Tamperelainen Kunto-Pirkat uusi viimevuotisen voittonsa Suomen Aikuisurheiluliiton (SAUL) Maljakilpailussa. Jyväskylän Kenttäurheilijat puolestaan uusi voittonsa kilpailussa Naisten maljasta. Maljakilpailuun kuuluu vuoden aikana 16 osakilpailua yleisurheilun eri lajeissa sekä maastohiihdossa, rullahiihdossa, pikaluistelussa […]
Kestävyysjuoksija Johanna Peiponen on kääntänyt katseen jo tulevan vuoden kilpailuihin. Vuosi sitten hän menestyi maastojuoksun PM- ja EM-kilpailuissa, mutta kuluvan syksyn juoksija kuntouttaa heinäkuussa jalasta löytynyttä rasitusvammaa. Toisessa reidessä, pienessä sarvennoisessa […]
Suomen Paralympiakomitea palkitsee tuhdisti Rion paralympiakisojen menestyjät: kultamitalisti Leo-Pekka Tähti saa 15 000 euroa, hopeamitalisti Marjaana Heikkinen 10 000 euroa ja pronssimitalisti Henry Manni 5000 euroa. Validia Asumisen valmennusrahasto kustantaa palkintorahoista 20 000 […]
Tommy Ekblom jättää Suomen Urheiluliiton (SUL) kestävyysjuoksuvalmentajan työt. Hän ryhtyy koordinaattorina rakentamaan Porvooseen perustettua Itä-Uudenmaan Urheiluakatemiaa. – Oli iso houkutin päästä kehittämään Akatemian toimintaa heti alusta lähtien. Iän karttuessa on […]
Maajoukkuesuunnistaja ja juoksijalahjakkuus Topi Raitanen keskittyy tulevalla kilpailukaudella estejuoksuun. Hän hakee menestystä yleisurheilun 22-vuotiaiden EM-kilpailuista Puolan Bydgoszczista Janne Ukonmaanahon valmennuksessa. – Suunnistus on aiemmin ollut ykkösjuttu. Ensi vuonna se on […]
Category Archives: Kotimaa
Kotimaa
Harmaakorvelle jatkokausi: Haasteina valmennuksen ja hallinnon rakenneuudistukset
Vesa Harmaakorpi jatkaa Suomen Urheiluliiton (SUL) puheenjohtajana. Harmaakorven kolmas kausi liiton johdossa vahvistui seurakokouksessa Helsingissä. Harmaakorvella ei kokouksessa ollut vastaehdokkaita. Harmaakorpi, 55, on siviiliammatiltaan Lappeenrannan teknillisen yliopiston tuotantotalouden professori. Alkavan […]
Päätoimisuus, suunnitelmallisuus, selkeät tavoitteet, toiminnan hinnoittelu sekä lasten ja nuorten harjoittelun monipuolisuus ovat niitä yhteisiä tekijöitä, joilla Espoon Tapiot ja Savonlinnan Riento ovat ponnistaneet useilla seuratoiminnan mittarilla hulppein askelin eteenpäin. […]
Suomen Urheiluliiton (SUL) uudistuvaan valmennusorganisaatioon nimetään ensimmäiset valmentajat marraskuun puolivälissä. SUL haki yhteistyössä Olympiakomitean kanssa Nuorten Olympiavalmentajan -nimikkeellä työskenteleviä valmentajia. Hakemuksia tuli runsaasti. – Haku saavutti tavoitteensa, hakijoiden määrä ja laatu […]
Keihäänheittäjä Toni Sirviö on varovaisen toiveikas. Keväällä leikattu kyynärpää on kuntoutunut toistaiseksi odotetussa aikataulussa. Heittämään hän päässee joulukuussa. – Vasta siinä vaiheessa, kun aletaan heittää keihästä, näkee, mikä on käden […]
(Kotimaankatsaus 27.9.-2.10.) Syys-lokakuun vaihteessa lämmin sää on yhä suosinut ja heittolajeissa kilpailuita on pidetty melko runsaasti. Iltojen pimetessä valtaosa kilpailuista ajoittuu arki-iltojen sijasta viikonlopuiksi. Vahdon Tuiskun heittokilpailuissa sinkautti Turun Urheiluliiton […]