Eetu Valtola juoksi KLL:n ennätyksen – Veera Mattila 400 metrin mestariksi

Mikkeliläisen Kalevankankaan koulun Eetu Valtola juoksi yläasteiden poikien 2000 metrillä Koululiikuntaliiton ennätyksen 5.44,96. Valtola oli ylivoimainen, sillä toiseksi tullut Nurmijärven Yhteiskoulun Rasmus Laapas hävisi hänelle 13 sekuntia.

Mikkelin Kilpa-Veikkoja edustava Valtola karkasi muilta heti alussa ja jäi viime kesänä juoksemastaan omasta ennätyksestään vain kaksi sekuntia.

– Aika oli hyvä itsekseen juostuna. En tiennyt KLL:n ennätyksestä. Tavoitteeni oli vain juosta niin kovaa kuin lähtee, Valtola kertoi.

Aikaisempi KLL.n ennätys oli Arto Aallon vuonna 1999 juoksema 5.49,28. Nyt Valtola juoksi ensimmäisen kilometrin 2.50 ja toisen 2.54.

– Nopeimmat kierrokset olivat ensimmäinen ja viimeinen. Vaikeimmat olivat kolmas ja neljäs, Valtola summasi.

Valtola tähtää nuoriso-olympialaisiin

Tämänpäiväinen koitos oli näillä näkymin Valtolan viimeinen 2000 metrillä ainakin nuorten sarjoissa. Hänen nykyisessä sarjassaan, 16-vuotiaissa, matkoja ovat 1500 ja 3000 metriä. KLL:n kisoissa matka oli 2000 metriä, koska yläasteiden sarjassa kilpailevat myös 15- ja 14-vuotiaat.

Valtola yrittää päästä heinäkuun lopulla Slovakiassa järjestettäviin Euroopan nuorten olympiafestivaaleihin.

– Parhaat mahdollisuudet tulosrajan rikkomiseen minulla on 1500 metrillä (4.02,64). Ennätystä pitää parantaa viisi sekuntia, sanoi 50-60 kilometriä viikossa juokseva Antti Nisosen valmentama Valtola.

Jenna Vakkilainen, Veera Mattila ja Sini-MInea Saarikoski. Kuva: Eemeli Kaartinen.

Mattilalla hyvä kauden avaus 

Porin lukion ja Vammalan Seudun Voiman Veera Mattila voitti lukioiden ja ammattikoulujen naisten 400 metriä ajalla 56,32.

– Olen ollut koko viikon nuhassa, joten varsinkin siihen nähden tämä oli hyvä kauden avaus, Mattila iloitsi.

Toiseksi sijoittui puolitoista tuntia aikaisemmin 100 metrin aitajuoksun voittanut Pohjois-Haagan yhteiskoulun Jenna Vakkilainen ajalla 59,75. Mattilan pahimmat vastustajat olivat hän itse ja sääolosuhteet.

– Löysäilin turhan paljon takasuoralla. Loppusuoralla kova vastapuhuri verotti aikaa huomattavasti, Mattila kertoi.

Nykyisen 400 metrin ennätyksensä 55,13 Mattila juoksi viime kesänä sekä Tilastopajacupissa että Kalevan kisoissa, jossa sijoittui kuudenneksi.

Triathlonisti Sami Nikkilän valmentama Mattila voitti viime kesänä 19-vuotiaiden 400 metrin SM-kullan. Hän on saavuttanut nuorten SM-mitaleita myös 200 metrillä, 800 metrillä, 1500 metrin estejuoksussa ja 400 metrin aitajuoksussa.

– Nyt harjoituskausi on sujunut tosi hyvin. Minulla on kovat odotukset kesälle. Päätavoitteeni on selviytyä heinäkuussa Malmössä pidettävään alle 20-vuotiaiden pohjoismaiseen maaotteluun. Sinne päästäkseen pitäisi juosta 400 metriä 54,90. Myös nuorten MM-raja (54,11) on mahdollinen, Mattila uskoi.

Jenna Vakkilainen voitti lukioiden ja ammattikoulujen naisten 100 metrin aitajuoksun ajalla 14,09. Kuva: Sanna Neuvonen.

Vakkilainen ennätykseen ilman vastusta

Pohjois-Haagan yhteiskoulun ja Vantaan Salamien Jenna Vakkilainen voitti lukioiden ja ammattikoulujen naisten 100 metrin aitajuoksun ajalla 14,09. Se on Vakkilaisen ennätys naisten 84-senttisillä aidoilla. Hänen omassa sarjassaan, 17-vuotiaissa, aitojen korkeus on 76,2 senttiä.

– Aika 14,09 on ihan ok. Juoksu kulki paremmin kuin viikko sitten Tampereella, Vakkilainen viittasi matalammilla aidoilla juoksemaansa aikaan 13,80.

Vakkilainen joutui juoksemaan Vantaalla yksin, kun kolme muuta ilmoittautunutta jäivät pois.

– On paljon kivempi juosta, kun on muitakin juoksemassa, mutta meneehän se näinkin. Juoksen satasen aidat Espoon GP:ssä (8.6.), jos mahdun mukaan, Vakkilainen kertoi.

Eromäki alle 50 sekunnin, Salminen ja Ceder kaksoismestareiksi

Mikkelin lukion ja Haukivuoren Kisailijoiden Jarmo Eromäki voitti lukioiden ja ammattikoulujen miesten 400 metriä ennätyksellään 49,92. Entinen ennätys oli 51,32.

Kiipulan ammattiopiston ja Oriveden Ponnistuksen Teemu Laurikainen voitti saman sarjan korkeushypyn tuloksella 197. Laurikainen on hypännyt ulkona 200 ja hallissa 203.

Ahtialan peruskoulun ja Lahden Ahkeran Matias Salminen voitti yläasteiden poikien pituushypyn tuloksella 623. Hän voitti ensimmäisenä päivänä 100 metriä. Kaksoismestariksi viiletti myös Pohjois-Haagan yhteiskoulun ja Helsingin Kisa-Veikkojen Elle Ceder. Hän voitti ensimmäisenä päivänä yläasteiden tyttöjen 800 metriä ja toisena päivänä 300 metriä ajalla 40,94. Aikaisempi ennätys oli 42,51.

Veijola voitti kiekon ja Järvinen kuulan

Hämeenlinnan lyseon lukion ja Hämeenlinnan Tarmon Iiris Veijola voitti lukioiden ja ammattikoulujen naisten kiekonheiton tuloksella 45,30 ja sijoittui kaksi tuntia myöhemmin kuulantyönnössä toiseksi tuloksella 12,43. Kuulan voitti Lahden Lyseon ja Lahden Ahkeran Tiina Järvinen tuloksella 12,80.

Yläasteiden kuulan ykkönen oli Isonkyrön Yläkoulun ja Vähänkyrön Viestin Ella Mäntylä tuloksella 14,36. Toiseksi pukkasi Hirvikosken yhtenäiskoulun ja Noormarkun Nopsan Pinja Kärhä tuloksella 14,16. Sarjassa työnnettiin kolmikiloista kuulaa.

Hänninen ja Mäkelä vauhdissa 300 metrillä

Yläasteiden tyttöjen 2000 metriä voitti Mäntyharjun Yhtenäiskoulun ja Mikkelin Kilpa-Veikkojen Heidi Paasonen ajalla 6.46,89. Saman sarjan korkeushypyn paras oli hämeenlinnalaisen Kaurialan koulun ja Vehmaisten Urheilijoiden Aino Aalto tuloksella 164. Hänen ennätyksensä on kolmen vuoden takainen 173.

Yläasteiden poikien 300 metrillä kärkikaksikko Eeti Hänninen ja Eeli Mäkelä porhalsi ajat 37,69 ja 37,75. Nummen koulua käyvä Hämeenlinnan Tarmon Hänninen kohensi ennätystään peräti kaksi ja puoli sekuntia. Vantaan Salamien Mäkelän opinahjo on espoolainen Kalajärven koulu.

Kuudesluokkalaisten tyttöjen 1000 metrillä nähtiin tiukka taistelu voitosta, kun mitalikolmikko mahtui puolen sekunnin sisään. Voiton vei mikkeliläisen Sairilan koulun ja Joroisten Urheilijain Aino Tarkiainen ajalla 3.07,03.

Teksti: Jyrki Repola

Tulokset