17-vuotiaiden maaottelussa tasainen alku – Venla Pulkkanen ja Oskari Kangasniemi säväyttivät

Vivian Suominen, Siiri Elomaa, Aku Parviainen, Ville Toivonen

Lahden Ahkeran Venla Pulkkanen ja Ikaalisten Urheilijoiden Oskari Kangasniemi saivat 17-vuotiaiden Ruotsi-ottelun yleisön syttymään Tukholmassa maaottelun lajivoitoilla, jotka he kuorruttivat ennätysparannuksilla.

Avauspäivän jälkeen Suomi johti tyttöjen maaottelua pistein 61,5– 44,5 ja Ruotsi poikien kisaa 56–50. Varsinkin Suomen poikien joukkue venyi avauspäivänä tilastotuloksia paljon parempaan suoritukseen,

Pulkkanen kohensi korkeushypyssä ennätystään hulppeat seitsemän senttiä lukemiin 178. Kangasniemi puolestaan voitti 3000 metriä taktisesti vahvalla juoksulla ajalla 8.49,48. Oma ennätys parani 14,48 sekuntia!

– Taktiikkana oli juosta ruotsalaisten perässä alussa, juoksevat ne mitä vaan vauhtia. Ne lähti sen verran kovaa, että ajattelin etteivät he jaksa loppuun asti ja niin kävi, kertaili Kangasniemi, joka karkasi ruotsalaisilta jo hyvissä ajoin juoksun lopussa.

Aika oli Kangasniemelle yllätys.

– Ajattelin, että pystyn juoksemaan alle 9 minuutin, mutta noin kovaa aikaa en odottanut.

Pulkkanen päätti tyttöjen korkeuskilpailuan kolmeen yritykseen korkeudesta 180, joka olisi voinut mennä, jos alla ei olisi ollut niin paljon hyppyjä.

– Lopussa olin jo aika väsynyt, kun moni korkeus meni toisella tai kolmannella, Pulkkanen sanoi.

Pulkkasen aiempi ennätys oli 171. Hän meni Tukholmassa 172 toisella, 174 kolmannella, 176 toisella ja 178 kolmannella. Voitto ja ennätys tuli vaikka edellisviikko meni osin moniotteluiden SM-kilpailuiden jälkeen pienestä sairastelusta toipuessa.

– Viikko meni tosi vähällä tekemisellä, Pulkkanen sanoi.

Aku Parviainen

Keihäänheitossa neloisvoitto

Keihäänheittäjät juhlivat neloisvoittoa: Aku Parviainen ja Ville Toivonen voittivat poikien kilpailun tuloksin 67,40 ja 66,49. Vivian Suominen voitti tyttöjen kilpailun heitettyään 55,27 ja Siiri Elomaa oli toinen tuloksella 48,46.

Suominen heitti kilpailussa yli 56 metriä ja olisi rikkonut maaotteluennätyksen, mutta heittoa ei hyväksytty. Sen katsottiin tulleen perä edellä maahan.

– Ei sillä oikeastaan ollut väliä, kun se ei kuitenkaan ollut oma ennätys, Suominen sanoi.

Voitto maistui, mutta heittoihin Suominen ei ollut tyytyväinen.

– Oli vähän liikaa puristusta ja heiton loppu jäi suppeaksi.

Maaottelu kelpasi Parviaisellekin, mutta kolmessa viime kilpailussaan 70 metriä ylittänyttä heittäjää tulos ei tyydyttänyt. Parviaisen ennätys on 76,30.

– Ennätystä läksin heittämään. Tehoja oli, mutta ei tekniikkaa, jolla tehot olisivat pysyneet kasassa, Parviainen tuumi.

Kaksoisvoiton juoksivat myös Saga Vanninen ja Sonja Stång tyttöjen 100 metrin aitajuoksussa ajoin 13,59 ja 13,70. Stång paransi ennätystään 0,09 sekuntia.

– Ei se ollut mikään ihmeellinen juoksu. Jäin alussa ruotsalaiselle, mutta ajattelin, että nyt on pakko voittaa, Vanninen tuumi.

Samoja ajatuksia oli Stångilla.

– En tiedä mihin se ruotsalainen siitä edeltä putosi, kompuroiko se, olin aluksi tosi paljon jäljessä, mutta sitten vaan taistelin, Stång hehkutti.

Pinja Kotinurmi

Kotinurmi, Heikkinen, Kylmänen ja Korkealaakso juoksivat voittoihin

Lajinsa voittivat myös estejuoksijat Lahden Ahkeran Pinja Kotinurmi 1500 metrillä ja Lempäälän Kisan Santtu Heikkinen 2000 metrillä ajoin 4.58,55 ja 6.09,93.

– Vuorovedolla oli tarkoitus mennä. Läksin alussa rennon kovaa ja ratkaisin tuossa lopussa. Oli hieno tunnelma ja hyvä kannustus, Heikkinen kertoi.

Johanna Kylmänen piti suosikin asemansa tyttöjen 100 metrillä. Tasapainoinen juoksu toi ylivoimaisen voiton ajalla 11,87. Anna Pursiainen kiihdytti kolmanneksi ajalla 12,11. Kylmästä hyvä juoksu ei yllättänyt.

– Eilen valmistava treeni meni hyvin. Juoksu tuntui todella kevyeltä. Nyt varsinkin lähtö oli tosi hyvä, Kylmänen kertaili.

Moona Korkealaakso voitti vaivatta 1500 metriä ajalla 4.33,11 ja johti kaikki muut kilpailijat ennätyksiinsä. Emma Hietaranta oli neljäs ennätyksellään 4.39,31.

– Vuorovedolla mentiin. Aika helppo juoksu. Tuo viimeinen 100 metriä meni hölkkäämiseksi. Piti säästellä voimia huomiselle naisten 5000 metrille, vaivatta voittanut Korkealaakso sanoi.

Enni Aula

Molemmissa kiekkokilpailuissa ja poikien seiväshypyssä voitto Suomeen

Enni Aula voitti tyttöjen kiekonheiton ennätyksellään 45,20 ja Patricia Kellgren täydensi sen Suomen kaksoisvoitoksi heitettyään 45,15.

Poikien kiekonheitossakin Miika Lahtonen yllätti ruotsalaiset ennätyksellään 54,15. Poikien seiväshypyssä Juho Alasaari voitti tuloksella 478.

Tyttöjen 400 metrillä Heidi Salminen juoksi ennätyksensä 57,93, joka riitti kolmanteen sijaan. Voiton vei Ebba Gustafsson ajalla 56,75.

Poikien 400 metrillä Alexander Nyström voitti ajalla 48,78 ja johti Ruotsin kaksoisvoiton. Kolmanneksi sijoittunut HKV:n Benjamin Lee paransi ennätyksensä 49,64:ään alittaen ensi kerran 50 sekuntia.

Kymmenottelija Eemil Porvari kutsuttiin varaedustajana kolmiloikkaan, missä hän sijoittuikin parhaana suomalaisena kolmanneksi. Porvarin varaedustajaksi samanaikaiseen keihäänheittoon kutsuttu toinen kymmenottelija Ville Toivonen varmisti keihäänheiton kaksoisvoiton.

Ruotsin joukkue juoksi poikien pikaviestissä uuden maaotteluennätyksen 40,81.

Tyttöjen pikaviestissä Suomen kvartetti Niina Karttunen, Saga Vanninen, Sonja Stång ja Anna Pursiainen löivät Ruotsin askelen mitalla voittoajan ollessa 46,68.

 

17-vuotiaiden Ruotsi–Suomi-maaottelu 24.-25.8.2019

1. päivä 24.8.

M17,

Pisteet 1. päivän jälkeen: Ruotsi 56 – Suomi 50.

100 m (-0,7 m/s): 1) Zion Eriksson SWE 10,59, 2) Eino Vuori 10,87, 3) Arttu Peltola 11,17, 4) Viktor Wall SWE 11,19.

400 m: 1) Alexander Nyström SWE 48,78, 2) Gabriel Vikic SWE 49,57, 3) Benjamin Lee 49,64, 4) Joel Turkka 50,31.

3000 m: 1) Oskari Kangasniemi 8.49,48, 2) Mattias Östberg SWE 8.59,72, 3) Wilhelm Bergentz SWE 9.09,73, 4) Lassi Korpijärvi 9.45,02.

2000 m ej: 1) Santtu Heikkinen 6.09,93, 2) Eric Westberg SWE 6.11,61, 3) Wäinö Hautala 6.14,51, 4) Noha Olsson SWE 6.29,50.

110 m aj (91,4 cm, -1,1 m/s): 1) Markus Moberg SWE 14,38, 2) Ludvig All SWE 14,51, 3) Alexander Björkgren 14,55, 4) Aleksi Savolainen 14,75.

Seiväs: 1) Juho Alasaari FIN 478, 2) Emil Carlsson SWE 473, 3) Anton Purola FIN 452, 4) Jonathan Howser SWE 414.

3-loikka: 1) David Århammar SWE 14,23 (-0,3), 2) Gustav Tartu SWE 13,89 (1,3), 3) Eemil Porvari 13,83 (0,8), 4) Eelis Snåre 13,50 (-0,2).

Kiekko (1,5 kg): 1) Miika Lahtonen 54,15, 2) Leo Janén SWE 54,00, 3) Karl Ludvik SWE 51,73, 4) Johannes Kiviranta 45,31.

Keihäs (700 g): 1) Aku Parviainen 67,40, 2) Ville Toivonen 66,49, 3) Max Andersson SWE 63,81, 4) Jakob Rahm SWE 57,62.

4×100 m: 1) Ruotsi 40,81 (maaotteluennätys), (Milo Wahlgren, Oskar Edlund, Emil Johansson, Zion Eriksson), 2) Suomi 43,40 (Joel Turkka, Eino Vuori, Arttu Peltola, Niko Kangasoja).

N17,

Pisteet 1. päivän jälkeen: Suomi 61½ – Ruotsi 44½.

100 m (0,1): 1) Johanna Kylmänen 11,87, 2) Nikki Anderberg SWE 12,04, 3) Anna Pursiainen 12,11, 4) Olivia Stridh SWE 12,32.

400 m: 1) Ebba Gustafsson SWE 56,75, 2) Lova Perman SWE 56,86, 3) Heidi Salminen 57,93, 4) Veera Mattila 58,27.

1500 m: 1) Moona Korkealaakso FIN 4.33,11, 2) Elsa Palmgren SWE 4.36,59, 3) Klara Frih SWE 4.37,39, 4) Emma Hietaranta FIN 4.39,31.

1500 m ej: 1) Pinja Kotinurmi 4.58,55, 2) Julia Svennblad SWE 5.02,33, 3) Heljä-Viivi Unkila 5.08,24, 4) Nelly Össmar SWE 5.36,43.

Korkeus: 1) Venla Pulkkanen 178, 2) Sophie Reid SWE 172, 3-4) Alma Uhlin SWE & Lotta Putkiranta 169.

3-loikka: 1) Maja Åskag SWE 13,02 (-1,0), 2) Olivia Bojang SWE 12,29 (-0,9), 3) Wilhelmiina Harju 12,28 (0,3), 4) Emilia Heino 11,83 (-0,1).

100 m aj (76,2 cm, 1,3 m/s): 1) Saga Vanninen 13,59, 2) Sonja Stång 13,70, 3) Katharina Gråman SWE 13,86, 4) Clara Fallenius SWE 14,62.

Kiekko: 1) Enni Aula 45,20, 2) Patricia Kellgren 45,15, 3) Amanda Fridberg SWE 39,15, 4) Nina Pyrell SWE 38,38.

Keihäs (500 g): 1) Vivian Suominen 55,27, 2) Siiri Elomaa 48,46, 3) Tilda Bergström SWE 43,79, 4) Amanda Rask SWE 43,45.

4×100 m: 1) Suomi 46,68 (Niina Karttunen, Saga Vanninen, Sonja Stång, Anna Pursiainen), 2) Ruotsi 46,83 (Katharina Gråman, Nikki Anderberg, Olivia Stridh, Maja Åskag).

https://finnkampen.se/det-har-ar-finnkampen/resultat/