Juoksuratoja, yhdessä tekemistä ja värikästä ravintojuttua Kuopion N4HK-iltapäivässä

Juoksuratoja miniaidoilla ja muilla apuvälineillä maustettuna sekä ravintojuttuja hedelmien, kasvisten ja marjojen tiimoilta oli Nestlé For Healthier Kids -kerhossa Kuopion Haapaniemen koululla torstain ryhmän ohjelmassa.

Kerhon kolmosluokkalaiset Iina ja Johanna kertovat käyneensä kerhossa yhtä lukuun ottamatta joka kerta. Vaikeampi kysymys olikin, mikä toistaiseksi tehdyistä kerhojutuista onkaan ollut kaikista kivointa.

– Kaikki tuntuu kivalta!

Hetken miettimisen jälkeen maininnat saavat tarzan ja mustekala. Mustekala oli ohjelmassa myös tällä viikolla juoksuratojen alkuverryttelynä. Molemmat tytöt käyvät aktiivisesti erilaisissa kerhoissa, kuten vaikkapa voimistelussa. Torstaisin ohjelmassa ollut N4HK-kerho on ollut mieleen.

– Täällä on kaikkea hauskaa tekemistä.

Kumpikin kokee, että kerho koulun jälkeen on oikein kiva juttu.

– Ravintojutut ovat aika tuttuja, sanovat tytöt ja kokevat syövänsä terveellisesti.

Kuopion Reippaan vetämän kerhon ohjaajana toimiva Iida Elomaa touhusi lasten kanssa iloisin mielin. Hän on huomannut, että radat ovat olleet erityisen tykättyjä juttuja. Muutenkin kerhosyksy Kuopiossa on sujunut hyvin.

– Hyvin on mennyt, ehkä olisin odottanut, että olisi jopa enemmän porukkaa. Vaikuttaa, että nämä, jotka ovat käyneet, ovat kyllä tykänneet. Saamme aina kunnon hien päälle kaikille. Se on ollut hyvä, Elomaa sanoi hymyillen.

Ravintovartissa jokainen muisti syöneensä kerhopäivänä jo hedelmiä, marjoja tai kasviksia, joita niistä juttelun jälkeen kirjailtiin torstaina pareittain värillisiin papereihin. Sini-violetti osoittautui vaikeimmaksi, mutta hyvin sinnekin mustikka ja luumu keksittiin.

– Ravintojuttu on ollut kyllä hyvä. Lapset ovat olleet kiinnostuneita niistä, Elomaa sanoi.

A