Alisa Launonen voitti viisi kultaa YAG:ssä – Lahden Ahkera paras seura

Alisa Launonen urakoi Youth Athletics Games:n 10-vuotisjuhlissa Lahdessa varsinaisen jättipotin, viisi kultaa! Hän voitti aluksi 13-vuotiaiden tyttöjen 4 x 60 metrin aitajuoksuviestin Naantalin Löylyn joukkueessa. Voittamaton Launonen oli ykkönen 12-vuotiaiden 60 metrillä ajalla 8,25, 13-vuotiaiden kolmiloikassa 12-vuotiaiden Suomen kaikkien aikojen kärkituloksella 11,35, 60 metrin aitajuoksussa ajalla 9,34 ja pituushypyssä tuloksella 508.

Launonen on kolmiloikan lisäksi kaikkien aikojen tilastoykkönen 60 metrin aidoissa ajalla 9,30. Sarjassa ylitetään 76,2 senttiä korkeita aitoja.

– Kolmiloikasta en odottanut ihan noin kovaa tulosta (11,35). Paransin ennätystä 40 senttiä. Aitajuoksussa harmittaa vähän se, että jäin ennätyksestä vain neljä sadasosaa. Ponnistin ensimmäiselle aidalle vähän liian kaukaa. Muuten meni hyvin enkä kolhinut aitoihin, Launonen kertoi.

– Pituudessa hyppäsin parhaan tuloksen heti ensimmäisellä kierroksella. Sen jälkeen oli vaikeuksia askelmerkin kanssa. En jaksanut juosta ensimmäisen hypyn jälkeen enää yhtä hyvin, kun oli jo niin monta lajia alla.

Nakkila, Kauhajoki ja Nurmijärvi yllättivät

Isäntäseura Lahden Ahkera voitti YAG:n seurojen välisen pistekilpailun. Toiseksi sijoittui Jyväskylän Kenttäurheilijat ja kolmanneksi Helsingin Kisa-Veikot. Suurten seurojen sekaan kymmenen parhaan joukkoon kiilasivat upeasti Nakkilan Vire, Kauhajoen Karhu ja Nurmijärven Yleisurheilu. Pisteitä sai 9-13-vuotiaiden sarjoissa sijoittumalla kuuden parhaan joukkoon ja 14-17-vuotiaiden sarjoissa sijoittumalla kolmen kärkeen. Pistelajeja olivat kaikki henkilökohtaiset lajit ja viestit.

Tulokset: 1) Lahden Ahkera 59, 2) Jyväskylän Kenttäurheilijat 51, 3) Helsingin Kisa-Veikot, 4) Espoon Tapiot 34, 5) Nakkilan Vire 27, 6) Joensuun Kataja 26, 7) Kauhajoen Karhu ja Porin Yleisurheilu 25, 9) Kenttäurheilijat-58, Vantaa, Nurmijärven Yleisurheilu ja Tampereen Pyrintö 24.

Iida Muukka heitti yli 50 metriä

Vantaan Salamien Iida Muukka voitti 15-vuotiaiden tyttöjen kiekonheiton ennätyksellään ja ikäluokan kaikkien aikojen tilaston neljänneksi parhaalla tuloksella 51,07. Tässä sarjassa on heitetty 750 gramman painoista kiekkoa vuodesta 2007 lähtien. Omaa ennätystään Muukka paransi rapiat kaksi metriä. Hän oli kilpailussa omaa luokkaansa, sillä toiseksi sijoittunut Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Iitu Riekkinen hävisi yhdeksän metriä.

Muukka sinkautti parhaan tuloksen kuudennella eli viimeisellä kierroksella. Hän ylitti entisen ennätyksensä myös neljännellä heitolla, joka kantoi 49,76. Muukalle 50 metrin haamurajan ylitys ei ollut pakkomielle.

—Tänään oli sopiva vastatuuli ja kiekko lähti hyvin viimeisellä kierroksella. Tavoitteena tänään oli hyvä tulos, Muukka kertoi.

Muukka voitti eilen kuulantyönnön tuloksella 12,61.

—Nämä kisat menivät paremmin kuin viime vuonna, jolloin sijoituin kiekossa toiseksi, Muukka sanoi.

Iida Muukan isä Mika Muukka on saavuttanut Kalevan kisojen kiekonheitossa kaksi kultaa, yhden hopean ja kolme pronssia.

Vilma Koski aitoi huippu-ajan vastatuulessa

Porin Yleisurheilun Vilma Koski voitti 14-vuotiaiden tyttöjen 80 metrin aitajuoksun ajalla 11,62. Se on kaikkien aikojen tilaston kymmenenneksi nopein. Toiseksi tuli Oulun Pyrinnön Anni Niskala ajalla 11,96. Finaalissa vastatuulen voimakkuudeksi mitattiin peräti 3,1 metriä sekunnissa.

—Vastatuuli ei haitannut enkä oikeastaan edes huomannut sitä juostessa. Lähtö oli parempi kuin alkuerässä (aika siinä 11,96). Kolhaisin matkalla polven johonkin aitaan, mutta tuntui siltä, että kovaa mennään, Koski kertoi.

Koski voitti eilen 100 metriä ennätyksellään 12,40.

—Aika oli ihan hyvä. Loppuveto on vahvuuteni, mutta lähdössä ja kiihdytyksessä on parantamisen varaa, Koski sanoi.

Akseli Heikkiselle kaksi Pyrinnön seuraennätystä

Oulun Pyrinnön Akseli Heikkinen voitti ensin 9-vuotiaiden poikien 150 metriä ja neljä tuntia myöhemmin 600 metriä. Hänen aikansa olivat 23,62 ja 1.57,82. Kumpikin on ikäluokassa Oulun Pyrinnön ennätys. Aikaisempi 600 metrin seuraennätys ehti täyttää jo 25 vuotta.

—Tuntuu mahtavalta. Osasin odottaa voittoa kummassakin lajissa. 600 metriä oli parempi juoksu kuin 150 metriä. Juoksin ensimmäiset 450 metriä toisten takana tuulen suojassa ja sen jälkeen siirryin kärkeen, Heikkinen kertoi.

Heikkinen voitti 600 metriä YAG:ssä 9-vuotiaiden sarjassa myös viime vuonna ollessaan sarjaan vuoden ali-ikäinen.

Eilen hän pinkoi 40 metrillä toiseksi häviten voiton vain neljällä sadasosasekunnilla.

-Tappio siinä harmittaa, Heikkinen sanoi.

Heikkinen pelaa jalkapalloa Oulun Luistinseurassa kaksi vuotta vanhempien poikien joukkueessa. Hänen esikuvansa pikajuoksussa on moninkertainen Suomen mestari Eetu Rantala, joka edustaa Heikkisen tapaan Oulun Pyrintöä.

Juntunen ja Nyyssönen 300 metrin ykköset 

Kenttäurheilijat-58:n Taika Huttunen voitti 11-vuotiaiden tyttöjen 60 metrin aitajuoksun kaikkien aikojen kolmanneksi parhaalla ajalla 9,78. Sarjan aitakorkeus on 60 senttiä. Joensuun Katajan Toivo Takanen pyyhkäisi 12-vuotiaiden poikien 60 metrin aidoissa voittotulokseksi 9,59 ja Kenttäurheilijat-58:n Pyry Heiskanen 9,25 vuotta vanhempien sarjassa. Heiskanen voitti myös pituushypyn tuloksella 535.

Kuivasjärven Auran Emma Juntunen voitti 14-vuotiaiden tyttöjen 300 metriä ajalla 41,03. Joensuun Katajan Onni Nyyssönen viiletti 15-vuotiaiden poikien 300 metrin ykköseksi ajalla 37,99 ja Lahden Ahkeran Markus Vainio 14-vuotisten voittajaksi ajalla 38,99. Tampereen Pyrinnön Pinja Luontila oli 11-vuotiaiden tyttöjen kuulantyönnön vahvin tuloksella 11,09. Kuula painaa kaksi kiloa.

Kahdella ratakierroksella jännittäviä kamppailuita

800 metrin juoksuissa nähtiin jännittäviä kamppailuja ja komeita loppukirejä. Kaarinan Uran Ilkka Kaittila voitti 10-vuotiaiden poikien 1000 metriä 150 metrin kirin päätteeksi ajalla 3.29,30.

Joensuun Katajan Noora Hukka vei 13-vuotisen tyttöjen 1000 metrin voiton ajalla täpärästi 3.06,01. Porvoon Urheilijoiden Katja Hannén melkein saavutti Hukan, mutta jäi toiseksi ajalla 3.06,15. Joroisten Urheilijain Aino Tarkiainen tuli kolmanneksi vain sekunnin voittajalle hävinneenä.

Keravan Urheilijoiden Samuli Saarikoski ja vantaalaisen Kenttäurheilijat-58:n Justus Korvenpää taistelivat raivokkaasti 14-vuotiaiden poikien 800 metrin mestaruudesta. Saarikoski vei voiton naapuriseurojen taistelussa ajalla 2.10,39. Korvenpää joutui taipumaan kolmella sadasosalla.

Helsingin IFK:n Jonna Jäkkö johti 15-vuotisten tyttöjen 800 metrin kisaa ensimmäiset 670 metriä ja oli parhaimmillaan 30 metriä karussa. Jäkkö veti rohkeasti ensimmäisen kierroksen peräti 63 sekuntiin, mutta kangistui toisella kierroksella. Helsingin Kisa-Veikkojen Taimi Vallinoja jakoi vauhtinsa paremmin ja voitti ajalla 2.16,11. Jäkkö jaksoi sinnitellä toiseksi ajalla 2.19,24.