätyksen 74,76. Kangasniemi paransi kuukausi sitten heittämäänsä edellistä Suomen ennätystä 1,29 metrillä.

14-vuotiaat pojat lennättävät neljän kilon painoista moukaria eli samanpainoista kuin naiset. Kangasniemi voitti Lohjalla myös kuulantyönnön tuloksella 18,90 jääden ennätyksestään vain kuusi senttiä. Myös sarjan kuula painaa neljä kiloa.

Keuruun Kisailijoiden Tuuli Järvinen voitti Jämsässä Keski-Suomen mestaruuden 15-vuotiaiden tyttöjen korkeushypyssä tuloksella 172. Järvinen on hypännyt viime vuonna ennätyksekseen 175.

Lahden Ahkeran Inka Peltola juoksi Jämsässä 13-vuotiaiden 1000 metrin Suomen ennätyksen 2.55,85. Hän paransi Saana Lappalaisen kaksi vuotta sitten juoksemaa edellistä ennätystä puolellatoista sekunnilla.

Hämeenlinnan Tarmon Erika Juselius voitti Tampereella 13-vuotiaiden tyttöjen 60 metrin aitajuoksun ikäluokan Suomen kaikkien aikojen toiseksi parhaalla tuloksella 9,19.

(Jyrki Repola.)

JUNIORIKATSAUS 24.-26.7.

LOHJA 24.-26.7.2020 Lohja Junior Games

1. päivä 24.7.

Miehet,

100 m (1,0 m/s): 1) Pavel Mäkinen HIFK 10,94 (ae. 10,92/1,9), 2) Jarmo Eromäki 16 HaukivKi 11,05 … 5) Santeri Tanner LUU 11,61 (ae. 11,44/1,9, kuurojen Suomen mestari). – Alkuerissä: 11) Paavo Reilson 54 LUU (EST) 12,11/2,5, 15) Eetu Kuisma TuSKU 12,83/1,4 (luokan 37 Suomen mestari), 18) Oliver Patama TuSKU 16,09/1,4 (luokka 21). – Ikätasoitus: Reilson 10,61.

400 m: … 2) Tanner 54,77.

3000 m ej: 1) Jussi Eskola JKU 9.39,71, 2) Sami Maamela EspTa 9.53,77, 3) Joona Sointu LempKi 10.01,27.

400 m aj: 1) Dani Lirkki 18 JKU 57,3 (debyytti), 2) Tanner 59,2.

Korkeus: 1) Julius Kuusela LUU 205, 2) Heikki Pärnä 39 TuUL 193.

Seiväs: 1) Konsta Kankainen 16 TP 420.

Pituus: 1) Kuisma 467, 2) Patama 348.

Kuula: 1) Nico Oksanen TuUL 17,29, 2) Tomas Söderlund 31 IFRaseb 16,91.

Moukari: 1) Oskari Eskola SäkylU 57,25.

Moukari (6 kg): 1) Elmeri Eskola 18 SäkylU 58,44.

Moukari (5 kg): 1) Arttu Härkönen 17 SavRi 66,75, 2) Mikko Huhta 16 NurmijYU 58,65.

Moukari (4 kg): 1) Aatu Kangasniemi 14 NurmijYU 74,76 (14-v. SE, ent. 73,47 Kangasniemi 28.6. Nastola), 2) Filip Wikholm 15 IFRaseb 60,24.

Naiset,

100 m (2,4): … 7) Katrin Mertanen 54 KosKa (EST) 13,83 (ae. 13,80/1,4), 19) Hanna Kasurinen 42 HKV 16,08/1,4 (luokan 38 Suomen mestari). – Ikätasoitus: Mertanen 11,82.

400 m: 1) Krista Lindholm IFRaseb 59,23.

1500 m ej: 1) Elma Hannikainen 15 HKV 5.16,2 (debyytti), 2) Marianne Salmi 14 MäntsU 5.28,2, 3) Eva Peltopuro 15 VantSa 5.31,6.

2000 m ej: 1) Venla Saari 17 JKU 7.29,7.

3000 m ej: 1) Oona-Mari Hakulinen JKU 11.20,18, 2) Amanda Virtanen TuUL 11.21,76, 3) Janette Vänttinen 18 PorvU 11.33,49 (debyytti), 4) Venla Ranta LempKi 11.37,03, 5) Roosa Hämäläinen KälvTa 11.39,23, 6) Anna Hyvärinen TuUL 11.44,76, 7) Nina Leivo NurmijYU 11.47,31 (ent. ennätys 12.20,23).

300 m aj: 1-2) Mila Heikkonen 14 KUYU 44,3 (14-v. ka-6) & Teresa Perttilä 15 HIFK 44,3 (B-erän voittaja).

400 m aj: 1) Viivi Lehikoinen HIFK 59,1, 2) Heidi Salminen 17 JKU 60,6, 3) Hilla Uusimäki KU-58 60,8, 4) Ilona Saarikunnas 16 LA 64,4, 5) Anniina Laitinen 31 HKV 64,6.

Korkeus: 1) Miia Uskalinmäki 41 TP 156. – Ikätasoitus: 174.

Seiväs: 1) Julia Vuolli 17 KosKa 350, 2) Vanessa Lindberg 16 RiihimKi 330.

Pituus: … 9) Iida Lounela 17 HKV 441 (2,7 m/s, myös 421, luokan 13 Suomen mestari).

Kiekko: 1) Pinja Karhunen HämTa 47,00, 2) Anette Saalismaa 16 PudasjU 41,72.

Moukari: 1) Josefine Lundström IFRaseb 51,41, 2) Tahiti Ojansivu TuUL 50,36, 3) Minttu Kovanen 18 JoKa 48,77.

Moukari (3 kg): 1) Marika Virtanen 17 SomEsa 59,96, 2) Vilma Härkönen 14 SavRi 53,71, 3) Emmi Malo 16 LopU 51,69, 4) Julia Nystrand 15 EsboIF 50,52, 5) Petra Pikkarainen 17 RiihimKi 50,29.

2. päivä 25.7.

Tytöt,

2000 m: 1) Selene Rossi 15 EspTa 6.38,21.

80 m aj (-0,3 m/s): 1) Siiri Siirtola 15 HKV 11,61, 2) Mila Heikkonen 14 KUYU 11,83.

Keihäs (400 g): 1) Malin Karell 15 SjuIF 45,80.

3. päivä 26.7.

Pojat,

2000 m: 1) Anton Packalén 15 HKV 6.08,89, 2) Joonas Kumpulainen 14 OrimJy 6.10,65.

Kuula (4 kg): 1) Aatu Kangasniemi 14 NurmijYU 18,90.

Pituus: 1) Santtu Kekkonen 13 LA 544.

HAAPAJÄRVI 25.-26.7.2020 Keski-Pohjanmaan sisulisähuipentuma

1. päivä

N15 seiväs: 1) Aamu Uusitalo HimangU 321.

N13 60 m (1,6 m/s): 1) Jenniina Tuura KalajJu 8,33.

2. päivä

N13 200 m: 1) Vanessa Store KälvTa 26,50, 2) Jenniina Tuura KalajJu 26,70.

Inka Peltola juoksi Jämsässä 13-vuotiaiden 1000 metrin Suomen ennätyksen 2.55,85.

JUNNUKATSAUS 24.-26.7.

JÄMSÄ 24.-26.7.2020 Keski-Suomen junnumestaruuskilpailut

1. päivä 24.7.

Pojat,

200 m (2,2 m/s), oheislaji: 1) Pietari Valoranta 20 JKU 21,79, 2) Arttu Peltola 18 JKU 22,50.

200 m (2,2): 1) Valtteri Kinnunen 13 JKU 25,49.

1000 m kävely: 1) Miska Hokajärvi 11 ViitasVi 5.09,92.

Moukari (5 kg), oheislaji: 1) Lauri Hirvelä 17 JämsänklI 62,00.

Moukari (3 kg): 1) Eetu Saramäki 13 PetäjävPe 61,50.

Keihäs (600 g): 1) Mico Kumpulainen 14 PihtipTu 60,68.

Tytöt,

300 m: 1) Pihla Tiihonen 14 JKU 41,82, 2) Hilma Kinnunen 15 JKU 42,26.

Seiväs: 1) Tuuli Järvinen 15 KeurKi 365, 2) (mest. kilp. ulkop.) Pinja Koivumäki 22 LauttakLu 355.

Moukari (3 kg): 1) Emmi Mäkäläinen 15 JKU 50,35.

2. päivä 25.7.

Pojat,

1500 m ej (76,2 cm): 1) Anssi Mustonen 15 KoivistKip 4.49,52.

Tytöt,

100 m (0,2): 1) Kinnunen 12,45.

200 m aj (1,4): 1) Nea Koppeli 13 JKU 31,28 (ent. ennätys 33,99).

3-loikka: 1) Riina-Lotta Nalkki 11 JKU 9,97.

Kuula (3 kg): 1) Järvinen 12,70.

3. päivä 26.7.

Pojat,

1000 m: 1) Kinnunen 2.53,76 (debyytti), 2) Kalle Tossavainen 13 JKU 2.54,35.

Kuula (4 kg): 1) Paavo Puro 15 SuolUrho 16,02.

Tytöt,

1000 m: 1) Inka Peltola 13 LA 2.55,85 (13-v. ikäkausiennätys, ent. 2.57,37 Saana Lappalainen 2018).

1000 m: 1) Lumi-Kukka Saaranen 9 ViitasVi 3.36,61.

Korkeus: 1) Järvinen 172.

Pituus: 1) Kiira Kahilainen 10 JKU 440.

KANKAANPÄÄ 25.-26.7.2020 Satakunnan junnumestaruuskilpailut

1. päivä 25.7.

Pojat,

100 m (0,8 m/s): 1) Lauri Weckström 14 PoYU 11,87.

Kiekko (600 g): 1) Veikka Nordberg 8 NakkVire 24,85.

Tytöt,

60 m (-0,3): 1) Elle Kariniemi 13 LauttakLu 8,23.

60 m (1,2): 1) Vilma Koski 12 PoYU 8,37.

100 m (0,5): 1) Aada-Olivia Oksanen 14 NoormNo 12,64.

Kiekko (600 g): 1) Mila Mäkinen 10 PoYU 29,72.

2. päivä 26.7.

Pojat,

Kiekko (1 kg): 1) Petrus Jakonen 15 NakkVire 52,62.

Tytöt,

300 m: 1) Oksanen 41,63.

80 m aj (76,2 cm, -1,8 m/s): 1) Olivia Kärki 14 LauttakLu 11,95.

60 m aj (76,2 cm, -1,5): 1) Koski 9,75.

Moukari (2,5 kg): 1) Mäkinen 26,54.

Keihäs (400 g): 1) Rebekka Nelimarkka 14 UlvilST 42,57.

Keihäs (400 g): 1) Ella Kause 13 PoYU 41,20.

KUOPIO 25.-26.7.2020 Pohjois-Savon junnumestaruuskilpailut

(Lämpötila 16-18°C. Ajoittain sadetta.)

1. päivä 25.7.

Tytöt,

Kuula (2 kg): 1) Emilia Jauhiainen 11 KiuruvU 11,43.

2. päivä 26.7.

Pojat,

Pituus: 1) Toivo Takanen 10 JoKa 447.

LAPUA 25.7.2020 Etelä-Pohjanmaan junnumestaruuskilpailut, 1. päivä

Pojat,

60 m (1,7 m/s): 1) Joona Suokko 11 LapuanVi 8,52, 2) Eino Huhtaluhta AlahKi 8,67 (ae. 8,62/4,7).

Tytöt,

60 m (2,4): 1) Linnea Hirvelä 13 LapuanVi 8,16 (ae. 8,19/1,6).

Keihäs (400 g): 1) Joanna Kangas 14 SeinäjSU 41,70, 2) Fanny Taira 14 KurikRy 41,46.

Keihäs (400 g): 1) Sohvi Ylinen 13 AlavuU 41,26.

SEINÄJOKI 26.7.2020 Etelä-Pohjanmaan junnumestaruuskilpailut, 2. päivä

Tytöt,

60 m aj (6×76,2 cm, 1,4 m/s): 1) Linnea Hirvelä 13 LapuanVi 9,52.

Kuula (3 kg): 1) Ella Mäntylä 14 VähänkVi 14,94 (ka-3 tulos, vain Mäntylä itse on työntänyt paremmin).

TAMPERE 25.-26.7.2020 Hämeen junnumestaruuskilpailut

1. päivä 25.7.

Pojat,

200 m aj (-1,4 m/s): 1) Noel Nikulainen 12 LempKi 32,74.

Korkeus: 1) Elmeri Autio 14 NokU 173 (ent. ennätys 154).

Tytöt,

40 m: 1) Pinja Luontila 9 TP 6,49.

100 m (-3,1 m/s): 1) Emmi Savenius 14 VehmaistU 12,76 (ae. 12,68/-0,7).

1500 m ej: 1) Ella Noora Haapalehto 15 LempKi 5.29,79.

200 m aj (-0,8): 1) Iida Kastarinen 13 TP 30,92.

300 m aj: 1) Iida Kujanpää 15 TP 46,13.

Pituus: 1) Ainu Verho 13 LempKi 517 (-1,0 m/s), 2) Erika Juselius 13 HämTa 514 (-0,9).

Moukari (3 kg): 1) Elisabet Kujanpää 14 ValkeakHa 51,47.

2. päivä 26.7.

Pojat,

300 m: 1) Antti Sainio 15 TP 37,07.

Pituus: 1) Nikulainen 491 (-1,0 m/s).

Tytöt,

300 m: 1) Carita Kivimäki 15 IkaalU 42,04.

300 m: 1) Savenius 41,20, 2) Monamaria Pyhältö 14 TP 42,41.

60 m aj (6×76,2 cm, -0,2 m/s): 1) Juselius 9,19 (13-v. ka-2).

60 m aj (60 cm, 0,6 m/s): 1) Julia Suolaniemi 10 ToijVau 10,56.

Korkeus: 1) Ella Mikkola 13 TP 161.

Korkeus: 1) Minja Penttilä 10 LempKi 140.

Kiekko (750 g): 1) Iiris Veijola 15 HämTa 48,15.

Kiekko (750 g): 1) Martta Laine 14 ValkeakHa 41,72.

Kiekko (600 g): 1) Vanessa Salminen 13 FoSa 43,16.

Keihäs (400 g): 1) Aino Aalto 14 HämTa 41,58.

3-ottelu yksittäislajeissa (40 m, pituus, 2 kg kuula): 1) Luontila 892 (6,49, 385, 6,73).

TURKU 25.-26.7.2020 Varsinais-Suomen junnumestaruuskilpailut

1. päivä 25.7.

Pojat,

60 m (1,6 m/s): 1) Riku Naula 13 TuUL 7,88.

1000 m: 1) Tatu Virtanen 12 LiePa 2.59,97.

1000 m: 1) Sisu Saarinen 11 TuUL 3.12,06.

200 m aj (2,6 m/s): 1) Lukas Brandt 12 NaantLö 32,42.

Kiekko (1 kg): 1) Aapo Kalajoki 15 TuUL 54,59.

Kiekko (750 g): 1) Naula 50,40.

Tytöt,

60 m (1,3): 1) Enni Virjonen 13 TuUL 8,26.

60 m (-0,1): 1) Ida Pentinlehto 11 VahdTu 8,62.

60 m (1,3): 1) Alisa Launonen 10 NaantLö 8,79 (ae. 8,78/0,6).

100 m (1,4): 1) Verna Vuorela 15 LaitJy 12,55.

800 m: 1) Minea Lindén 15 LoimLe 2.19,30.

200 m aj (1,0): 1) Virjonen 30,19.

Korkeus: 1) Launonen 150 (10-v. ikäkausiennätys, ent. 149 Launonen 18.7. Laitila).

Kuula (3 kg): 1) Minttu Laurila 15 TuUL 13,85.

Kuula (2,5 kg): 1) Pinja Kärhä 13 SomEsa 13,90.

Keihäs (400 g): 1) Milla Aarnio 12 NaantLö 36,81.

2. päivä 26.7.

Pojat,

Moukari (4 kg): 1) Reko Tuominen 15 TarvasjU 63,92.

Moukari (3 kg): 1) Riku Naula 13 TuUL 54,59.

Seiväs: 1) Voitto Virjonen 11 TuUL 280, 2) Robin Helenius 11 TuUL 270.

Seiväs: 1) Niilo Talonen 10 SomEsa 260.

Pituus: 1) Lukas Brandt 12 NaantLö 518.

Tytöt,

2000 m: 1) Alisa Emaldynova 14 SalVil 6.48,29.

60 m aj (60 cm, -1,0 m/s): 1) Launonen 10,14.

80 m aj (76,2 cm, -1,3 m/s): 1) Vuorela 11,83.

Kiekko (750 g): 1) Laurila 43,81.

Kiekko (750 g): 1) Rania Toivonen 14 UKK 40,66.

Kiekko (600 g): 1) Pinja Kärhä 43,04.

Moukari (3 kg): 1) Veera Rantanen 15 RaisKu 51,77 (ennätys vuoden alussa 42,45).

Moukari (2,5 kg): 1) Pinja Kärhä 54,34, 2) Venla Kärhä 13 SomEsa 49,08.