Nathalie Blomqvist juoksi uuden 22-vuotisten SE:n 4.10,25

Nathalie Blomqvist taisteli Manchesterin kansainvälisissä kisoissa 1500 metrillä kakkoseksi uudella ennätyksellään 4.10,25. Se on samalla uusi 22-vuotisten Suomen ennätys. Entinen ennätys 4.11,36 oli sekin hänen nimissään parin viikon takaa Saksan Karlsruhen kisoista.

– Olen yllättynyt sijoituksestani, sillä mukana oli tilastollisesti minua parempia juoksijoita. Oli hieno tunne haastaa heitä, ja se antaa uskoa omaan kehittymiseeni, Blomqvist iloitsi maalissa.

Blomqvist eteni kisassa kärkiryhmän tuntumassa, jonka ensimmäinen kierros vei aikaa noin 65 sekuntia seuraavien kahden kierroksen ollessa 68–69-sekuntisia. Viimeinen 300 metriä meni kiihtyvästi 48 sekuntiin, ja kirissä Blomqvist oli ryhmän vahvimpia. Kärkikolmikko kävin tiukan taistelun voitosta kaikkien loppuaikojen ollessa 0,08 sekunnin sisällä.

– Juoksu tuntui nyt paremmalta, ja sain enemmän irti kuin aikaisemmissa kisoissani tänä keväänä. Kisan rytmi ei ollut kuitenkaan ihan parasta, sillä vauhti oli aika epätasainen ja puuskittainen tuulikin tuntui matkalla.

Yleisurheilutuloksia/kv. 

Manchester, Iso-Britannia

BoXX United Manchester World Athletics Continental Tour 

Naiset 1500 m: 1) Marta Zenoni Italia 4.10,20, 2) Nathalie Blomqvist 4.10,25, 3) Eliza Megger Puola 4.10,28.