Marjaana Heikkinen paransi kolmesti Suomen ennätystä

Marjaana Heikkinen paransi kolmesti Suomen ennätystä

Pihtiputaan keihäskarnevaalissa kilpailivat lauantaina paraurheilijat. Paralympiakisojen pronssimitalinainen ja MM-kilpailuiden hopeamitalinainen Marjaana Heikkinen Kuopion Reippaasta paransi Suomen ennätystä luokassa 34 peräti kolmesti.

Heikkinen kiskaisi jo avausyrityksellään 16,90, toisella yrityksellään 17,54 ja kolmannellaan 17,61. Aiempi Suomen ennätys oli 16,72. Heikkisen uusi ennätys sijoittuu tämän vuoden maailmantilastossa toiseksi. Vain puolalainen Lucyna Karnabys on heittänyt niukasti 22 senttiä pidemmälle.

Luokan 34 sääntöjä muutettiin viime vuodeksi hieman, jotta urheilijat olisivat keskenään tasavertaisemmassa asemassa. Heikkisen Suomen ennätys aiemmilla säännöillä oli 20,79 vuodelta 2013. Tuolloin urheilijat pystyivät vielä eri heittoasennoissa käyttämään lihaksistoaan eri tavoin.

Espoon Tapioiden Aleksi Kirjonen kiskaisi luokassa 56 mainiosti 31,31, millä hän nousee Marjaana Heikkisen tavoin tämän vuoden maailmantilastossa oman luokkansa toiselle tilalle. Kuulantyönnössä Kirjonen pitää hallussaan oman luokkansa maailman kärkitulosta.

Hankasalmen Hangan Jani Tissari heitti kehitysvammaisten luokassa 20 täyspainoista miesten olympiakeihästä komeasti 43,33. Down-urheilijoiden maailmanennätysmies Jani Töyrylä Iitin Pyrinnöstä kiskaisi lähelle omaa maailmanennätystään tuloksella 29,53.

45:s Pihtiputaan keihäskarnevaali huipentuu sunnuntaina 28.6. Naisten B-kilpailu alkaa sunnuntaina kello 10, miesten B-kilpailu kello 11.30, naisten A-kilpailu kello 13.30 ja miesten A-kilpailu kello 15.00.

(Mikko Nieminen.)

 

PIHTIPUDAS 27.6.2015 45:s Pihtiputaan keihäskarnevaali

Miehet,

Keihäs, luokka 20: 1) Jani Tissari HankasHa 43,33.

Keihäs, luokka Down mosaic: 1) Jani Töyrylä IitPy 29,53.

Keihäs, luokka Down 21: 1) Joonas Elo KuusankKi 23,98.

Keihäs, luokka 54 (600 g): 1) Petri Hirvasniemi 41 KempPy 12,26 (nyrkkeilyn Suomen mestari 1996 & 1997).

Keihäs, luokka 56 (600 g): 1) Aleksi Kirjonen EspTa 31,31, 2) Risto Simonen 17 KiihtelysvU 20,27.

Naiset,

Keihäs, luokka 34 (500 g): 1) Marjaana Heikkinen 48 SiilinjPo 17,61 (luokan 34 SE, ent. 16,72 Heikkinen 19.6. Berliini). – Sarja: (16,90 SE, 17,54 SE, 17,61 SE, 16,87, 16,90, 17,04).


kirjonen_aleksi.jpg

Aleksi Kirjonen pitää hallussaan kuulantyönnön maailman kärkitulosta luokassa 56.