Anniina Kortetmaa ja Oskari Mörö innoittavat lapsia liikkumaan Nestlé Yleisurheilukerhoissa

Pikajuoksija Anniina Kortetmaa ja aitajuoksija Oskari Mörö ovat Suomen Nestlén ja Suomen Urheiluliiton Nestlé for Healthier Kids -kampanjan uudet lähettiläät. Molemmat huippu-urheiljat haluavat toimia esikuvina ja innostaa lapsia liikkumaan ja syömään terveellisesti. He tulevat vierailemaan fyysisesti ja virtuaalisesti lapsille suunnatuissa Nestlé for Healthier Kids -yleisurheilukerhoissa ja tapahtumissa.

Anniina Kortetmaa

”Olen lapsesta asti urheillut ja osallistunut aktiivisesti ruoanlaittoon. Mielestäni lapsen kiinnostus kasvaa osallistumalla ja tekemällä. Haluan olla itse lisäämässä lasten kiinnostusta erityisesti hyviin ruokavalintoihin ja uskon, että osana tätä kampanjaa saan tähän loistavan mahdollisuuden,” kuvaa terveystieteitä yliopistossa opiskeleva Anniina Kortetmaa motiiviaan osallistua kampanjaan.

”Liikunnan riemu on kun laittaisi rahaa pankkiin, sijoittamista parhaimmillaan. Hyödyt ovat terveydellisiä, taloudellisia ja sosiaalisia. Koen, että lasten ja nuorten liikkumisessa ja ruokavaliossa on paljon parantamisen varaa. Itselle tärkeiden arvojen puolesta puhuminen tuntuu mielekkäältä ja luontevalta”, Oskari Mörö kertoo.

Oskari Mörö

Uusien lähettiläiden lisäksi Nestlé for Healthier Kids-kerhot saivat äänestyksessä uuden nimen. Nestlé Yleisurheilukerhot valikoitui 156:n nimen joukosta lasten äänestyksen tuloksena. ”Hienoa, että suosituilla kerhoillamme on nyt lasten suuhun taipuva nimi, joka kertoo, mitä kerhoissa todella tehdään eli hypitään, juostaan, aidotaan ja heitetään!”, kertoo lasten yleisurheilun valmennuspäälikkö Ilpo Koponen SUL:sta.

Koulupäivien jälkeen, ja nyt ensimmäistä kertaa myös kesäaikaan järjestettäviä kerhoja vetävät paikallisten yleisurheiluseurojen nuoret ohjaajat. Jokaisella kerholla on myös oma paikalliskumminsa, joka on yleisurheiluseuran nuori lupaava urheilija. Nämä paikalliskummit toimivat esikuvina ja innoittajina kerholapsille, ja käyvät kerhoissa vetämässä lajitreenejä. Tänä vuonna kerhoja järjestetään kahdellakymmenellä paikkakunnalla viidentoista eri yleisurheiluseuran voimin. Kerhokertoja on kymmenen, ja jokainen kerta kestää 75 minuutia.

Suomen Nestlé, Suomen Urheiluliitto ja yleisurheiluseurat ovat vuodesta 2014 alkaen liikuttaneet lapsia Nestlé for Healthier Kids -kampanjan kautta. Yhteensä 7000 lasta yleisurheilupainotteisissa iltapäiväkerhoissa ja 56 000 lasta aktiivisuushaasteiden kautta on saanut kannustusta liikuntaan ja terveellisiin ruokavalintoihin.

Tänä vuonna kerhoja järjestävät kevään, kesän ja syksyn aikana seuraavat yleisurheiluseurat: Ylivieskan Kuula, Kankaanpään seudun Leisku, Laitilan Jyske, Hämeenlinnan Tarmo, Mikkelin Kilpa-Veikot, Lempäälän Kisa Yleisurheilu, Evijärven Urheilijat, Liperin Taimi, Polvijärven Urheilijat, Pihtiputaan Tuisku, Savonlinnan Riento, Janakkalan Jana, Kuopion Reipas, Oulun Pyrintö ja Jyväskylän Kenttäurheilijat.

Nestlé for Healthier Kids on Nestlén maailmanlaajuinen kampanjaa, joka on vuoteen 2020 mennessä tukenut 50 miljoonaa lasta liikkumaan ja tekemään terveellisempiä ruokavalintoja. Kampanjassa tuetaan myös vanhempia, kasvattajia ja opettajia tarjoten heille työkaluja kannustaa lapsia elämään terveellisemmin.

Alkuperäinen teksti:
Anniina Kortetmaa ja Oskari Mörö innoittavat lapsia liikkumaan Nestlé Yleisurheilukerhoissa | Nestlé (nestle.fi)