Jämsän kestävyysjuoksu- ja kilpakävelykarnevaalien aikataulu uusiksi – Lajikoulussa ei tarvitse säästellä kisoja varten

Jämsän perinteiset kestävyysjuoksu- ja kilpakävelykarnevaalit viedään kesällä läpi uudistuneella aikataululla. Karnevaalit järjestetään 1.–4. heinäkuuta. Kilpailupäiviä ovat perjantai ja lauantai 1.–2. heinäkuuta. Lajikoulu starttaa jo lauantai-iltana ja kestää maanantai-iltapäivään.

Uudistuksen tavoitteena on tehdä kilpailuista aiempaa tiiviimpi ja toimivampi kokonaisuus sekä mahdollistaa urheilijan keskittyminen kilpailuihin.  Lajikoulussa on helpompi uppoutua täysin leirin sisältöihin ja lajivalmennukseen, kun ei enää tarvitse säästellä itseään kilpailuja varten.

Edellisinä vuosina tapahtuma on ollut hieman hajanainen, kun vuoropäivinä on ollut kisoja ja leirejä. Tämä on osin vaikuttanut esimerkiksi valmentajien suhteen yhteisten keskustelutilaisuuksien ja tapaamisten järjestämiseen. Tähän pyritään uudistuksella vaikuttamaan.

Uudistuksen taustalla on myös halu saada leirille lisää osallistujia.

– Leirin ja kisojen päällekkäisyys on varmasti osaltaan vähentänyt osallistujamääriä, koska osa on passaillut leiristä kisoja varten. Tärkeintä karnevaaleilla kuitenkin ovat ilon ja onnistumisen kokemukset, lasten ja nuorten yhdessäolo leirillä sekä laadukas, karnevaalihenkinen yleisurheilun juhla, toteavat lajivalmentajat ja paikallisjärjestäjä yhdessä.

Kuvat: Neea Flyktman

Harjoittelumoodista ”happotreeneihin”!

Kaipolan Vireessä karnevaalipäällikkönä toimiva Jukka Hyppölä näkee aikataulu-uudistuksen positiivisena muutoksena myös paikallisjärjestäjän näkökulmasta. Erityisesti järjestelyiden osalta, koska talkooväen ja toimitsijoiden organisointi selkeytyy.

– Lisäksi majoituskapasiteetti mahdollisesti vahvistuu, kun paikkakunnalla järjestettävä Iskelmäfestivaali ei osu enää täysin samaan aikaan karnevaalien kanssa. Toki, pienellä paikkakunnalla, kuten Jämsä, majoitusresurssit ovat aina jollakin tavoin rajalliset, Hyppölä sanoo.

Uudistus tuo mukanaan myös leiriläisille kokemusta kilpailujen ja harjoittelun välisestä suhteesta.

– Kisatapahtuman tiiviys on hyvää harjoittelua SM-kisoja varten. Lauantai-illan leiri lähtee käyntiin huoltavasta harjoituksesta, jolloin nuorille kisailijoille opetetaan, miten tiiviistä kisatapahtumasta lähdetään palautumaan takaisin harjoittelua kohti. Leirillä pystytään myös harjoittelemaan kovaa, kun ei tarvitse jarrutella kisoja varten, Hyppölä toteaa.

– Ensi kesänä Jämsässä ”happotreenit” voi vetää vaikkapa uudehkoilla Pukinvuoren portailla. Tervetuloa Jämsään ja aurinkoiselle Paunun urheilukentälle!

Kaipolan Vireen karnevaalisivut:

https://www.kaipolanvire.fi/karnevaalit/

Lajikarnevaalien sivut

https://www.yleisurheilu.fi/lajikarnevaalit/