Ilona Monoselle komea ennätys 5000 metrillä Manchesterissa: 15.43,20

Mononen aloitti hyvällä vauhdilla ensimmäisten kilometrien viedessä aikaa 3.07 ja 3.10, mutta sitten hän joutui juoksemaan pari kilometriä yksin. Kisan loppu tuli taas vauhdikkaasti.

– Onneksi edellä oli porukkaa, joita sain ottaa kiinni, ja vauhtini kiihtyi jälleen loppua kohti.

Mononen uskalsi lähteä alussa reipasta vauhtia kuten oli suunnitellutkin. – Taktisesti järkevä juoksu, ja tuskin olisin voinut tehdä mitään toisin. Kunhan keskiosan tonnit saan vielä kulkemaan alle 3.10:n vauhtia.

Monosen kauden päätähtäin on nuorten MM-kisat Kolumbian Calissa heinäkuussa.

– Sinne on paukut tähdätty. Nyt seuraavaksi haen terävyyttä lyhyemmiltä matkoilta ja 5000 metriä juoksen uudestaan Oulun rankingkisassa juhannuksena.

Monosen aika on Suomen kaikkien aikojen tilastoissa naisten 5000 metrillä yhdeksäs. Lajin SE on Annemari Kiekaran nimissä 14.56,22, jonka hän juoksi vuonna 1996.

Viola Westling juoksi Manchesterissa kesän parhaansa, vaikka kunto ei vielä tunnukaan terävältä.

Rinne pettyi 1500 metrillä – Westling odottelee kuntoaan

Joonas Rinne oli 1500 metrillä kymmenes ajalla 3.43,20. Se oli juoksijalle pettymys, ja kisasta jäi hänelle huono maku.

– Alusta asti tunsin, ettei ole ihan paras päivä. Sain rauhallisen paikan juosta, vaikka kovaa ruuhkaa olikin. Viimeisen kierros alkoi vielä hyvin ja sain nostettua sijoitustani takasuoralla. Viimeinen satanen löi kuitenkin lukkoon enkä saanut enää iskua kohdalleen.

Seuraavaksi Rinne juoksee Espoossa ja Turussa 800 metriä.

– Uskon kasilla olevan paljon annettavaa, koska kauden aloitus Lahdessa oli lupaava.

Naisten moukarissa Kiira Väänänen oli kisan seitsemäs tuloksella 63,73. Sarja oli tasainen: 62.15-63.73-X-63.70-62.90-62.37, mutta viimeinen terävyys puuttui. Väänänen on heittänyt tällä kaudella jo ennätyksensä 66,99.

– Hieno kisa ja järjestelyt, mutta oma tulos ei miellytä. Ei vaan lähtenyt. Kisoja on ollut keväällä tiheään, joten nyt on aika hengähtää hieman.

Naisten 800 metrillä Viola Westling oli kuudes kesän parhaallaan 2.05,59.

– Juoksu tuntui hitaalta, ei irronnut. Tuloskuntoa pitää näköjään odotella, tarvitsen vielä aikaa sen kypsyttelyyn. Harjoitukset ovat kuitenkin sujuneet vauhdikkaasti, Westling totesi.

Tommi Holttinen joutui pettymään miesten seiväshypyssä. Lainaseipäällä hypätty tulos 530 ei miestä tietenkään tyydyttänyt.

Yleisurheilutuloksia/kv. 

Manchester, Iso-Britannia 

BoXX United Manchester World Athletics Continental Tour: 

Miehet:

1500 m: 1) Santiago Catrof Uruguay 3.40,58, 2) Kamar Etyang Kenia 3.40,58, 3) Isaac Nader Portugali 3.41,30… 10) Joonas Rinne 3,43,60.

Seiväs: 1) Rutger Koppelaar Hollanti 5.65, 2) Nate Richartz Yhdysvallat 5.65, 3) Harry Coppell Iso-Britannia 5.65… 7) Tommi Holttinen 5.30.

Naiset:

800 m: 1) Amy Hillyard Iso-Britannia 2.01,73, 2) Jenna Bromell Irlanti 2.02,12, 3) Isabelle Boffey Iso-Britannia 2.03,50… 6) Viola Westling 2.05,59.

1500 m: 1) Marta Zenoni Italia 4.10,20, 2) Nathalie Blomqvist 4.10,25, 3) Eliza Megger Puola 4.10,28.

5000 m: 1) Diane Van Es Hollanti 15.20,79, 2) Viktoria Wagner-Gyurkes Unkari 15.21,04, 3) Florencia Borell Argentiina 15.23,83… 9) Ilona Mononen 15.43,20.

Moukari: 1) Kathrine K. Jacobsen Tanska 69 .95… 7) Kiira Väänänen 63.73.