Johanna Manninen: YAG:ssa suurkisan tuntua

Johanna Manninen: YAG:ssa suurkisan tuntua

Johanna Manninen tietää millaista on kävellä arvokisoissa stadionilla, iho kananlihalla, mutta ajatukset tiukasti suorituksessa. 

Seinäjoen Seudun Urheilijoiden toiminnanjohtajana entisen huippusprintterin onkin helppo kannustaa nuoria osallistumaan Youth Athleticsin tapaiseen suurtapahtumaan.

– Ne ovat juuri siksi mukavat kisat , että niissä on suurkisan tuntua. Maakunnassa on tietysti erityylistä kilpailla kuin lähteä tällaiseen tapahtumaan, Manninen sanoo.

Manninen itse oli aikanaan mukana YAG:a edeltäneessä Finland Junior Gamesissa.  

– Omasta kokemusta tiedän, että nämä ovat nuorille merkittäviä ja hyvähenksiä kilpailuja, joissa tutustuu muihin urheilijoihin. On hauskaa, että voi tavata näitä samoja urheilijoita kilpakentällä sitten seuraavat kymmenen vuotta, Manninen sanoo.

YAG on Mannisen mukaan myös erinomaista kokemusta niille ikäluokille, joilla ei ole vielä omia SM-kisoja.

Joel Sippola